Vanhusjärjestöjen osaaminen on hyödynnettävä tulevassa sotessa
Julkilausuma VALLIn liittokokous 16.11.2019, Lahti
Vanhusjärjestöjen osaaminen on hyödynnettävä tulevassa sotessa
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n liittokokous vaatii rakentamaan eri puolelle Suomea tuki- ja palvelujärjestelmän, joka mahdollistaa kaikille vanhoille ihmisille turvallisen elämän, riippumatta asumismuodosta. Sote-ratkaisuissa maakuntien on tunnistettava ja tunnettava alueensa järjestötoimijat. Kun vanhusjärjestöjen osaaminen hyödynnetään osana uutta sotea, on mahdollista aikaansaada ikäystävällinen yhteiskunta, jossa ikääntyneiden ääni kuuluu.
Vanhat ihmiset ovat yhä moninaisempi ja heterogeenisempi ryhmä yhteiskunnassa. Yli viidennes väestöstä on yli 65-vuotiaita. Tarvitaan useita erilaisia ratkaisuja, jotta saadaan mahdollisimman onnistunut tuki- ja palvelujärjestelmä. Järjestöillä on vahvaa osaamispääomaa ja siksi vanhusjärjestöt ja -yhteisöt on otettava mukaan osallisiksi hyvinvointistrategiatyöhön, niin maakunta- kuin kuntatasollakin.
Vanhusjärjestötoimijoilla on runsaasti tietoa, erityisesti kokemustietoa, maakunnan ikääntyvien ja vanhojen, usein myös vaikeassa asemassa olevien, ihmisten tarpeista. Samoin vuosikymmenten aikana järjestöjen kehittämät toimintatavat, kokeilujen avulla aikaansaadut palvelumuodot, kertynyt asiantuntijuus ja osaaminen on järkevää hyödyntää suunnittelussa ja uusien ratkaisujen hakemisessa. Järjestöjen vahva eettinen arvopohja ja yleishyödyllinen toimintatapa on merkityksellistä.
Kansalaistoiminnan, vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen lisäksi vanhusjärjestöt tuottavat palveluita. Jo vuosikymmeniä toimineet, hyviä palvelukokonaisuuksia tarjoavat toimijat tulee säilyttää osana palvelujärjestelmää.
VALLI ry:n ja jäsenyhteisöjen toiminnassa vanhojen ihmisten oman tahdon ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen ovat keskiössä: vanhojen ihmisten omia toiveita ja tarpeita kuunnellaan tarkasti. Tämä vanhoilta ihmisiltä saatu tieto on hyödynnettävissä yksilökohtaisen asiakastyön lisäksi yleisemmällä tasolla laaja-alaisemmassa vaikuttamis- ja kehittämistoiminnassa.
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry haluaa tulevaisuudessa entistä paremmin tehdä työtä ja toimia vanhojen ihmisten parhaaksi, jäsenyhteisöjensä ja sidosryhmiensä kanssa. VALLI ry on valmis lähtemään mukaan, jos Suomeen perustetaan uusi vahva valtakunnallinen vanhusjärjestö, joka yhtenä liittona jatkaisi vuosikymmenten ajan toimineiden tahojen työtä entistä vahvempana valtakunnallisena vaikuttajana.