“Meitä pidetään taakkana yhteiskunnalle. Olemme näkymättömiä, meitä vältellään eikä meitä huomioida. Meiltä kielletään osallisuus ja monet palvelut. Itsenäistä suoriutumistamme ei tueta. Meitä jopa syytetään noituudesta, likaisuudesta ja rumuudesta. Joudumme kokemaan väkivaltaa yhteisömme ja perheemme taholta.” Mikä ihmisryhmä kertoo kohtelustaan näin?
Kansainvälinen vanhojen oikeuksien liitto (GAROP eli Global Alliance for the Rights of Older People) julkaisi maanantaina 9. maaliskuuta raportin ”Omin sanoin! Mitä vanhat ihmiset kertovat oikeuksistaan”. Raporttia varten kerättiin vanhojen ihmisten omia kokemuksia ja kertomuksia ympäri maailmaa. Vaikka pieni osa tutkimukseen osallistuneiden viidenkymmenen maan vanhuksista koki, että heitä kohdellaan arvokkaasti, suurimman osan kokemukset olivat toisenlaisia. Kooste vahvistaa edelleen näkemystä, jonka mukaan maailmaan tarvitaan sopimus vanhojen ihmisten oikeuksista.