Vuoden isovanhempi 2024 Elina Pekkarinen toivoo, että suomalaisessa yhteiskunnassa ei korostettaisi liikaa ydinperheen merkitystä, jotta isovanhempien ja muiden läheisten tärkeä rooli lapsen elämässä ei jäisi huomiotta. 2,5-vuotiaalle lapsenlapselleen hän on Ellu-mummi, jonka kanssa tärkeintä on oma kahdenkeskinen tekeminen.

Elina Pekkarinen saapuu lapsenlapsensa Adan luokse aina kädessään kauppakassi, jossa on pullaa, vaippoja ja Adalle yksi Pätkis. Sitten juodaan kahvit, jonka jälkeen Ellu-mummi ja Ada suuntaavat kahdestaan ulos punaisen talon, eli läheisen päiväkodin pihalle leikkimään ja tarkistamaan, onko puussa taas tikka.

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry valitsi Pekkarisen vuoden 2024 isovanhemmaksi. Yhtenä valintaperusteluina oli, että Pekkarinen on tuonut yhteiskunnallisessa keskustelussa aktiivisesti esille eri sukupolvien välisen yhteyden merkitystä.

Pekkarinen tapaa Adaa aina samalla, rakkaaksi muodostuneella rutiinilla. Hänellä onkin siihen liittyen heti yksi vinkki isovanhemmille:

”Luokaa henkilökohtainen suhde lapseen ja tehkää keskenänne asioita. Suosittelen myös jättämään oman kasvattajaegon syrjään – isovanhemman ei tarvitse olla lapsen ykköskasvattaja ja siten puuttua lapsen kasvatukseen. Näen isovanhemmat enemmän lisävoimavarana.”

Isovanhempien roolia tulisi nostaa suomalaisessa keskustelussa

Lapsiasiavaltuutettuna Pekkarinen tietää hyvin suomalaisten perheiden ja lasten haasteet. Isovanhemmat ovat huoltajien jälkeen suurimpia ryhmiä, joka ottaa yhteyttä lapsiasiavaltuutetun toimistoon. Heillä on usein huoli lapsenlapsista, mutta ei juridisia mahdollisuuksia puuttua tilanteisiin.

”Läheiset suhteet isovanhempiin lisäävät tutkitusti lasten hyvinvointia. Suomalainen kulttuuri ja yhteiskunta on kuitenkin hyvin ydinperhekeskeinen, ja isovanhempien tärkeää roolia ei yhteiskunnan tasolla ehkä osata hyödyntää”, Pekkarinen toteaa.

Lastensuojelun ja haastavien perhetilanteiden osalta onkin jo tehty lakialoitteita, joilla pyritään huomioimaan lapsen oikeus vanhempiensa lisäksi muihinkin läheisiinsä, esimerkiksi juuri isovanhempiinsa.

Pekkarisen mukaan lastenhoivaa ja siihen liittyvää isovanhempien roolia voisi kuitenkin tulkita laajemmin muissakin kuin erityistilanteissa:

”Voitaisiinko vanhempainvapaista antaa siivu työssäkäyville isovanhemmille? Tai jos lapsenlapsi on sairaana, voisiko isovanhemmalla olla oikeus ottaa töistä vapaata tämän hoitamiseen?”

Toive tulevaisuuteen: Vankempaa sukupolvien välistä yhteyttä

Kun Pekkarinen aikoinaan sai omia lapsia, hänestä tuntui kuin ajanlasku olisi alkanut alusta. Sama kokemus oli lapsenlapsen syntyessä.

”Aika jollain tavalla peruutti ja alkoi alusta. Tuli tunne jatkuvuudesta ja siitä, että elämä on muutakin kuin vain lineaarinen jana”, Pekkarinen pohtii.

Pekkarinen itse tuli isoäidiksi verrattain nuorena, 46-vuotiaana. Hän elää työelämänsä kiireisimpiä aikoja eikä siten pysty aina panostamaan isovanhemmuuteen niin paljon kuin ehkä haluaisi.

”Toisaalta olen hyvässä kunnossa ja siten hyvin kykenevä hoitamaan lastenlastani. Todennäköisesti saan myös olla hänen elämässään mukana hyvin pitkään. Onhan minulla myös tuore tuntuma lasten asioihin, sillä omien lapsieni lapsuudesta ei ole niin kovin kauaa”, Pekkarinen pohtii nuoren isovanhemmuuden hyviä puolia.   

Yleisesti lapsia saadaan tällä hetkellä kuitenkin yhä vanhempana, mikä tarkoittaa, että isovanhemmatkin ovat yhä iäkkäämpiä ja usein eläkeläisiä.

” Ehkä isovanhemmilla voi taas jopa olla enemmän aikaa lapsenlapsilleen. Toivoisin joka tapauksessa, että sukupolvien yhteys olisi tulevaisuudessa Suomessa vankempi kuin se nyt on”.

Omalla kohdallaan Pekkarinen toivoo tuntevansa lapsenlapsensa tulevaisuudessakin hyvin ja voivansa tarjota tämän elämään vähän jotain ekstraa. Olevansa edelleen Ellu-mummi, johon voi ottaa ikävissäkin asioissa yhteyttä.