Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry kannustaa tänä vuonna jo kolmatta kertaa kaikkia suomalaisia viettämään Välittämisen päivää perjantaina 27.11.2020. Erityisesti vanhojen ihmisten yksinäisyys ja kotona pärjääminen on yhteinen haasteemme. Korona-aika on nostanut haasteen entistä voimallisemmin esiin. Yksinäisyyden kokemisen lisäksi iäkkäiden avuntarpeet voivat olla moninaiset. Ei ohiteta näitä tarpeita.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on lupautunut Välittämisen päivän 27.11.2020 suojelijaksi. Presidentti on puheissaan korostanut välittämisen kulttuurin merkitystä ja peräänkuuluttanut suomalaisilta yhteisen vastuun kantamista ja toisista välittämistä muulloinkin kuin poikkeusaikoina.
Pienilläkin välittämisen teoilla voi olla suuri merkitys. VALLIn Etsivän vanhustyön verkostokeskus alkaa jo lokakuun alussa kampanjoimaan Välittämisen aika -teemalla ja haastaa meidät kaikki tekemään pieniä välittämisen tekoja sekä kertomaan niistä facebookin Välittämisen päivä -tapahtumasivulla. Kampanja huipentuu perjantaina 27.11.2020 pidettävään Välittämisen päivään, jolloin eri puolilla Suomea mm. etsivän ja löytävän vanhustyön parissa työskentelevät osallistuvat päivään toteuttamalla pieniä tai suuria välittämisen tekoja vanhoille ihmisille. Välittämisen päivän tarkoituksena on myös nostaa esiin huoli-ilmoituksen merkitystä, jonka avulla löydetään tukea tarvitseva vanhus.
Välittämisen aika -nettisivuilta (www.valli.fi/valittamisen-aika) löytyy mm. lisää tietoa pienistä välittämisen teoista, huoli-ilmoituksen tekemisestä, korona-ajan välittämisen puheluista sekä 27.11. vietettävästä Välittämisen päivästä.
Tervetuloa mukaan välittämään!
#välittämisenaika
Lisätietoja:
VALLI ry
Etsivän vanhustyön verkostokeskus
Erityisasiantuntija
Päivi Tiittula
Puh. 050 408 5088 s-posti: paivi.tiittula@valli.fi