
Miina Sillanpään Säätiön Neuvokkaiden naisten kestävät konstit -hankkeessa (2015–2017) on tehty tiivistä yhteistyötä Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton kanssa. Hankkeessa on kehitetty yhteisöllisen ryhmätoiminnan malli ikääntyvien naisten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
Yksinäisyyttä ja pienituloisuutta kokeville naisille tarkoitetut ryhmät rakentuvat hyvinvointia edistävien ja
osallisuutta vahvistavien teemojen ympärille kestävän kehityksen ajatteluun pohjautuen. Ryhmiin
osallistuvilla naisilla on elämänkokemusten mukanaan tuomaa arjen neuvokkuutta ja selviytymiskykyä,
jotka ryhmissä vahvistuvat. Vertaisuus ja yhdessäolo toisten naisten kanssa voimaannuttaa ja tuo iloa
elämään. Vaikeissa elämäntilanteissa voi olla vaikea nähdä omia voimavarojaan. Neuvokkaiden naisten
porukassa kaivetaan yhdessä itsensä arvostaminen esiin, jotta tunne sinnittelystä vaihtuisi kokemukseksi
myönteisestä selviytymisestä.
Neuvokkaiden naisten ryhmiä on käynnistetty Vallin jäsenjärjestöissä ympäri Suomen. Osa ryhmistä jatkuu
edelleen. Tähän on päästy innostavalla yhteistyöllä hankkeen ja Vallin toimijoiden välillä. Vantaalla
Vanhusten Kotiapusäätiön mielenterveysyhteisö Myyrastissa, Salossa Salva ry:n palvelukeskus Ilolansalossa
sekä Kouvolan Korttelikodeilla Neuvokkaat naiset ovat tuttu näky. Neuvokkaiden naisten toimintaa on
lisäksi ollut myös Helsingissä, Leppävirralla ja Kokkolassa. Ilman yhteistyötä moni ryhmä olisi päättynyt
kymmenen tapaamisen jälkeen. Nyt naisilla on yhteisö ja verkosto, joka kannattelee arjen ylä- ja alamäissä.
Neuvokkaat naiset®- ryhmätoimintamalli on myös ehdolla TERVE-SOS- palkinnon saajaksi kuuden finalistin
joukossa. Palkinto on tunnustus sosiaali- ja terveysalan tutkimus-, kehittämis- tai kokeiluhankkeen
tuloksena syntyneelle innovatiiviselle tai poikkeuksellisen onnistuneelle ratkaisulle, joka ottaa huomioon
asiakkaan aseman tulevaisuuden tekemisessä. Neuvokkaita naisia voi käydä peukuttamassa yleisön
suosikiksi Innokylässä 28.4. asti: https://www.innokyla.fi/web/malli4871851
Tänä vuonna Neuvokkaiden naisten ryhmätoimintamallia levitetään valtakunnallisesti ja alueellisia
ryhmätoiminnan ohjaajakoulutuksia järjestetään. Sopisiko Neuvokkaiden naisten ryhmä osaksi järjestönne
toimintaa? Neuvokkaat naiset ympäri Suomen odottavat, että heidän voimavaransa otetaan käyttöön!
Ota yhteyttä: saini.suutari@miinasillanpaa.fi 040 171 0048