Lue täältä VALLIn ajankohtaisista asioista ja tuoreimmista uutisista.



Vuoden isovanhempi 2024 Elina Pekkarinen toivoo, että suomalaisessa yhteiskunnassa ei korostettaisi liikaa ydinperheen merkitystä, jotta isovanhempien ja muiden läheisten tärkeä rooli lapsen elämässä ei jäisi huomiotta. 2,5-vuotiaalle lapsenlapselleen hän on Ellu-mummi, jonka kanssa tärkeintä on oma kahdenkeskinen tekeminen. Elina Pekkarinen saapuu lapsenlapsensa Adan luokse aina kädessään kauppakassi, jossa on pullaa, vaippoja ja Adalle yksi Pätkis.
- Published in Isovanhempien päivä, Valli, Valli uutiset
VALLIn trainee toiminta yhdistää nuoret ja vanhukset sekä kehittää sukupolviälykästä työelämää. Toiminta tarjoaa nuorille kokemusta vanhustyöstä ja vanhustyön toimijoille mahdollisuuden kohdata ja ohjata nuoria. Tampereella järjestettiin syyskuussa 2024 Koivupirtin säätiön palvelukodissa ja Kalevan kulman Iloa Arkeen -pysäkkitoiminnassa VALLIn Trainee-ohjelma 17–29 –vuotiaille nuorille. Kuukauden aikana nuoret ja vanhat ulkoilivat, askartelivat, leipoivat, tuolijumppasivat, lauloivat ja tietenkin tutustuivat
- Published in Trainee uutiset, Valli, Valli uutiset, Vanhustyön Trainee
VALLI ry kysyi ikääntyvien ja/tai vähemmistöjen parissa työskenteleviltä henkilöiltä heidän näkemyksiään vähemmistöihin kuuluvien iäkkäiden ihmisten kohtaamisesta. Vastauksista heijastuu aito halu ymmärtää paremmin, millaisia toiveita ja tarpeita kieli-, kulttuuri- ja uskontovähemmistöihin sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla iäkkäillä ihmisillä on. Tulossa maksuttomia etätietoiskuja Monet vastaajat toivovat käytännönläheisiä vinkkejä, joita voi hyödyntää omassa työssä. VALLI ry vastaa toiveeseen
- Published in Moni-ikä, Moni-ikä uutiset, Valli, Valli uutiset
Tilastokeskuksen mukaan tällä hetkellä 30 % Suomessa asuvista kokee yksinäisyyttä. Haitallisesta ja pitkäkestoisesta yksinäisyydestä kärsii joka kymmenes suomalainen. Yksinäisyys heikentää väestön toimintakykyä ja kriisinkestävyyttä. Osallisuuden edistäminen, yhteisöihin kuuluminen sekä niiden rakentaminen ovat koko väestön turvallisuuden näkökulmasta merkittäviä tekijöitä, joilla vahvistetaan yksilöiden ja yhteisöjen sekä sitä kautta koko yhteiskunnan resilienssiä. Yhteenkuuluvuuden tunteella on myös tärkeä rooli
VALLIn uutiskirjeen 4/2024 pääkirjoitus. Lue uutiskirje täältä: linkki. Syksyllä vietämme sekä isovanhempien päivää (19.10.) että välittämisen päivää (29.11.). Näitä molempia VALLIn aloitteesta vietettäviä päiviä yhdistää ylisukupolvinen välittäminen. Se on erityisen tärkeää yhteisöllisyyden ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi aikana, jolloin monista palveluista leikataan ja yhteiskunnalliset muutokset voivat aiheuttaa eristäytymistä ja yksinäisyyttä. Ylisukupolvinen välittäminen auttaa luomaan vahvempia siteitä perheiden ja
- Published in Isovanhempien päivä, Välittäminen, Valli, Valli uutiset
Jo 11 vuoden ajan Vanhustyön Trainee on järjestänyt VALLIn eri jäsenyhteisöissä ryhmämuotoisia työkokeiluja. Seuraavan kerran työkokeilu järjestetään Koivupirtin säätiön palvelukodissa Tampereella, jossa Trainee-työntekijällä on ollut kuluvan vuoden ajan myös toinen toimisto. Alla olevaa mainosta saa välittää omissa verkostoissasi Tampereen seudulla. Ryhmään mukaan ja vanhustyöhön tutustumaan ehtii vielä! Lisätietoja työkokeilusta saa ottamalla yhteyden Kerttu Ojalehto puh:
- Published in Trainee uutiset, Valli, Valli uutiset, Vanhustyön Trainee
Marraskuun viimeisenä perjantaina vietettävä Välittämisen päivä kannustaa arjen välittämiseen ja huolenpitoon. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry ja Geroclub ry etsivät nyt välittämisen tekoja ja tekijöitä Välittämisen teko -tunnustusten saajiksi. Tunnustuksilla edistetään välittämisen kulttuuria ja ikäystävällistä yhteiskuntaa. Välittämisen päivä tuo valoa marraskuun harmauteen muistuttaen huolehtimaan niin tutuista kuin tuntemattomistakin ihmisistä lähellä. VALLIn lanseeraama teemapäivä korostaa
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n Ikäteknologiakeskuksen 5.6.2024 järjestämässä DigiAgeTalk -tapahtumassa jaettiin historian ensimmäinen Myönteinen teknologiateko -tunnustus. Tunnustuksen sai Erkki Ylitalo, joka vapaaehtoistyönään on kunnostanut käytettyjä tietokoneita muun muassa vähävaraisille ikäihmisille. Yksityisen lahjoituksen tuella jaettava Myönteinen teknologiateko -tunnustus edistää tietoisuutta teknologian mahdollisuuksista ja hyödyistä ikääntyvien ja vanhojen ihmisten arjessa. Tunnustus myönnetään vuosittain toimijalle tai organisaatiolle,
- Published in DigiAgeTalk, Ikäteknologiakeskus, Ikäteknologiakeskus - uutiset, Valli, Valli uutiset
Kesäkuussa suomalaisilla äänestäjillä on mahdollisuus vaikuttaa koko Euroopan suuntaan. Ikääntyneiden oikeus osallistua yhteiskunnalliseen elämään on tunnustettu Euroopan unionin perusoikeuskirjassa. EU:n komissio on viime vuonna myös nostanut esiin, että väestön ikääntyminen pitäisi ottaa paremmin huomioon EU:n päätöksenteossa. Euroopan unionissa tehdään linjauksia monissa asioissa, joilla on suoraan vaikutusta ikääntyneiden arkeen esim. digitalisaation liittyviä kysymyksiä. Toisaalta taas päätökset
- Published in Valli, Valli uutiset
EU-vaalit järjestetään Suomessa sunnuntaina 9. kesäkuuta. Ennakkoäänestämään pääsee jo muutamaa päivää aiemmin: Suomessa 29.5.–4.6. ja ulkomailla 29.5.–1.6. Mutta mistä EU-vaaleissa on kyse? Miksi ikäihmisen pitäisi olla kiinnostunut siitä, ketkä 15 meppiä edustavat meitä suomalaisia Euroopan parlamentissa seuraavien viiden vuoden ajan? EU:ssa päätöksentekoon osallistuu kolme toimielintä: EU:n kansalaisia edustava Euroopan parlamentti, EU:n jäsenmaiden hallituksia edustava Euroopan
- Published in Valli, Valli uutiset
Lähestyvissä vaaleissa ei ole pulaa Euroopan ja Suomen tulevaisuutta koskevista isoista teemoista. Kesäkuussa myös suomalaisilla äänestäjillä on mahdollisuus vaikuttaa koko Euroopan suuntaan. Vuoden 2019 Euroopan parlamenttivaalien yhteydessä ilmastonmuutos nousi yhdeksi keskeiseksi vaaliteemaksi. Samalla äänestysvilkkaus nousi hieman yli 50 prosentin koko EU:ssa. Tämä on korkein äänestysprosentti vuoden 1994 vaalien jälkeen. Erityisesti nuoret aktivoituivat äänestämään. Vaalitulos vaikutti
- Published in Valli, Valli uutiset
Sosiaalineuvos Saara Niemi tunnetaan Espoossa vanhustyön tienraivaajana ja vanhojen ihmisten puolesta taistelevana voimanaisena. Hän perusti vuonna 1994 Uudenmaan Vanhustenhuollon Kannatusyhdistys ry:n tuottamaan vanhusten asumispalveluita. Mutta ei mitä tahansa palveluita, vaan sellaisia, missä vanhuksilla on turvallinen ja hyvä olla, ruoka on hyvää ja maittavaa ja palveluja tarjotaan suurella sydämellä. -Minä en kuvia kumartele, vaan olen tuonut
- Published in Valli, Valli uutiset
VALLIn Etsivän vanhustyön verkostokeskus tuloksellisen etsivän vanhustyön tiiminsä kanssa osallistuu SitraLab6-muutosohjelmaan, jossa kokeillaan uusia tapoja hyödyntää dataa reilulla tavalla palvelujen kehityksessä. Tarkoituksena on oppia tiedolla johtamista, jonka avulla voidaan kehittää innovatiivisia tapoja ja palveluja vastata iäkkäiden ihmisten tarpeisiin oikea-aikaisesti ja parantaa iäkkäiden ihmisten arkea. Lue lisää SitraLabista täältä. Tiimillä on nyt takanaan ensimmäinen SitraLabin vierailu,
Vastaa kyselyyn iäkkäiden moninaisuudesta
Työskenteletkö ikääntyvien tai vähemmistöjen parissa? Toimitko esimerkiksi asiakastyössä, asiantuntijana tai johtajana? Kerro meille, mitä ajattelet iäkkäiden moninaisuudesta. Tänä keväänä VALLIssa käynnistynyt Moni-ikä -hanke lähestyy ikääntyvien ja vanhojen ihmisten moninaisuutta laajasti kielten, kulttuurien, uskontojen sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkökulmista. Olemme avanneet kyselyn, jolla toivomme saavamme kuulla ammattilaisten näkemyksiä iäkkäiden moninaisuudesta. Pääset kyselyyn tästä linkistä. Vastaamalla kyselyyn
- Published in Moni-ikä, Moni-ikä uutiset, Valli, Valli uutiset
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry ilmaisee vakavan huolensa valtiolle ja hyvinvointialueille, niin poliittisille päättäjille kuin virkamiehille, vanhusten inhimillisen elämän toteutumisesta Suomessa. Leikkurit käyvät ja sakset silppuavat, kun hyvinvointi-Suomessa vähennetään nyt vanhusten tukea, palvelua ja hoivaa. Vähennykset liittyvät pitkälti valtion ajamiin ja alueiden tekemiin vanhusten palveluiden talouden sopeuttamistoimiin. Kriteereitä korotetaan, palveluita ja henkilöstöä karsitaan, odotusajat
- Published in Edunvalvonta, Edunvalvonta 2024, Valli, Valli uutiset
Aloitin työt VALLI ry:n Moni-ikä -hankkeessa aivan vastikään Jukka Kerosen työparina. Edessämme on kolme mielenkiintoista vuotta iäkkäiden monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden parissa! Olen taustaltani muotoilija ja kulttuurigerontologi. Pari vuotta sitten tein myös tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon, johon kuului palvelumuotoilun opintoja. Siirryin VALLIin Ikäinstituutista, missä kehitin ja levitin iäkkäiden liikuntapalveluiden järjestämiseen sopivaa Voimaa etäjumpasta -toimintamallia. Työhöni kuului paljon viestintää,
- Published in Moni-ikä, Moni-ikä uutiset, Valli, Valli uutiset
VALLI ry:n opintomatka Saksan Frankfurtiin 1.–4.9.2024 Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry järjestää yhdessä Oy Kon-Tiki Toursin kanssa vanhusalan ja ikäteknologian opintomatkan Frankfurtiin syyskuussa 2024. Matkalla tutustumme saksalaiseen kansalaistoimintaan, iäkkäiden palveluihin, monimuotoisuuteen ja hyviin käytänteisiin. Toisena vaihtoehtona on kansainväliseen ikäteknologian konferenssiin osallistuminen. Alustava matkaohjelma Opintomatkalle ilmoittautuneiden on mahdollista valita kahdesta (2) vaihtoehdosta: 1. Vierailuohjelmamatka (20–25
- Published in Ikäteknologiakeskus, Ikäteknologiakeskus - uutiset, Valli, Valli uutiset
VALLI vastaa Suomen Olympiakomitean Toimintakykyinen Suomi -haasteeseen. Lupaamme edistää sekä henkilöstömme että jäsenyhteisöjemme liikettä ja toimintakykyä. Henkilöstö on sitoutunut yhteisten kokousten lomassa taukojumppaamaan. YouTube on täynnä erilaisia taukojumppavideoita istualtaan tehtävistä vaativampiin, vakavamielisistä ratkiriemukkaisiin (katso esim. viimeisin suosikkijumppamme täältä). Taukojumppavälineet on tuotu neuvotteluhuoneeseen näkyvästi esille ja ”neukkarin” seisomapöytä on myös aktiivisessa käytössä. Lisäksi olemme sopineet lisäävämme
- Published in Valli, Valli uutiset