Ikämiesten joogaryhmässä ei kärttyisiä vanhoja äijiä näy

Lokakuinen torstaiaamu on harmaa ja sateinen. Kehno sää ei kuitenkaan ole lannistanut Ukkojoogaan tulijoita. Vanhusten Kotiapusäätiön tiloissa käykin kuhina ja ”äijämäinen” puheensorina, kun ikämiehet valmistutuvat aamun koitokseen. 90 -vuotias Gunnar Westerling on yksi aktiivisista joogaajista. Ystävä houkutteli hänet mukaan ryhmään kolme vuotta sitten. Nuorempana kovatehoista urheilua harrastanut Gunnar oli hiukan epäileväinen joogan hyödyistä, mutta käytyään säännöllisesti useamman vuoden ryhmässä hän ei osaa muuta kuin kehua joogan tuomaa hyötyä keholle ja ennen kaikkea mielelle.  

”Jooga on ruumiin ravintoa, mutta myös ennen kaikkea hengen ravintoa, joogaryhmässä on mahtava me -henki, rauhallisesti ja rehellisesti tuetaan toisiaan, kärttyisiä vanhoja miehiä ei ryhmässä näe”.

Gunnar Westerling on kotoisin Helsingin Kalliosta. Monipuolinen urheilu, hiihto, jalkapallo ja tennis on liittynyt arkeen jo lapsesta lähtien ja pokaaleja löytyy mm. piirimestaruuskisoista. Urheilu ei ole jäänyt iän karttuessakaan. Rivakasti sauvakävellessä lihaskunto kasvaa. Jooga ja sauvakävely ovatkin hyvä pari kunnon ylläpitämisessä, toteaa Gunnar. 

Elokuun alussa Gunnar juhli 90-vuotispäiviään. 65-vuotishääpäivä on ovella ja pieniä yllätyksiä vaimolle on luvassa. Kolme tytärtä, kolme tyttären tytärtä ja kaksi tyttärentyttärentytärtä ovat aktiivisesti arjessa mukana. Kaikki asuvat lähietäisyydellä ja ovat apuna tarvittaessa. Apuja ei vielä paljoa muuta tarvita kuin joskus tietokoneen asetuksia päivitettäessä. ”Vaimo on hyvä ruuan laittaja, hän tuunaa resepteistä maistuvat ja terveelliset annokset”. Terveellisen, pitkän iän salaisuus Gunnarin mukaan onkin uteliaisuus elämään, riittävä liikunta, ravitseva ruoka, vähäinen alkoholin käyttö ja tupakan stumppaaminen. Liikunnan merkitystä hän korostaa erityisesti. ”Jos voimia riittää, niin liikuntaa kannattaa harrastaa monipuolisesti. Jooga on mainio laji myös vanhoille, se notkistaa lihaksia mutta tuo myös mielenrauhaa. Nyt kun ystävät toinen toisensa jälkeen kaikkoavat rinnalta, niin jooga-ryhmän kautta on saanut tähänkin tukea”.  

Ryhmän alusta asti ohjaajana on toiminut Jore Marjaranta, joka opiskeli Hathajooga-ohjaajan sertifioidun koulutuksen vuonna 2011 Coloradossa USA:ssa. Joogan klassisin ja länsimaissa tunnetuin muoto, rauhallinen ja lempeä hathajooga, koostuu joogan perusliikkeistä eli asanoista ja on monien nykyaikaisten joogasuuntauksien perusta. Harjoituksissa korostuu oikeanlainen hengitystekniikka, kehonhallinta sekä mielenrauha. 

”Joogaa olen harrastanut yli kymmenen vuotta ja ohjaajana olen toiminut vuodesta 2012 lähtien.  Ohjaan joogan ja Asahin yksityistunteja sekä pieniä ryhmiä pääkaupunkiseudulla. Havukoskella ohjaan seniorijoogaa erikseen miehille ja naisille, ikäryhmälle plus 55 vuotta. Torstain joogaryhmät antavat myös itselleni paljon ohjaajana. En voi edes kuvitella mitä tekisin torstaisin, jos näitä ryhmiä ja jutustelua ryhmäläisten kanssa ei olisi.” Jore Marjaranta kokee saaneensa itse monipuolista kokemusta ja lisää osaamista ohjatessaan seniorijoogaa. Hän kannustaakin muita ohjaajia rohkeasti kokeilemaan eri-ikäisten ryhmien vetämistä ja lähettää ikäihmisille terveisiä, että joogan voi aloittaa missä iässä tahansa.