Vallilaiset haastattelivat muutamia ikäihmisiä heidän korona-arjestaan. Niin Viljamin, Kaijan kuin Tertunkin arki on muttunut kovasti ja eniten tuntuu vaivaavan se, ettei voi tavata muita ihmisiä. Harrastukset ja yhteiset kahvihetket ovat saaneet jäädä ja tilalle on ollut pakko keksiä jotakin muuta puuhaa. Ikäihmiset ovat sopeutuneet poikkeusoloihin ja -sääntöihin hyvin, elämän kokemukset auttavat suhtautumaan tällaiseenkin tilanteeseen tyynen rauhallisesti.
Viljami, 80 v.:
Koronaelämä sujuu toistaiseksi melko mukavasti. Arkeen kuuluu päivässä tavanomaisten askareiden lisäksi päivittäinen noin kolmen kilometrin kävelylenkki vaimoni kanssa. Lisäksi oma porrasjumppa neljä kertaa päivässä neljä ja puoli minuuttia kerrallaan, sudokujen ratkomista, FreeCell -pasianssia, lehtien ja kirjojen lukemista, telkkariohjelmien katselemista sekä mandoliinin soittelua silloin tällöin. Koronaepidemian kehittymistä on tullut seurattua mm. CNN:n uutisten välityksellä.
Sosiaaliset kontaktit ovat muuttuneet virtuaalisiksi. Sähköpostilla, puhelimella (puhelut, tekstiviestit, WhatsApp) ja Zoomilla. Viikoittain vaihdetaan kuulumisia Zoomilla neljän tyttären ja heidän lastensa kanssa.
Ruokaostokset saamme suoraan kotiimme. Tyttäreni hoitaa parin viikon välein ruokatilaukset vaimoni laatiman listan mukaan kauppaan. Olen kiitollinen avusta, joka on tarpeen tässä tilanteessa.
Kyllä myös huolestuttaa. Juuri nyt huolettaa koulujen avaaminen muutamaksi viikoksi. Ennusteen mukaan pandemia loppuisi Suomessa elokuun lopulla, jolloin olisi mielestäni oikea aika palata kouluun.
Pitkäaikainen avioliitto ja sopeutuminen eläkkeellä oloon auttavat. Toivon jaksamista kaikille samassa tilanteessa oleville, ja että he saisivat apua tarvittaessa. Kyllä se tästä aikanaan ohi menee!
Kaija, 82 v.:
Päiväni ovat nyt melko yksinäisiä. Onneksi lähellä asuva poikani käy usein varmistamassa, että kaikki on hyvin. Hän hoitaa myös tarvittavat kauppa- ja apteekkiasiat. Pihalla ollessani saatan nähdä joitakin tuttuja naapureita ja vaihdetaan huutoetäisyydeltä kuulumisia.
Iso ilonaihe on naapuriin tullut pieni koiranpentu, jota käyn päivittäisellä rollaattorilenkillä tervehtimässä, tai katsomassa olisiko tämä pikkukoira pihalla. Nyt seuraan myös, missä vaiheessa valkovuokot alkavat nousta maasta. Vielä niitä ei näy.
Omat tyttäret asuvat kauempana ja heidän kanssaan olen puhelinyhteydessä säännöllisesti. Luen lehtiä, täytän sanaristikoita, kuuntelen radiota ja katson tv:tä. Teen itse omat ruoat. Mieli tekee kyllä pihalle kukkapenkkejä siivoamaan talven jäljiltä, mutta kuntoni ei oikein tahdo tähän riittää. Istun aurinkoisella säällä pihakeinussa, kuuntelen lintujen laulua ja seuraan oravien puuhastelua. Kaipaan ystäviäni ja läheisiäni, toivottavasti voidaan jo kesällä tavata, vaikka ulkosalla, omalla pihalla.
Terttu, 74 v.:
Arki sujuu hyvin, kun siihen on vihdoin löytänyt uudenlaisen rutiinin. Nyt kun joogat ja jumpat on peruttu, ohjaajamme lähettää kolmen viikon välein postissa kotijumppaohjeita. Teen niitä, lisäksi jumppaan TV2:selta tulevan aamujumpan joka kerta. Jumpan päälle kuuntelen radiosta Muistojen Bulevardin, en ikinä jätä sitä välistä, se on niin mukava musiikkiohjelma. Käyn myös monta kertaa viikossa kiertämässä tuollaisen rantalenkin, joka on 2,5 kilometriä. Nyt on ollut myös hyvin aikaa lukea. Luen paikkakuntamme historiikkeja ja kyläkirjoja, niitä on myynnissä lähikaupassa.
Käyn kaupassa riskiryhmään kuuluvien aikaan eli 7-8 välillä. Olen myös suonut itselleni ylellisyyden, kun joka perjantai haen lähiruokalasta valmiiksi pakatun aterian. Se on niin suuri, että syön siitä kaksi kertaa. Nyt, kun uimahalli on suljettu, olen alkanut lämmittämään omaa saunaa, ja saatan saunoa keskellä päivää ja laittaa sen jälkeen yöpuvun päälle, kun ei kukaan kuitenkaan tule kylään. Huomaan, että kotiaskareiden suhteen olen laiskistunut viikkojen aikana. Siirrän tiskaamista ja imurointia koko ajan.
Meillä on ollut kahden ystäväni kanssa tapana kokoontua joka pyhä pelaamaan korttia, nyt sekin on jäänyt. Yksi päivä kyllä kokeilimme sellaista, että istuimme pihamaalla juomassa kahvia, kun asumme samassa talossa. Kolmisin siinä istuimme etäisyyden päässä toisistamme varmaan puolitoista tuntia. Kokeillaan varmaan vappuna uudelleen, jos sää sen sallii.
Minulla ei ole älypuhelimia, mutta ei se haittaa. Soittelen paljon ystäville ja läheisille. Puhuimme juuri ystävien kanssa, kuinka sota-aikana sai käydä kylässä, nyt ei saa. Mutta sota-aikaan ei ollut puhelimia, eli ystävien kanssa pystyy pitämään kuitenkin yhteyttä, vaikka kyläilemään ei pääse. Tämä on niin tuntematon tämä korona. Niin se vaan kävi, että jokaisella sukupolvella on omanlaisensa sota-aika.