Vanhustyön Trainee -toiminnassa puhumme usein sukupolvien kohtaamisesta. Mitä tällä oikeastaan tarkoitetaan? Käsitteenä sukupolvi ei ole ongelmaton. Usein sukupolven käsitettä arkikielessä käytetään kuvaamaan tiettynä ajanjaksona syntyneitä eli ikäkohortteja. Kuitenkin tarvitaan enemmän kuin joukko tiettyinä vuosina syntyneitä ihmisiä, jotta he muodostaisivat sukupolven. Sukupolviajattelun uranuurtajana pidetyn Karl Mannheimin mukaan sukupolven muodostuminen edellyttää merkittäviä elämänkokemuksia, ajatuksia ja käsitteitä, jotka ovat yhteisiä suunnilleen samoihin aikoihin syntyneille. Valtaosa sukupolvea kollektiivisena ilmiönä tarkastelevista sosiologisista tutkimuksista määrittää sukupolven niin, että sen jäsenet jakavat yhdistävän kokemuksen ja sen jäseniä luonnehtii tietoisuus sukupolvensa erityislaadusta ja näin ollen sukupolvi piirteidensä takia eroaa myös joidenkin muiden asioiden suhteen toisen ikäisistä.

Mihin sukupolveen kuulut?

Pohtiessani omaa lähipiiriä sekä yhteiskuntaa, on helppo erottaa sodan ja pulan sukupolvet, suuret ikäluokat, hyvinvoinnin sukupolvi. Mutta kuulunko minä johonkin sukupolveen? Minun ikäisteni ihmisten varhaislapsuus on 1980-luvulla Barbie-nukkejen ja Turtles-leikkiukkojen aikaa, lama kuritti Suomea vuosina 1990–1993 siirtyessämme peruskouluun. Olemme myös kokeneet lapsuudessamme tietokoneiden uutuuden viehätyksen ja internetin hitauden sekä nuoruudessamme suuret harppaukset teknologiassa. Googlailun perusteella kuulun Y-sukupolveen, milleniaaleihin, joille on ominaista vapaamielisyys ja kasvaminen uuden viestintätekniikan mukana sekä työelämän pirstaleisuus ja merkityksen hakeminen. Pystyn hyvinkin samaistumaan tähän kuvaukseen.

Miten sukupolvet näyttäytyvät arkielämässä?

Jos jätän sukupolvikäsitteen teoreettisen pohtimisen sikseen, vaikuttaako sukupolvi käsitteenä arkielämääni? Meissä kanssakulkijoissa on paljon yhdistäviä tekijöitä, kokemuksia sekä myös yksilöllisiä eroja. Mielestäni ajatus ”sukupolvien välisestä kuilusta” on liioittelua. Kuitenkin oman ikäisteni keskusteluissa pohditaan esimerkiksi; ” Miksi isät eivät osaa puhua tunteista?” tai ”Miksi isovanhemmat hiljenevät vaikeista asioista?” Monet meistä, jotka ovat kasvaneet työelämän epävarmuuden kanssa, ovat saaneet vanhemmalta sukupolvelta neuvon mennä reippaasti kysymään työpaikkoja paikan päältä. Hyvää tarkoittava neuvo herättää hilpeyden ja ärsytyksen sekaisia tunteita monimutkaisten rekrytointiprosessien läpikäynneissä. Miellän, että pohtiminen, mitä eri aikakausina on tapahtunut sekä millainen yhteiskunta ja kulttuuri on ollut siinä eläville ihmisille, antaa ymmärrystä, ja ehkä myös lempeyttä eri ikäisiä kohtaan. Tällöin esimerkiksi vanhempi sukupolvi ymmärtää, ettei töitä enää saakaan astelemalla paikan päälle, tai nuorempi sukupolvi ymmärtää, miksi tunteista puhuminen voi vanhemmille ihmisille olla vaikeaa.

Tätä ajatusta kuvaa myös käsite sukupolviälykkyys, joka kuvaa kykyä asettua eri-ikäisten ihmisten asemaan ja oppimista eri sukupolvien kokemuksista. Sukupolviälykkyyden kehittyminen rakentuu, kun tulemme tietoiseksi omasta ja muista sukupolvista sekä ymmärrämme, miten sukupolvikokemukset vaikuttavat ajatteluumme ja toimintaamme. Tämä antaa perspektiiviä oman elämänkulun tarkasteluun ja luo solidaarisuutta eri ikäisten kesken. Olen ollut onnekas, koska olen saanut kasvaa eri sukupolvien ympäröimänä. Tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys muun muassa muuttoliikkeen vuoksi. Yhteiskunnassa tulisi olla rakenteita ja toimintatapoja, jotka tukevat sukupolviälykkyyden kehittymistä. Meillä on paljon opittavaa ja opetettavaa eri ikäisten kesken, ja väestön ikääntyminen luo tarpeen sukupolvien välisen solidaarisuuden vahvistamiselle.

Nanna Vänttinen