Tällä palstalla muiden liikunnasta monin tavoin innostuneiden vallilaisten tekstejä lukiessani havaitsin kauhukseni, etten osaa harrastaa liikuntaa. Istun päivät toimistossa kirjoittaen. Kotini sijaitsee kaupungin keskustassa, eikä asumismuotoni tarjoa puutarha- tai peltotöitä. Suurimman osan vuotta elän liikunnan näkökulmasta horroksessa. Sen sijaan lomilla minusta kuoriutuu aktiivinen liikkuja. Ei liikunnan harrastaja vaan nimenomaan liikkuja: kannan vettä, teen klapihommia, kerään marjoja, hyppelen kivillä, uin ja sukellan. Arkiympäristössäni en ole vielä löytänyt tapaani olla liikkuva ihminen. Luulin myös, että olen kadottanut kykyni leikkiä ja viihtyä vedessä. Monta tuntia kristallinkirkkaassa Saaristomeressä snorklatessani ymmärsin, etten minä ole muuttunut, vaan kaikki ympärilläni on muuttunut: usein vedet ovat sameita, on sinilevää ja aurinko polttaa entistä helpommin.
Näiden havaintojen pohjalta lähdin etsimään liikkuvaa minääni ja mistäpä muualta kuin lapsuudestani:
Olen syntynyt sukuun ja perheeseen, jossa liikuntaa ei ole ns. harrastettu. Ei ole käyty kuntosalilla, lenkkeilty tai osallistuttu ryhmäliikuntatunneille. Vielä vähemmän on pelattu joukkuepelejä. Myöskään penkkiurheilulla ei ole lapsuudenkodissani ollut erityistä sijaa. Urheilusta ei puhuta eikä urheilusankareita tunnisteta. Urheiluaiheisissa tietovisoissa Norokallion perhe ei ole koskaan loistanut. Joitakin poikkeuksia on kuitenkin ollut: hiihtokilpailut Helena Takalon hiihtäessä ja Lasse Virenin juoksut. Silloin koko perhe mummut mukaan lukien istuimme liimautuneina mustavalkotelevision ruudun ääreen.
Jo edesmennyt isäni oli kylän vahvimpia miehiä (ainakin omasta mielestään????). Isä aina nauratti lapsia riimillä ”isän toinen nyrkki painaa tonnin ja toinen kaataa sonnin”. Isällä oli myös pieni traktori, jonka hän nimesi Hirmuksi. Hirmun perään isä lastasi apulantasäkkejä. Äitini on aina ollut kova työihminen. Tämä oli maaseudulla se kaikkein arvostetuin ominaisuus ihmisessä. Maatilamme puutarha oli tulvillaan hehkuvia daalioita eli isän mukaan ”joriinin juuria”. Fyysistä työtä tehtiin aamusta iltaan. Puintiaikaan joskus öisinkin tai jos halla uhkasi kasveja. Myös jouluaaton aamuna, kun heräsimme, koko talo oli siivottu ja koristeltu. Ajattelimme, että se oli ihme. Mutta nykyään ymmärrän, että äiti oli tehnyt töitä koko yön, jotta me lapset saimme kokea joulun ihmeen.
Meille lapsille eli minulle ja pikkuveljelleni tämä elämäntapa tiesi kesäisin monia haasteita. Kun muut nuoret lähtivät kiertämään Raumalle ”runtsaa”, meillä oli vielä Keun pellolla kivien kerääminen kesken. Kiviä kerättiin joka kesä ja ihmeteltiin, mistä niitä tulee koko ajan lisää. Tätini mies Paavo Liski ohjasi usein kesäteatteria Nurmijärven Kivi-juhlilla. Pääsimme välillä mukaan myös sinne, mutta usein naureskelimme, että meillä on aina kivijuhlat menossa.
Kivijuhlien lisäksi heittelimme puuklapeja ja keräsimme marjoja ja sieniä niin valtavia määriä, että nykyään ihmisten päivitykset klapihommista ja sadonkorjuusta herättävät meissä lievää hilpeyttä. Usein klapi vahingossa osui myös vierellä heittelevään sisarukseen. Maatöiden herkullinen lisämauste olivatkin pienet sisarusten väliset ”tappelut”. Hermoja kiristivät myös hukkakaurojen nyppiminen, kasvimaan perkaus ja heinähommat paahtavassa auringossa sekä perunoiden keruu kuraisella pellolla. Näiden jälkeen ei ollut yhtään kohtaa, mikä ei olisi sattunut. Välillä myös sydän oli kipeä, koska naapurin Jaakko oli heitellyt perunoilla toisia tyttöjä. Hauskoja puuhia sen sijaan olivat mattojen pesu ja perunan istutus. Mattopesulla meidän lasten tehtävänä oli kuljettaa kumipatjalla mattoja huuhdeltaviksi. Meressä kuljetus oli erityisen mukavaa, mutta joessa iilimadot vähensivät mukavuuspisteitä. Perunan istutuksessa parasta oli se, kun isä hoki ”nyt nyt nyt…” ja siihen tahtiin pudottelimme perunoita istutuskoneen aukoista.
4H-kerho järjesti pieniä retkiä omassa kylässä ja ne tehtiin aina polkupyörillä koko kylän lasten ja nuorten voimin. Välillä istutettiin metsää. Erityisen hauska tapahtuma oli Sydänmaan Pienviljelijäyhdistyksen vappukilpailut, jotka järjestettiin vuorotellen eri taloissa. Kilpailtiin mm. luudan teossa, heinäseipään veistossa ja perunan kuorinnassa. Kuorinnassa sijoitukseen vaikutti sekä nopeus että kuorien paino. Mitä nopeampi ja kevyemmät kuoret, sen kovempi sijoitus. Lapsilla lajina oli linnunpöntön teko. Välillä keksittiin salaa omia kilpailuja kuten vintiltä löydettyjen matonkudekerien heittely. Tästä emme saaneet palkintolusikkaa…
Liikuntaa ei siis harrastettu vaan elämää elettiin. Ja koko ajan oltiin liikkeessä. Tehtiin maatilan töitä, kyläkoulussa juostiin kaikki välitunnit pikkumetsikössä, käytiin uimakoulua Verkkokarissa. Erityistä töiden tekemisessä oli se, että siinä samalla leikittiin: uitiin, juostiin, poljettiin, heitettiin, painittiin ja keksittiin ihan kaikkea.
Ja mikä tärkeintä: tanssittiin! Kyläjuhlissa, häissä, syntymäpäivillä, kyläreissuilla. Matot laitettiin aina kasaan ja kaikki tanssivat – niin lapset kuin aikuiset. Välillä musiikki tuli levyltä, mutta usein paikalla oli kyläpelimanneja. Tauno-eno soitti haitaria ja mandoliinimieskin oli kehissä. Uskomattomin ehkä oli kerta, kun ortodoksimunkkeja Valamosta oli kylässä. He soittivat pianolla Beatlesia ja Eurajoen Nuorisosoittokunnan nykyinen kunniakapellimestari Esa Laihonen säesti sahalla.
Etsintäni tuotti tärkeän oivalluksen: onnellisissa liikkumismuistoissani korostuvat ilo, leikki, musiikki, luonto ja yhdessä jonkin hyödyllisen asian tekeminen. Olen siis selkeä hyötyliikkuja ja jonkinlainen tunneliikkuja. Innostuin tekemään Liikuntatyyppi-testin ja sen mukaan olen elämysliikkuja. Nyt kun liikkuvalle minälleni on nimi, otan haasteen vastaan ja pyrin elämään sen mukaisesti. Ensimmäinen askeleeni on käynnistää iäkkään kummitätini kesämökillä ruohonleikkuri ja lumoutua sekä liikkeestä, vastaleikatun nurmikon tuoksusta, huomisista lihaskivuista sekä kaikista aurinkoisten kesäpäivien muistoista. Uskon, että isää ja kummisetää siellä vihreämmillä niityillä vähän hymyilyttää.
Helena Norokallio
VALLIn hallituksen jäsen
Projektikoordinaattori, Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry