Keräsin tänä syksynä Vallin Trainee-ohjelmaan osallistuvilta nuorilta mielipiteitä ja kokemuksia ohjelman kehittämiseksi edelleen. Ohjelmaan osallistuu parhaillaan 12 nuorta, joista seitsemän oli mukana toiminnallisessa kehittämisaamupäivässä. Runsaasta ja antoisasta keskustelusta kirjasin jaettavaksi mm. seuraavat tärkeät huomiot:
”Pitää ensin nähdä se työ ja sitten vasta päättää”
Jotta vanhustyötä osattaisiin jatkossa markkinoida nuorille entistä paremmin, on tärkeää tietää, millainen mielikuva nuorilla on vanhustyöstä, mihin mielikuva perustuu ja miten sitä voidaan kehittää positiivisempaan suuntaan. Kehittämisaamupäivään osallistuneiden nuorten mukaan ensimmäinen mielikuva vanhustyöstä liittyy yleensä sen raskauteen. Toinen huomio liittyi alan naisvaltaisuuteen. Mielikuva naisista hoitavana ja hoivaavana sukupuolena elää edelleen, vaikka työhön tutustumispaikoilla miehiä jonkin verran nähdäänkin, ja syksyn ryhmässä heitä on jo joka kolmas. Media voisi omalta osaltaan auttaa positiivisemman mielikuvan luomisessa kertomalla paikoista, missä tehdään hyvää vanhustyötä nykyisen negatiivisiin puoliin liittyvän uutisoinnin sijaan.
”Jännää olla vanhusten kanssa, isovanhempien kanssa ei ole samanlaista”
Suurin osa nuorista tulee Trainee-ohjelmaan ilman aikaisempaa kokemusta vanhustyöstä. Osalla omat isovanhemmat ovat herättäneet kiinnostuksen vanhustyötä kohtaan, mutta varsinaiseen työhön he tutustuvat vasta Trainee-ohjelman aikana. Nuoret osallistuvat palvelutaloissa ja ryhmäkodeissa erilaisiin tehtäviin jo ensimmäisen jakson aikana; tutuiksi olivat tulleet ainakin ulkoilutoiminta, ruokailussa avustaminen, seuranpito ja päivätoimintaan osallistuminen. Kehittämisaamupäivään osallistuneista nuorista yhtä lukuun ottamatta kaikilla kiinnostus vanhustyön ammatteihin oli ohjelman myötä lisääntynyt ja haku ammatillisiin opintoihin oli jo vireillä. Yhdelle nuorelle kokemus oli varmistanut sen, ettei tämä olekaan hänelle oikea ammattivaihtoehto, mutta tulevaisuudessa hän mahdollisesti haluaa tehdä vapaaehtoistyötä vanhusten parissa.
”Tietty herkkyys, ei saa olla kova ihminen”
Kysyttäessä, millaiselle nuorelle esimerkiksi opinto-ohjaajien kannattaisi suositella yhtenä vaihtoehtona vanhustyötä, erityisen sopivaksi nähtiin nuori, joka välittää muiden hyvinvoinnista ja on sosiaalinen. Hyvä huumorintaju ja pitkä pinna ovat tarpeen, liian vähästä ei pidä loukkaantua tai hermostua. Myös herkkyyttä tarvitaan. Vastaavasti vanhustyö ei ole oikea vaihtoehto sellaiselle nuorelle, joka on uusavuton tai helposti riitaantuva. Ehdottoman esteen muodostaa myös päihdeongelma.
”Hitaammin oppiminen tulee ottaa huomioon”
Pohdittaessa, kuinka tukea niitä nuoria, joilla on kova motivaatio ja oikea asenne vanhustyöhön, mutta oppiminen on vaikeaa erilaisten oppimishäiriöiden takia, nuoret kannustivat tarjoamaan mahdollisimman paljon tekemällä oppimista. Oppimisen hitaus muihin verrattuna tulee tällaisissa ohjelmissa ottaa huomioon, ja ohjaajien kannattaa rohkaista nuoria kertomaan kahden kesken oppimiseen liittyvistä vaikeuksistaan.
”Kaikki sotkee meidät opiskelijoihin”
Toisen jakson, eli palvelutaloissa tai ryhmäkodeissa tapahtuvan työkokeilun alkaessa, työnantajien ja työkavereiden on tärkeää muistaa, että Trainee-nuoret eivät ole alan ammatillisia opiskelijoita. Tämä väärinkäsitys on ollut yleinen nuorten käydessä tutustumassa tulevaan työkokeilupaikkaan. Nuoret toivoivatkin, että kaikki mentorit pääsisivät osallistumaan mentorikoulutukseen, koska ”siihen osallistuneet tajuaa selvästi paremmin sen jutun”.
”Riippuu ihmisestä, toisille hirmu tärkeää”
Trainee-ohjelman sisällöistä mikään ei nuorten mielestä ollut tarpeetonta. Vaikka osalla oli esimerkiksi omat työnhakutaidot kunnossa aikaisempien opintojen tai kurssien jälkeen, nuoret ymmärsivät, että niitäkin tarvitaan. Samoin työelämätaitojen harjoittelua käytännössä. Vaikka itselle oli selvää, kuinka työpaikalla käyttäydytään ja millaisia pelisääntöjä siellä noudatetaan, ymmärrettiin ettei kaikilla ole siihen vielä kokemusta ja osaamista. Muita oivalluksia olivat olleet mm. se, että muitakin vanhustyön ammatteja on olemassa kuin lähihoitaja.
Ohjelman toteuttamismuodoista selkeästi tärkeimmiksi nousivat käytännön työn tekeminen palvelutaloissa sekä henkilökohtainen tai pienryhmissä toteutettu ohjaus.
Ohjausta tarvitaan ja siihen pitää resursoida; nekin nuoret, jotka eivät pitäneet ohjausta omassa elämäntilanteessaan erityisen tärkeänä, kokivat että jollekin toiselle se voi olla hirmu tärkeää.
Suurkiitos Vanhustyön Trainee -nuorille tästä arvokkaasta palautteesta. Tämän pohjalta on hyvä jatkaa mallin kehittämistä edelleen.