Vallin Vanhustyön Trainee -toiminta jalkautui loppuvuonna Turun Lähimmäispalveluyhdistyksen ylläpitämään Kotikunnaan palvelutaloon. Ryhmä työelämän ja opintojen ulkopuolella olevia nuoria tutustui niin vanhuksiin kuin vanhusten parissa tehtävään työhön.
Jakson aikana kuultiin myös vanhusasukkaiden mietteitä ja elämänohjeita nuorille.
”Täsähän tuntee ittesä ihan nuoreksi ja terveeksi, ku on näiden nuorten kans!”
Pirkko, 81
Pirkolle, 81, ja Antille, 78, nuoret ehtivät tulla hyvinkin tutuiksi.
”Täsähän tuntee ittesä ihan nuoreksi ja terveeksi, ku on näiden nuorten kans!” huudahtaa Pirkko. Hän jatkaa toivomalla, että nuorilla ja vanhoilla olisi enemmänkin mahdollisuuksia yhdessä olemiseen. Samalla palvelutalo toimisi luontevana kohtaamispaikkana, eli kuten Pirkko sanoo: ”Ei vanhoillakaan ole välttämättä tällain mahdollisuutta olla muiden parissa, jos ne on siellä kotona yksin eikä jaksa itse enää liikkua”.
Siinä, missä yhdessäolo on edesauttanut vanhusasukkaiden mahdollisuuksia olla yhdessä, myös nuorille kokemus on ollut tärkeä. Tunne siitä, että on tarpeellinen ja kaivattu, kohottaa itsetuntoa. Mielekäs tekeminen antaa motivaatiota herätä aamulla ajoissa ja lähteä kotoa muiden pariin.
Yhdessä tekeminen antaa rohkeutta tulevaisuuteen
Pirkko ja Antti kantavat huolta nuorten tulevaisuudesta ja erityisesti yksinäisyydestä. Pariskunta kannustavaa pitämään kiinni siitä, että elämässä on ystäviä ja edes pieniä innostuksen aiheita.
”Nuoruus on vaikea ikä, ja jos tuntee olonsa kovin yksinäiseksi, voi joutua hukkateille. Sieltä on paha palata.”
Antti, 78
”Mä toivoisin, että nuoret olis kiinnostuneita ja innostuneita eri asioista”, toivoo Pirkko. Antti jatkaa: ”Ja hyviä kavereita tarttis kaikilla olla; joku, jonka kanssa voi puhella asioistaan. Nuoruus on vaikea ikä, ja jos tuntee olonsa kovin yksinäiseksi, voi joutua hukkateille. Sieltä on paha palata.”
Myös viiden vuoden kokemus Vanhustyön Trainee -toiminnasta on osoittanut, että mitä kauemmin nuori on ollut kotona ilman mielekästä tekemistä ja jopa ilman ystäviä, sitä korkeampi on kynnys lähteä kokeilemaan uutta ja mennä ihmisten pariin. Tekeminen edistää nuorten hyvinvointia, kuten Antti muistuttaa: ”Kaikille pitäisi olla jotain mielekästä tekemistä, pientäkin. Ettei vaan kukaan käperry liikaa omaan kuoreensa.” Ja Pirkko lisää: ”Vanhempain, tai kenen tahansa muun luotettavan ja läheisen aikuisen rakkaus on hyvin tärkeää nuorten hyvinvoinnin kannalta.”
Anna-Liisan, 91, jäähyväiset nuorille ovat haikeat. Hän muistuttaa nuoria terveistä elämäntavoista ja elämänasenteesta. ”Kovin paljon näkee ympärillään kaikkea muuta kuin hyvää. Maailma kiehuu ja kuohuu. Jos tietää, mitä kohti pyrkii, on ehkä helpompi olla kaiken myllerryksen keskellä.”
Omista unelmista ja tavoitteista kiinni pitäminen ja innostuksen lähteiden löytäminen elämän pienistä asioista sopivat elämänohjeiksi varmasti muillekin kuin Trainee -nuorille.
Valli ry:n Vanhustyön Trainee yhdistää nuoret ja vanhukset ja kehittää sukupolviälykästä työelämää. Toiminta on valtakunnallista ja sitä toteutetaan yhdessä jäsenyhteisöjen kanssa.