Lausunto parlamentaarisen ohjausryhmän ja asiantuntijatyöryhmän mietinnöstä, luonnos hallituksen esitykseksi avoimuusrekisterilaiksi

Asia: VN/4118/2019

Kannatatteko avoimuusrekisterin perustamista Suomeen?
Kyllä


Mikä esillä olevista kolmesta avoimuusrekisterin soveltamisalavaihtoehdosta tulisi valita (eli mihin
tahoihin kohdistuvaa lobbausta ilmoitusvelvollisuuden tulisi koskea)?

Eduskunta, ministeriöt ja valtion virastot


Yleiset huomiot esityksestä
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry kiittää lausuntopyynnöstä ja kannattaa esitystä saada
avoimuusrekisteri. Se on rakennettava niin, että järjestöjen tärkeä vaikuttamistoiminta on
mahdollista jatkossakin, myös pienille järjestöille ja yhdistyksille.


Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry on vuonna 1953 perustettu valtakunnallinen vanhusalan
toimija, joka yhdessä lähes 70 jäsenyhteisön kanssa tekee töitä paremman vanhuuden puolesta.
Vaikuttamistoiminnan ja kehittämistoiminnan lisäksi VALLIssa on toimintoina Ikäteknologiakeskus,
Etsivän vanhustyön verkostokeskus sekä Vanhustyön Trainee-ohjelma nuorille.