Tässä päivänä muutamana törmäsin artikkeliin, jonka halusin jakaa työpaikkani Ikäteknologiakeskuksen facebook -sivulle. Artikkelissa puhuttiin kehitteillä olevasta robottikäsivarresta, joka voisi tuoda helpotusta monen tunnistamaan ”puuttuvan kolmannen käden” -ongelmaan (https://www.facebook.com/ikateknologiakeskus/posts/2244250875721517).
Päivitystä kirjoittaessani onnistuin kiireessä kuitenkin sähläämään ja jakamaan artikkelin henkilökohtaiselle facebook-seinälleni. Ei ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinenkään kerta, kun tämän vahingon tein, mutta alkavan palaverin vuoksi en ennättänyt korjata tätä mokaani. Kommentoin vain postauksen alle kavereilleni, että tämä oli tarkoitettu työkontekstiin.
Kun sitten pääsin palaverin jälkeen takaisin keskeytyneen työni äärelle, huomasin, että omat facebook-kaverini olivat tarttuneet jakamaani artikkeliin. Siitä oli tykätty ja myös kommentoitu positiiviseen sävyyn. Jopa kiiteltiin aiheen jakamisesta, kun kyseiset ihmiset eivät muuten tätä olisi löytäneet.
Olin yllättynyt artikkelin saamasta vastaanotosta ja siitä, millaista keskustelua se herätti. En olisi osannut arvata, kuinka paljon tämä kohderyhmä on pohtinut robotiikan hyödyntämistä ikääntyneiden kohdalla. Keskustelu lainehti edes ja takaisin sekä tulevaisuuden toiveiden (tällaisen robotin haluan sitten kun olen vanha) ja käytännön suomien mahdollisuuksien välillä. Ilahduttavaa oli huomata kuinka paljon jopa erittäin ”teknologiauskovaisina” pitämäni ihmiset olivat jo ennalta pohtineet robotiikan käytön etiikkaa: kuinka voidaan suhtautua siihen, millaista tietoa eri tahot meistä keräävät hoivapalveluiden tarjoamisen nimissä. Ja miten teknologiasovelluksiin kiinteästi liittyvä kaupallisuus vaikuttaa ikääntyneiden hoivaan: entä jos kuukausimaksut jäävät syystä tai toisesta maksamatta ja se ikääntyneen hoivarobottiystävä alkaa suoltamaan mainoksia? Entä miten voidaan mahdollistaa elämän loppuvaiheen hyvä hoito? Voiko hoivarobotti suorittaa eutanasian, jos käyttäjä niin haluaa? Tai voiko se aktiivisilla toimenpiteillä estää käyttäjän eutanasiatoiveen toteutumisen? Miten Asimovin robotiikan lait huomioidaan hoivarobotiikassa ja kuinka ne suhteutetaan eutanasiakysymykseen? (ks. Wikipedia:Robotiikan kolme pääsääntöä)
Keskustelu jatkoi kulkuaan sekä omalla että kavereideni facebook-seinillä. Oli todella silmiä avaavaa nähdä, kuinka pohdinnoille altis kohdeyleisö löytyi aivan sattumalta sellaisesta yhteydestä, jota en olisi ennalta osannut arvata. Päädyin välittämään keskustelijoille kutsun DigiAgeTalk2020 -tapahtumaan, jossa tapahtuman perinteiden mukaan keskutellaan muun muassa juuri hoivarobotiikasta ja etiikasta. Toivottavasti tavoitamme tämän seurauksena aivan uudenlaista kohdeyleisöä tapahtumallemme!
DigiAgeTalk2020 järjestetään 10.11.2020 webinaarina. Ohjelma ja ilmoittautumislinkki löytyvät osoitteesta: https://www.valli.fi/tyomuotomme/ikateknologiakeskus/digiagetalk/. Tervetuloa kaikki robotiikasta ja etiikasta kiinnostuneet!
Kaisa Huuhtanen