Trainee-nuoret ideoimassa

Kevään 2015 Vanhustyön Trainee -nuoret kokoontuivat toukokuun puolivälissä ”välinehuoltopäivään” Valliin. Päivän aikana heiltä myös kerättiin ideoita ohjelman kehittämiseksi.

Darius, Ilhaam ja Kerli pohtivat

Darius, Ilhaam ja Kerli pohtivat

Trainee-ohjelman prosessin osalta nuoria mietitytti erityisesti pitäisikö ohjelma saada keskeyttää, jos alkaa tuntua, ettei vanhustyö olekaan oma ala. Yksi nuorista viittasi omaan kokemukseensa ja totesi, että ainakin hänen kohdallaan oli onnenpotku, ettei hänen annettu lopettaa ohjelmaa kesken. Toisaalta nuoret haluavat sitoutumista myös yhteiskunnalta: alalle soveltuva ja siitä kiinnostunut nuori ei saa pudota iän tai esimerkiksi heikon kielitaidon takia tyhjän päälle vain siksi, ettei tarjolla ole opiskelupaikkoja. Jatkuvuus eli soveltuvan ammatin ja siihen johtavien opintojen löytäminen on tärkeää myös niille nuorille, jotka eivät halua jatkaa hoiva-alalla.

Tuotoksia

Ohjelman kesto ja rakenne herättivät tässäkin ryhmässä mielipiteitä puoleen ja toiseen. Ohjelmista on kerätty palautetta kaikilta niihin osallistuneilta nuorilta, ja yhteistä on ollut ennen kaikkea se, että käytännön työ kiinnostaisi nuoria eniten. Perehdytyksen merkitys tunnistetaan, mutta mieluiten nuoret oppisivat mahdollisimman vähän ”teoriaa” ja mahdollisimman paljon tekemällä käytännön töitä vanhusten kanssa. Sisältöjen toivottiin liittyvän nimenomaan vanhuksiin ja vanhustyöhön; yleisten työelämä-, työnhaku- ja esimerkiksi opiskelutaitojen oppiminen ei nouse nuorten toiveissa kovin korkealle.

Camilla, Nea ja Manmaya työskentelevät

Nea, Manmaya ja Camilla työskentelevät

Hyvä Trainee-ohjaaja on rento ja huumorintajuinen, mutta myös määrätietoinen. Nuoret oivalsivat tässä kohtaa, että ohjaajan työhön taisi kuulua myös paljon sellaista, mikä heille ei näkynyt (”paperiasioita”), ja heittivät myös ajatuksen siitä, että ryhmässä voisi olla kaksi ohjaajaa. Toinen työskentelisi nuorten kanssa ja toinen hoitaisi kaikki ne muut asiat taustalla (työkokeilupaikkojen järjestäminen, raportit, rahoitus, työryhmät jne.) Ohjelman kohderyhmää nuoret itse eivät pitäneet liian heterogeenisena, ikärajaksi sopii hyvin 18-29 -vuotiaat ja kielitaidon osalta riittää, että pärjää suullisesti suomen kielellä. Alle 18-vuotiaita tai vaikkapa nelikymppisiä ryhmään ei kuitenkaan haluta.

Kiitos jälleen Trainee-nuorille hyvistä, henkilökohtaista kokemusta avoimesti peilaavista ajatuksista. Tässä on niistä vain osa, mutta kaikki on tallessa ja kesäkuun ensimmäisellä viikolla viemme terveisiänne myös Työministeriöön!