Tavataan Vapaaehtoistoiminnan messuilla

Iloa arkeen pysäkit -hanke on mukana 3.12.2016 Vapaaehtoisten päivänä pidettävillä vapaaehtoistoiminnan messuilla Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla.

Valli ja Kotien Puolesta Keskusliitto kehittävät yhdessä jäsenyhteisöjensä kanssa Iloa Arkeen -pysäkkitoimintaa. Pysäkkejä on perustettu jo Helsinkiin (Käpyrinne ry – Iloa arkeen pysäkki), Vantaalle (Vanhusten Kotiapusäätiö –Seremonia -projekti), Lahteen (Lahden Lähimmäispalveluyhdistys – Kiinni elämässä -projekti ), Tampereella (Koivupirtin säätiö – Kalevankulman kohtaamispaikka ), Turkuun (Turun lähimmäispalveluyhdistys –Liikkuva Resurssikeskus) ja Ouluun 
(Oulun Seudun Mäntykoti – Ilonpisarat -projekti).

Iloa arkeen -pysäkkien toiminta on matalan kynnyksen toimintaa ikääntyneille ihmisille. Pysäkeillä ikääntyneet voivat osallistua itseään kiinnostavaan toimintaan erilaisissa ryhmissä tai olla vaan yhdessä. 

Iloa Arkeen -pysäkit on tarkoitettu myös kaiken ikäisille vapaaehtoisille. Iloa arkeen pysäkit ja yhteistyö vapaaehtoisten kanssa vähentävät ikääntyneiden yksinäisyyttä, vahvistavat kaiken ikäisten yhteisöllisyyttä ja antavat mielekästä sisältöä elämään. Vapaaehtoisten mukana oleminen on pysäkkien toiminnan kannalta tärkeää. He voivat tuoda niihin erilaista osaamista, auttavat ikääntyneitä osallistumaan pysäkien toimintaan ja osallistuvat samalla itsekin arkea piristävään aktiiviseen toimintaan, toteavat yhteen ääneen yhteishankkeen työntekijät Aulikki Viippola ja Kati Nikola

Vapaaehtoistoiminnan messut on joulukuun alun merkittävin tapahtuma vapaaehtoistoiminnan näkökulmasta. Messut nostavat esiin vapaaehtoisten toteuttamaa yhteiskunnallisesti merkittävää toimintaa. Messuilla näkee koko pääkaupunkiseudun vapaaehtoistoiminnan kirjon. Sieltä voivat myös uudet vapaaehtoisiksi haluavat henkilöt ”bongata” itselleen vapaaehtoispaikkoja ja toimintaa, jossa haluavat olla mukana. Edellisillä messuilla oli tuhansia kävijöitä ja nyt odotellaan uutta kävijäennätystä. Messuilla julkistetaan vuoden vapaaehtoinen (klo 14), kertovat Aulikki ja Kati.

Tule sinäkin mukaan!

Helsinkiin 3.12.2016 klo 14-18.
Vapaaehtoistoiminnan messuille
Vanhalle Ylioppilastalolle, Mannerheimintie 3 

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Voit osallistua tapahtumassa käytävään keskusteluun Twiittaamalla seuraavilla hashtageilla:
#vapaaehtoistenpäivä ja 
#kuntukeatarvitaan