Tarvitsemme tietoista välittämistä

vanhan miehen sivuprofiili ulkona viileässä säässä, aurinko paistaa takaa.

Välittämisen teema on ajankohtainen aina. Erityisen ajankohtaista välittämisen eetos on korona-ajan uuvuttaneen yhteiskuntamme pinnistellessä jaloilleen. Ajattelemme VALLIssa, että on tärkeää nostaa aihe säännöllisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun mukaan. Sen vuoksi vietämme perjantaina 26.11. Välittämisen päivää, jo neljättä kertaa. 

Välittäminen ja myötätunto kietoutuvat tiiviisti toisiinsa. Välittäminen nähdään usein tekoina – tärkeinä tekoina, myötätunto tuo mukanaan kyvyn asettua toisen asemaan. Se on myös halua auttaa ja toisen parhaaksi toimimista. Kyse on teoista, toiminnasta, ihmisten välisistä tapahtumista. Tiedämme, myös eri tutkimusten kautta sen, että välittämisen teot, toisten auttaminen lisäävät merkityksellisyyden kokemusta ja elämänlaatua. 

Myötätunnolla on valtavan suuri voima. Se mahdollistaa myös elämän, arjen ja onnellisuuden kannalta keskeisen asian – merkityksellisyyden kokemuksen. Sekä toiselle, toisille ja myös itselle.  

Merkityksellisyyden tunne syntyy siitä, että kokee olevansa osa yhteisöä, pienempää tai isompaa. Meille jokaiselle on tärkeää kuulua johonkin. Tulla kohdatuksi, nähdyksi omana itsenämme.

Myötätunto ei kysy aikomuksiamme. Se kysyy tekojamme, miten sinä haluat ja voit auttaa? Mitä sinä voit tehdä? Mitä sinä aiot tehdä? Aluksi riittää kysymys: mitä sinulle kuuluu?
Tämä vaatii harjoittelua – niin kuin kaikki taidot. Sen vuoksi tarvitsemme myös tietoista välittämistä. 

Sari Vapaavuori
VALLIn kehittämispäällikkö