Lokakuu on ikäihmisten juhlaa

Kansainvälistä vanhojen ihmisten päivää vietetään vuosittain 1.10. Yhdistyneiden kansakuntien (YK) aloitteesta.  Syytä juhlaan myös on, sillä YK:n arvion mukaan, vuoteen 2050 mennessä 20 % maailman väestöstä on yli 60-vuotiaita. Ikäihmiset ovat siis maailmanlaajuisesti suuri ja kasvava voimavara!

Lokakuussa ikäihmisiä juhlitaan, ja ikäihmisten ihmisoikeuksien puolesta kampanjoidaan eri puolilla maailmaa, näin myös Suomessa.

Suomessa ikäihmiset näkyvät ja kuuluvat

Lokakuussa Suomi täyttyy tapahtumista ja tempauksista, kun eri organisaatiot juhlistavat ikäihmisiä:

Vanhustyön keskusliitto avaa vanhusten viikon 7.-14.10. valtakunnallisella pääjuhlalla Kuopiossa, ja viikon aikana ikäihmisiä juhlistetaan eri puolilla Suomea. Ikäinstituutin Vie vanhus ulos -kampanja huipentuu valtakunnalliseen ulkoilupäivään 11.10.

Vallin Iloa arkeen -pysäkeillä ikäihmisten ilo ja ääni kuuluvat kauas, kun pysäkit jatkavat lokakuussa kahdeksan paikkakunnan tapahtumakiertuettaan. Pysäkeillä ikäihmiset ja sukupolvet kohtaavat, ystävystyvät, harrastavat ja saavat apua sekä neuvoja hyvään arkeen. 

Lokakuu huipentuu Isovanhempien päivään

Valtakunnallista Isovanhempien päivää vietetään tänä vuonna 20.10.2018.  Vallissa kannustamme sekä yhteisöjä että yksityishenkilöitä osallistumaan juhlintaan. Isovanhempien päivän juhlalla halutaan kiinnittää huomio sukupolvien välisen vuorovaikutuksen merkitykseen.

Tärkeintä juhlissa on, että isovanhemmat ja kaikki vanhat ihmiset saavat nauttia lasten seurasta, ja että lapset pääsevät viettämään aikaa isovanhempiensa tai mummo- ja vaari-ikäisten kanssa.Ja vaikka kaikki vanhat ihmiset eivät ole isovanhempia, eivätkä kaikki isovanhemmat ole vanhoja, voi Isovanhempien päivän juhla olla silti välittämisen ja ilon juhla ihan kaikille!

Tänä vuonna Isovanhempien päivää juhlitaan erityisen paljon Oulussa, sillä mukana juhlinnassa on Oulun kaupungin ja seurakuntien varhaiskasvatus. Myös Vuoden Isovanhempi -tunnustus jaetaan Oulussa 18.10. henkilölle tai taholle, joka on myönteisellä tavalla edistänyt lasten ja isovanhempien suhteita ja isovanhempien arvostusta.

Juhlista sinäkin ikäihmisiä lokakuussa! Lue lisää ja tuo organisaatiosi mukaan:

Vanhusten viikko http://www.vtkl.fi/fin/kampanjat/vanhustenpaiva_ja_viikko/

Vie vanhus ulos -kampanja http://www.vievanhusulos.fi/tietoa-kampanjasta/iakkaiden-ulkoilupaiva/