Lari Malmbergin kolumni (HS 20.10.) avaa tärkeän keskustelun muistisairaiden vanhusten kohtaamisesta. Suomalaisessa kulttuurissa häpeily estää usein lähestymästä vieraita ihmisiä, mikä heijastaa laajempia haasteita ikääntyneiden huolenpidossa. 

Kaikki me vanhenemme ja tarvitsemme joskus apua. Häpeän tunne ei saa estää avun pyytämistä, vastaanottamista tai tarjoamista. Meidän tulisi luoda ympäristö, jossa kanssaihmisen tukeminen ja auttaminen on arkipäiväistä, ja avun vastaanottaminen sallittua. Pienetkin välittämisen teot, kuten kuulumisten kysyminen ikääntyneeltä naapurilta tai avun tarjoaminen ostosten kantamiseen, voivat merkittävästi parantaa elämänlaatua ja vähentää koettua yksinäisyyttä.  

Huoli- ja vaarailmoituskäytännöt vaihtelevat eri hyvinvointialuilla. Yhtenäinen kansallinen käytäntö edistäisi tietoisuutta ilmoituskäytännöstä ja mahdollistaisi oikeanlaisen tuen oikea-aikaisesti. Huoli-ilmoituksen tekeminen on huolenpitoa, ei vain byrokraattinen toimenpide. Se osoittaa, että välitämme ja rohkeus huolen ilmaisemiseksi voi pelastaa henkiä. Ennaltaehkäisevä työ on myös taloudellisesti järkevää: ennakoimalla voimme vähentää tulevaisuuden hoitokustannuksia. Järjestöjen ennaltaehkäisevä työ, esimerkiksi etsivä vanhustyö, estää kriittisiä tilanteita. 

Huolenpidon rooli on meidän kaikkien, ei vain viranomaisten. Rohkeus välittää kanssaihmisistä, mahdollisesta häpeästä huolimatta, on polku turvallisempaan ja inhimillisempään yhteiskuntaan. Avun antaminen ja vastaanottaminen ovat merkki yhteisön voimasta. 

Virpi Dufva 

toiminnanjohtaja 

Kaisa Ahtee 

suunnittelija