Vanhustyön Trainee lukuina – vaikuttavuutta yksilöiden ja yhteisöjen tasolla

Kolme nuorta seisoo pöydän äärellä ja keskustelee, piirroskuva.

Tähän aikaan vuodesta on taas aika koota yhteen viime vuoden lukuja, ja selvittää toiminnan vaikuttavuutta. Toiminnassamme arvioinnissa ja valitsemissamme mittareissa korostuvat yksilöiden kokemus ja tunne vaikutuksista, joita toimintamme on mahdollisesti saanut aikaan. Näitä ei voi määrällisesti mitata, mutta tunnusluvuilla on myös arvokasta merkitystä tulevassa työssä.

Nuoret saivat tietoa, taitoa, tukea, ohjausta ja kokemuksia

”Koronavuoden” 2020 aikana edistimme kohtaamista nuorten ja ikäihmisten välillä 22 videopuhelun verran. Vapaaehtoistoiminnassa mukana olleiden nuorten lisäksi teimme 19 eri nuoren kanssa henkilökohtaista ja nuorten tarpeisiin räätälöityä ohjaustyötä poikkeustilanteen huomioiden. Kävimme virtuaalivierailuin oppilaitoksissa puhumassa ikääntyneistä osana yhteiskuntaa sekä muun muassa esittelemässä  vapaaehtoistoiminnan monia mahdollisuuksia. Näitä tilaisuuksia oli kuulemassa 75 opiskelijanuorta. Pidimme myös infotilaisuuksia nuoria ohjaaville tahoille. Näihin tilaisuuksiin osallistui 80 nuoria työssään kohtaavaa ammattilaista.

Mitä mieltä olis esityksestä, asteikolla 1-5. Esitys oli mielenkiintoinen 4, opin uusia asioita, 3,1, kiinnostuin vapaaehtoistoiminnasta, 3,4 sekä kiinnostuin vanhusten parissa toimimisesta, 3,4.

Viestinnällä edistetään Traineen tärkeitä kulmakiviä

Kirjoitimme sukupolviälykkyyttä, sukupuolisegregaatiota, vapaaehtoistoimintaa, kototutumista, nuorten kokemuksia, vuorovaikutusta ja nuorten ohjaamista ja kohtaamista käsitteleviä tekstejä 21 jutun ja blogin verran. Instagramiimme löytyi ilahduttava määrä uusia seuraajia. Yhteiskehittämistä teimme ainakin 10 eri organisaation kanssa, jotka työskentelevät ikäihmisten ja nuorten parissa tai hyväksi. Jaoimme Traineessa kehitettyä materiaalia yli 100 eri organisaatiolle ympäri Suomen.

Yhteistyöllä yhteiskunta, jossa kaikkien on hyvä kasvaa ja vanheta

Lukujen takaa löytyy monta kaunista kohtaamista ja tarinaa, hienoja oivalluksia ja mahtavia yksilöitä. Traineen vahvuus on juuri nuorten ja ikäihmisten kiireettömissä vuorovaikutustilanteessa, ja nuoria kunnioittavassa, kuulevassa ja osallistavassa ohjaustyössä. Eri aloilla ja sektoreilla toimivien tahojen kanssa tehtävällä yhteistyöllä edistämme yhteiskuntaa, jossa kaikkien on hyvä kasvaa ja vanheta. Uskomme avoimuutemme ja halukkuutemme ylisektoriseen, ylisukupolviseen ja moniammatillisen yhteistyön voimaan näkyvän myös ulospäin.