Järjestöjen digiverkostossa tehdään yhdessä töitä paremman digiarjen ja hyvinvoinnin eteen yli sektorirajojen. Verkosto mahdollistaa monipuolisesti eri kohderyhmien äänen esille tulon palveluiden ja ratkaisujen kehittämisessä.
VALLIn Ikäteknologiakeskuksen koordinoima Järjestöjen digiverkosto kokoontui 1.2.2022 vuoden ensimmäisen tapaamisen. Agendalla oli ensi vuonna käyttöön tulevan digitaalisen henkilöllisyyden yhteiskehittäminen Digi- ja väestötietoviraston (DVV) kanssa. Järjestöjen digiverkosto on osallistunut pitkään digitaalinen henkilöllisyys -hankkeen kehittämiseen.
Agendalla oli myös Digi arkeen -neuvottelukunnan tuoreimmat kuulumiset. Sari Vapaavuori neuvottelukunnan varapuheenjohtajana välittää säännöllisesti ajantasaista tietoa neuvottelukunnan toiminnan sisällöistä ja myös tulevista tilaisuuksista. Digiverkostolla on myös loistava mahdollisuus viedä asioita neuvottelukunnan tietoon ja laajemmin kehittämiseen.
Pääset tutustumaan tapaamisten yhteenvetoihin ja tarkempiin materiaaleihin Järjestöjen digiverkoston verkkosivuilta. Lämpimästi tervetuloa mukaan verkostoon! Verkoston seuraavat tapaamiset ovat 5.4., 30.8. ja 11.10. kello 13–15.30. Huhtikuun tapaamisessa muun muassa syvennymme juuri julkaistuihin digiosallisuuden mittareihin. Lisätietoja suvi.hiltunen@valli.fi, puh. 050 408 2890.