UUTISET

Lue täältä VALLIn ajankohtaisista asioista ja tuoreimmista uutisista.

Kaikki iäkkäät eivät ole isovanhempia, eikä isovanhempi ole aina iäkäs. Kaikilla ei myöskään ole biologista mummoa tai vaaria. VALLI ry kannustaa kaikkia juhlistamaan sukupolvien välistä yhteyttä. Viime lauantaina 16.10. juhlittiin Isovanhempien päivää, joka korostaa sukupolvien välistä yhteyttä ja nostaa isovanhemmuuden arvostusta koko yhteiskunnassa. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton VALLI ry:n aloitteesta juhlittavan päivän teemaa voi hyvin

Tulevaisuuden toivon luomisen puolesta ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi perustettu Aktivistimummot-liike tekee asioita, joilla se muun muassa vähentää lastenlasten ilmastoahdistusta. Kaksi vuotta sitten perustettu Aktivistimummot saa Vuoden isovanhempi -tunnustuksen. Joukko isoäitejä perusti liikkeen tehdäkseen yhdessä asioita, joiden avulla maapallo säilyisi terveempänä paikkana. Nyt yhteiskunnalliseen liikkeeseen kuuluu noin 6 000 mummoa, pappaa ja ”mummohenkistä” aktiivia. ”Aktivistimummot tekevät muun

Kansikuva: Elämänote-ohjelman osallisuustutkimuksen tuloksia, osa 2/2

Tärkeä osa Elämänote-ohjelman vaikuttavuuden osoittamista on laadullinen osallisuustutkimus. Tutkimuksen tulosraportin toinen osa kertoo siitä, miten järjestöosallistuminen voi vahvistaa osallisuutta. Tutkimus on laadullinen seurantatutkimus, jossa Elämänote-ohjelman hankkeisiin osallistuneita iäkkäitä haastateltiin kolme kertaa vuoden sisällä. Tutkimus toteutettiin kanssatutkimuksena: kehitimme vertaishaastattelun mallin, jossa vapaaehtoiset eläkeläiset toimivat haastattelijoina. Raportti kertoo Elämänotetoiminnan merkitykseen seurantajaksolla vaikuttaneista tekijöistä ja kuvaa sitä, kuinka

Elämänote-logo

Iäkkäiden osallisuutta edistävä valtakunnallinen Elämänote-ohjelma on myöntänyt vuoden 2021 Vahva ote elämästä -tunnustuksen Oulun Seudun Mäntykoti ry:n Kotiväki-hankkeelle sekä Suomen Asumisen Apu ry:n Parempaa Elämää Lähitoiminnalla -hankkeelle. Palkinnon perusteluna oli hankkeiden ansiokas työ haastavissa elämäntilanteissa olevien iäkkäiden tavoittamiseksi ja heidän osallisuutensa parantamiseksi. Kuntalehden juttu palkituista hankkeista: Vahva ote elämästä -palkitut Elämänote-ohjelmaa (2018-2021) koordinoi VALLI yhdessä

lapsenlapsi ja isoäiti leikkivät lattialla

Isovanhempien päivää vietetään lauantaina 16.10. Isovanhempien päivää on vietetty jo vuodesta 1985 VALLIn aloitteesta. Päivän tavoitteena on edistää lasten ja vanhojen ihmisten kohtaamista ja sukupolvien välistä yhteyttä. Keskeisenä asiana on niin ikään lisätä isovanhemmuuden arvostusta koko yhteiskunnassa. Kysyimme VALLIn edellisessä uutiskirjeessä 13.9., arvostetaanko Suomessa isovanhemmuutta ja sukupolvien välistä yhteyttä? Kyllä – ei – kysymyksen vastaukset

Isovanhemmuus on tärkeä rooli yksilöiden, perheiden ja yhteiskunnan kannalta. On kuitenkin tärkeää tietää, että yhä suurempi osa iäkkäistä on sinkkuja ja lapsettomia. Eurooppalaisista ikääntyneistä 10 % on lapsettomia. (Deindl & Brandt 2016.) Suomessa parin vuosikymmenen päästä eläkkeelle jää sukupolvi, jossa joka viidennellä naisella ja joka neljännellä miehellä ei ole lapsia eikä siis myöskään biologisia lapsenlapsia.

suomen lippu liehuu

1.10.2023 vietetään Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen liputuspäivää. Nyt liputettava kerta on jo kahdeksas. Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen kunniaksi liputettiin ensimmäisen kerran sisäministeriön suosituksesta vuonna 2016, jolloin Miina Sillanpään syntymästä tuli kuluneeksi 150 vuotta. Vuodesta 2023 alkaen 1.10. on vakiintunut liputuspäivä. 1.10. on samalla myös järjestöjen päivä. Sosiaalisessa mediassa päivää voi seurata tunnisteilla #JärjestöjenPäivä #liputan #MiinaSillanpää

Vanhusneuvostot ovat toimineet Suomen eri kunnissa on jo vuosia, osassa kuntia hieman eri nimellä. Kuntalain 27 §:n mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta. Palaute vanhusneuvostojen toiminnasta

Etsivän vanhustyön verkostokeskus käynnistää valtakunnallisesti etsivän ja löytävän vanhustyön vaikutusten ja tuloksellisuuden kehittämisen. Toiminta käynnistetään loppuvuonna ja jatketaan tulevana vuonna 2022 rahoituksen vahvistuessa. Jos teet tai haluaisit tehdä tuloksellista etsivää ja löytävää vanhustyötä, ilmoittaudu mukaan verkostoon! Olen viime aikoina kovasti miettinyt tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden arviointia ja osoittamista. Mieleeni muistui oma kokemus etsivän vanhustyön ja ryhmätoiminnan

Ikääntyneen ihmisen toimintakyvyn arviointi ja ylläpitäminen ovat keskeisiä ikääntymispolitiikan tavoitteita. Tavoitteiden saavuttaminen voi kuitenkin olla hankalaa, jos käsitykset toimintakyvystä ja kuntoutuksesta eroavat eri toimijoiden välillä. Vilhelmiina Lehto-Niskala tarkastelee väitöskirjassaan toimintakyvyn ja kuntoutuksen käsityksiä ympärivuorokautisen hoidon asukkaiden, heidän perheenjäsentensä sekä hoitajien näkökulmasta. Ikääntyneen ihmisen toimintakyvyllä ja siihen liittyvillä toiminnoilla kuten toimintakyvyn arvioinnilla ja kuntoutuksella on keskeinen

Joukko nuoria kävelee kadulla, selin kameraan. Kaksi heistä työntää ikäihmistä pyörätuolilla, ja yksi on käsikynkäss kävelevän ikäihmisen kanssa.

Vanhustyön Trainee -ohjelma mahdollisti kotoutumiskoulutuksessa olevien nuorten ja ikäihmisten kohtaamisen. Ohjelman ansiosta nuoret saivat mielekästä ja suomen kielen oppimista tukevaa tekemistä pitkän kesälomansa ajaksi. Samalla senioritalossa asuvat ikääntyvät saivat arkeensa virkistystä ja iloa. Kesän aikana nuoret kiinnostuivat vanhusalasta ammatillisesti. Espoon maahanmuuttajapalvelut ja Työllisyys Espoo etsivät vaihtoehtoja siihen, kuinka kotoutujanuoret voisivat edistää kielenoppimista ja työelämätaitojaan koulujen

Valtakunnallisessa Elämänote-ohjelmassa on viimeinen syksy meneillään. Koko ohjelman striimattava päätösseminaari pidetään 27.10. Lisäksi ohjelmaan kuuluvat 20 hanketta levittävät syksyn aikana kehittämiään toimintamalleja, videoita, podcasteja, oppaita ja muita tuotoksiaan sekä järjestävät eri puolilla Suomea lukuisan määrän webinaareja sekä omia päätösseminaarejaan. Elämänote-ohjelman päätösseminaari 27.10. Elämänote-ohjelman (2018–2021) striimattavassa päätösseminaarissa 27.10. tarjotaan kattaus 20 hankkeen oivalluksista iäkkäiden osallisuuden lisäämiseksi.

Ritva Pihlaja aloitti osa-aikaisena suunnittelijana Etsivän vanhustyön verkostokeskuksessa. Ritva on tuore geronomi ja aiemmalta koulutukseltaan MMM, agronomi. Yhteiskuntapolitiikan tutkijana ja kehittäjänä Ritvalle tuttuja teemoja ovat järjestöjen ja julkisen sektorin yhteistyö sekä vapaaehtoistoiminta, yhteisöllisyys ja osallisuus. Etsivän vanhustyön verkostokeskuksessa Ritvan työnä on Välittämisen viestimisen suunnittelu ja vapaaehtoistoiminnan kehittäminen etsivän vanhustyön tueksi. VALLIssa tehtävän työn lisäksi Ritva on

Heinäkuun alussa sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuihin tuli muutoksia, joiden on arvioitu vaikuttavan noin miljoonan suomalaisen asiakasmaksuihin. Monet muutoksista koskettavat erityisesti iäkkäitä ihmisiä, joilla palvelutarpeet ovat usein suuremmat. Muutosten tavoitteena on parantaa palvelujen saatavuutta ja kohtuullistaa asiakasmaksuja. Vanhusten pitkäaikaisille asumispalveluille yhdenmukaiset maksuperusteet Pitkäaikaisen tehostetun palveluasumisen maksut säädetään viimeinkin lakiin yhdenmukaisin perustein. Palveluasumisen maksuista ei ole aiemmin

Kuntavaalien äänestyksen varsinainen päivä on ensi sunnuntaina, ja tämän jälkeen tiedämme tulevat kuntien päättäjät lähivuosille. Paikallisille vanhusjärjestöille, kuten muillekin järjestöille, on äärimmäisen tärkeää, millaisessa kunnassa ne tulevaisuudessa toimivat, kun suunniteltu sosiaali- ja terveyspalvelujen siirto maakunnille tapahtuu. Vanhusjärjestöjen toiminnoissa palvelut ovat vahvasti mukana, mutta niin on kansalaistoimintakin ja kehittäminen. Palvelujen osalta yhteydet tulevat olemaan pääosin maakuntaan

Johanna Roti

Olen Johanna Roti, VALLI:n Vanhustyön Traineen uusi suunnittelija. On innostavaa päästä tekemään työtä, jossa saan olla tekemisissä nuorten, ikääntyneiden ja osallisuuden edistämisen parissa. Olen tehnyt työurani heikoimmassa asemassa olevien ihmisten parissa. Työkokemusta löytyy mm. lastensuojelusta, päihdetyöstä, asunnottomien ja ikääntyneiden palveluista. Viimeisimpänä työelämässä olen kehittänyt Diakonissalaitoksella etsivän ja osallistavan vanhustyön toimintamallia. Olen koulutukseltani pian valmistuva sosionomi

Turvallisuuteen ja turvattomuuden tunteen lievittämiseen liittyvät asiat nousevat usein keskusteluun, kun mietitään ikääntyneen asumista ja itsenäistä selviytymistä. Varsinkin muistisairaan henkilön itsenäisen toimintakyvyn tukemisen kohdalla nämä kysymykset saattavat askarruttaa paljonkin. Olisi tärkeää tukea olemassa olevaa toimintakykyä ja mahdollistaa esimerkiksi itsenäinen asiointi lähikaupassa, mutta toisaalta sairauden vaikutukset näkyvät eksymisen pelkona tai vuorokausirytmin haasteina. Toisaalta taas hyvinkin terävämuistinen

Ageismi eli ikäsyrjintä on noussut jälleen keskustelun aiheeksi, kun YK:n globaali raportti ikäsyrjinnästä julkistettiin alkukeväästä. YK:n pääsihteeri António Guterres avaa julkaisun esipuheessa ikäsyrjinnän konkreettisia seurauksia: Se vahingoittaa yksilön terveyttä ja ihmisarvoa sekä talouksia ja yhteiskuntia. Ikäsyrjintä kieltää ihmisiltä heidän ihmisoikeutensa ja vaikuttaa kykyyn saavuttaa potentiaalisesti mahdollinen. Covid-19-pandemialla on ollut tuhoisa vaikutus, erityisesti ikäihmisiin. Pääsihteeri Guterres

TOP