Sanat ja kieli, joita käytämme, luovat aina todellisuutta ja muovaavat käsitystämme asioista. Näin tapahtuu usein myös ilman, että huomaamme sitä. Mitä välittäminen tarkoittaa, mitä se on? Pyöritelläänpä asiaa hiukan sanojen avulla.

Välittämisen päivänä puhuttiin tänäkin vuonna ihmisten välisestä kohtaamisesta ja siitä, millaisin tavoin osoitamme välittävämme toisesta ihmisestä. Välittämisen päivän tarkoitus on yksinkertainen: kannustaa meitä välittämään toinen toisistamme ja etenkin ikäihmisistä. Aivan pientenkin välittämisen tekojen avulla – huomaamalla, pysähtymällä, kohtaamalla, ilahduttamalla, kuuntelemalla, auttamalla – voimme osoittaa, että välitämme toisesta ihmisestä.

Välittäminen on siis konkreettisia tekoja ja toimintaa. Teemme pieniä tärkeitä tekoja, koska meillä on kyky asettua toisen ihmisen asemaan. Välittäminen ja myötätunto kietoutuvat tiiviisti toisiinsa, kuten Sari Vapaavuori viisaasti kirjoittaa.

Sanalla ”välittää” on monta merkitystä

On mukavaa kuulla ystävän, perheenjäsenen, naapurin tai kollegan sanovan nämä tärkeät sanat:

”Välitän sinusta!”

Nopea sanaleikki avaa samalle sanalle kuitenkin ihan erilaisia sävyjä ja merkityksiä:

• tein niin kielloista välittämättä
• vähätkö minä tuosta välitän
• älä välitä
• en nyt välittäisi lähteä
• välitin viestin
• muistisairaus liittyy välittäjäaineiden puutokseen
• en oikein välitä suklaasta

Sanakirjat tarjoavat välittämiselle useita kymmeniä synonyymejä. Myös englannin kielen sanakirjasta löytyy yli 30 eri käännöstä sanalle ”välittää”.

Välittämisen päivänä ei siis puhuta aivojen kemiasta tai luovuteta vuoden menestyksekkäimmän kiinteistövälittäjän palkintoa, vaan sanalle haetaan aivan toisenlaista sisältöä ja merkitystä. Aihe on hengästyttävän laaja, kuten Heli Väisänen hyvin kirjoittaa.

On kysymys paitsi inhimillisistä yksilöiden käytökseen, ihmisten väliseen kohtaamiseen ja ihmisyyteen liittyvistä kysymyksistä, myös koko nykyisen hoivakulttuurimme peruskysymyksistä.

Välittäminen on tärkeä osa hoivaa ja hoitoa

Hoiva ja hoito ovat vanhuspalvelujen ydinsanastoa.

On perusteltua kysyä, millaista todellisuutta nämä sanat piirtävät, ja mitä näihin sanoihin omissa käsityksissämme ja mielikuvissamme sisältyy. Miten paljon sanoihin hoiva ja hoito sisältyy välittämistä ja ihmisten välistä aitoa kohtaamista? Vai korostavatko sanat hoiva ja hoito mielikuvaamme fyysisten tarpeiden ja kehollisen hoivan ja hoidon ensisijaisuudesta?

Välittämisen tulisi aina olla tärkeä osa myös ammattilaisten tarjoamaa hoivaa ja hoitoa. Ammatillisuutta on se, että osaa kurkistaa ammatillisuudeksi julistetun ”suojakuoren” takaa ja asettua kumppaniksi toisen ihmisen vierelle. Katariina Hänninen kirjoittaa tästä hienosti. Kuka tahansa meistä voi olla se ainoa, joka kysyy, mitä kuuluu ja miten voin olla avuksi.

Välittävä puhe on ennen muuta kysyvää, jossa antaa toisen tulla kuulluksi.

Vaikka hoiva- ja hoitotyön arki on hektistä, on valtavan tärkeää ilmaista pienin sanoin, elein ja teoin niin asiakkaille, asiakkaiden läheisille kuin työtovereillekin, että välittää. Geronomi Riina Salonen toimii juuri näin.

Ero on pieni, mutta merkittävä

Kun sanotaan, että ikääntynyt ihminen tarvitsee hoitoa ja hoivaa, on tärkeää tarkentaa, mitä hän tällöin tarvitsee. Kysymys ei ole vain fyysisten tarpeiden eli ravinnon, lääkityksen ja hygienian hoitamisesta. Näihin sanoihin tulisi aina sisältyä myös tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi.

Englannin kieli tunnistaa nyansseja suomenkielisiä termejä ehkä hienovaraisemmin. Ero on pieni mutta merkittävä: hoiva (caring for) – välittäminen (caring about). Hoiva on aina myös välittämistä.  

Yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger sanoittaa pian ilmestyvässä kirjassaan tätä samaa asiaa puhuessaan sosioemotionaalisesta hoivaköyhyydestä. Sillä tarkoitetaan tilanteita, kun ihmisen sosiaaliset tarpeet ja hänen kokemansa tunteet jäävät tunnistamatta ja huomaamatta. Moni ikääntynyt ihminen voi olla tällaisessa tilanteessa jo siinä vaiheessa, kun konkreettisen avun ja varsinaisten hoiva- tai hoitopalvelujen tarvetta ei vielä ole.

Meistä jokainen – olimmepa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, läheisiä tai kanssakulkijoita – voi asettua toisen ihmisen vierelle ja kysyä, mitä kuuluu. Tärkeintä on, ettemme ajattele I don’t care!

Teksti: Ritva Pihlaja