Nuorten toimijuutta tulee tukea myös poikkeusaikoina

Nuori ja vanhus katselevat valokuvaa. Kasvot on rajattu kuvasta pois.

Koronakevät on aiheuttanut meissä kaikissa erilaisia tunteita. Pelko, ahdistus, epävarmuus, jaksaminen koskettavat meitä kaikkia. Ne herättävät huolta etenkin nuorten kohdalla. Mieleeni on palautunut vuosien varrella käytyjä keskusteluja nuorten kanssa. Keskusteluissa on toistunut teema, joka ei näin poikkeusaikana ole paljoakaan ollut esillä. Ikäihmisten pariin Vanhustyön Traineen kautta hakeutuneet nuoret ovat tuoneet esiin sen, kuinka he haluaisivat kokea oman toimintansa merkitykselliseksi. ”En jaksa olla enää vain kotona, haluan tehdä jotain hyödyllistä”, on kuulunut monen kohtaamani nuoren suusta.

Työelämän ja opintojen ulkopuolella olevien nuorten aikuisten kohdalla koronakevät on saattanut aiheuttaa katkoksen työelämä- ja opintopolkujen rakentumista vahvistavaan toimintaan, kuten työkokeiluun. Onneksi nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset ovat nopeasti pystyneet reagoimaan yllättävään tilanteeseen ja kehittäneet erilaisia etämuotoja yhteydenpitoon nuorten kanssa.

Kun nuoren ei kuitenkaan tarvitse lähteä kotoaan, toimijuuden ja sitä kautta pystyvyyden tunne on vaarassa heikentyä. Sitä itsekin haaveilee jo normaaliin työarkeen palaamisesta. Voin hyvin ymmärtää sen, miltä etenkin niistä nuorista tuntuu, jotka tarvitsevat toimeliaisuutta pystyäkseen kytkemään itsensä osaksi yhteiskuntaa.

Monelle nuorelle osallistuminen virtuaalisiin työpajoihin, tapaamisiin tai vaikkapa peleihin ei ole välttämättä riittävää oman toimijuuden ylläpitämisen kannalta. Toimijuutta voi toki tarkastella useista eri näkökulmista, mutta kohtaamilleni nuorille toimijuus on ollut sidoksissa mahdollisuuteen päästä tekemään ja toimimaan, olemaan avuksi ja hyödyksi vanhusten parissa. Toimiessaan omien kykyjensä ja osaamisensa mukaan nuoret ovat voineet nähdä oman toimintansa seuraukset, esimerkiksi vanhusten ilon kautta. Keräämiemme seurantatietojen perusteella toiminta on kohottanut nuorten itsetuntoa ja kasvattanut motivaatiota työtä ja opintoja kohtaan.  

#MPkorona -kyselyn1 tuloksista ilmeni, että lähes 80 % kyselyyn vastanneista nuorista kertoi haluavansa auttaa tai ilahduttaa muita ihmisiä, vaikka samaan aikaan oma jaksaminen oli koetuksella. Pohdin, että kyse voi olla siitä, että toisten auttaminen auttaa nuoria itseään käsittelemään vaikeaa tilannetta.

Emme voi hyvinvointiyhteiskunnassa arvottaa ihmisiä hyödyllisyyden tai tarpeellisuuden näkökulmasta. Mutta jos se on juuri sitä, mistä edes joku nuori saa energiansa ja motivaationsa, meidän pitäisi mahdollistaa uudenlaisia toimijuuden tapoja tällaisena poikkeusaikana. Vanhustyön Traineessa on esittää yksi vaihtoehto tukea nuoren toimijuutta. Kutsumme nimittäin nuoria ilahduttamaan ikäihmisiä omasta kotoaan käsin, pienimotoisten, itse tehtyjen kännykkävideoiden avulla. Lisätietoja aiheesta löydät sivuiltamme https://www.valli.fi/tyomuotomme/vanhustyon-trainee/ilahduta-ikaihmisia-virtuaalisesti/

1#MPkorona -kysely 2020, toteuttajana Nuortenmedia Demi, Allianssi, Väestöliitto Pelastakaa Lapset ja Nuorten mielenterveysseura Yeesi. Lisätietoja kyselystä esim. https://www.a-lehdet.fi/artikkelit/mpkorona-kysely