Kestävää kehitystä ja parempaa vanhuutta

VALLIn uutiskirje 6/2019

Vallilla oli suuri ilo ja kunnia järjestää viime viikolla Suomen EU-puheenjohtajakauden virallinen oheistapahtuma, teemana Social Inclusion and Migrants. Seminaari oli Vallin ja Kehitysvammaliiton Selkokeskuksen yhteisen Yhdessä-hankkeen päätösseminaari. Kansainvälisyyttä seminaariimme toi HelpAge Internationalin edustajat eri puolelta Eurooppaa. Seminaarista lisää tässä uutiskirjeessä toisaalla. Valli on ollut jo lähes kuusi vuotta HelpAge Internationalin jäsenenä ja osallistunut tuon ajan pienimuotoisesti myös HelpAgen Eurooppa-verkoston toimintaan. Seminaarin jälkeen Valli toimi verkoston kaksipäiväisen kokouksen järjestäjänä. Kokouksen sisältöohjelma oli suunniteltu jo etukäteen tiiviiksi. Pitkästä aikaa olimme yhdessä kasvokkain ja asialista oli pitkä. Kävimme keskustellen maittain läpi eri teemoja (mm. edunvalvonta, vaikuttaminen, viestintä, varainhankinta) ja opimme paljon toinen toisiltamme.

YK:n Kestävän kehityksen tavoitteet, Agenda 2030, oli yhtenä pääteemanamme, ja tässä asiassa Suomi on kyllä tehnyt kotiläksyjään, muttei kaikki ole vielä valmista. Kävimme lyhyesti läpi eri kaupunkien sitoumuksia tavoitteisiin. Helsingin kaupunki on ollut kiitettävästi edelläkävijä, mutta harmittavasti vanhojen ihmisten osuus ei nouse riittävästi esille Helsingin Kestävän kehityksen tavoitteiden esittelyssä. Kokouksessamme koostimme myös lähitulevaisuuden yhteistä agendaa. Eurooppa-verkoston tapaamisia jatketaan pääosin videopuhelujen välityksellä, mutta samalla todettiin kasvokkain kokoustamisen ja keskustelujen ylivertaisuus. Näitäkin tarvitsemme.

Samalla, kun tarkastelimme tätä isoa kuvaa maailman ja eurooppalaisten vanhojen ihmisten näkökulmasta, valmistui sosiaali- ja terveysministeriöstä hallituksen esitys liittyen ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoituksen nostamiseksi 0,7:ään. Nämä kaksi asiakokonaisuutta liittyvät toisiinsa. Kestävän kehityksen yksi 17:stä päätavoitteesta on se, että taataan terveellinen elämä ja hyvinvointi kaiken ikäisille ihmisille. Eli vanhojen ihmisten tulee saada tarvitsemansa hoiva ja huolenpito. Nyt ollaan lainsäädännön osalta parantamassa tätä asiaa ympärivuorokautisen hoivan osalta. Saadaan lisää käsipareja hoivaamaan ja pitämään huolta vanhuksista. Tämän rinnalla tarvitaan muutosta myös kotona asuvien vanhojen ihmisten hoivan ja huolenpidon riittävään toteutumiseen. Tarvitaan lisää työntekijöitä pitämään huolta vanhoista ihmisistä, asumismuodosta riippumatta. On hyvä, että nuorilla opintoihin ja työelämään hakeutuvilla on tiedossaan ainakin yksi ala, jossa työllistyminen opintojen jälkeen on lähes varma asia. Haasteitakin on, kuinka saada hoiva-ala houkuttelevaksi ja vetovoimaiseksi huomioiden myös julkisen talouden tilannenäkymät. Ratkaisuja ja etenemispolkuja täytyy löytyä kohti parempaa vanhuutta.

Näin Vanhusten viikon jatkoksi juhlimme ensi viikolla 19.10. Isovanhempien päivää ja 18.10. julkistamme Vuoden Isovanhemman.

Virpi Dufva
Valli ry:n toiminnanjohtaja

TOP