Sote-alalla Suomessa ja koko Euroopassa vallitsee pula ammattilaisista. Samaan aikaan nuoria on koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Näitä haasteita pyritään ratkaisemaan sote-alalle valmentavalla toiminnalla kasvavassa määrin ympäri Suomea.   ”Koen sote-alan aitona, vaikka media lyttääkin sitä”, toteaa eräs nuori, joka on päässyt tutustumaan sote-alaan valmentavan toiminnan avulla. ”Kun onnistun auttamaan avun tai tuen tarpeessa olevaa ihmistä,

Vanhus kukkaseppele päässään. Teksti: Trainee-nuoret ovat tuoneet suurta lisäarvoa meidän vanhojen ihmisten elämään.

Sosiaali- ja terveysalan sekä vanhustyön vetovoiman edistäminen on ajankohtainen yhteiskunnallinen kysymys, jonka eteen teemme VALLIssa töitä. Itseluottamusta, käänteentekeviä kohtaamisia ja suunta elämälle Nuorille suunnatun Trainee-toiminnan avulla olemme onnistuneet tarjoamaan työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville nuorille onnistumisen kokemuksia työelämästä, vanhustyön ympäristöissä. Jalkautumalla nuorten pariin olemme lisänneet nuorten tietoisuutta sote-alan ja vanhustyön mahdollisuuksista sekä vaikuttaneet nuorten mielikuviin

Aikuisten perusopetuksessa opiskelevat Suomeen muuttaneet nuoret ovat kesän aikana kasvattaneet valmiuksiaan työelämään ja saaneet arvokkaita onnistumisen kokemuksia. Yhteistyössä Espoon kaupungin, Omnian ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n kesken on luotu toimintaa, jossa nuorten taidot kehittyvät ja he pääsevät hyödyntämään omia kykyjään ja ottamaan merkityksellisiä askeleita kohti oman näköistä työtä ja tulevaisuutta.  ”Se on vaikea

Trainee-nuoret Liisa ja Johanna.

Työyhteisön ja asukkaiden lämmin vastaanotto sekä arvostava kohtaaminen. Nämä ovat kaksi tärkeintä asiaa, joiden avulla nuoret kokevat olonsa tervetulleiksi tutustumaan ikäihmisten parissa tehtävään työhön VALLI ry:n Vanhustyön Trainee –toiminnassa. Mahdollisuus tutustua ikäihmisiin ja heidän parissaan tehtävään työhön mukavan tekemisen kautta kannustavassa ilmapiirissä saa aikaan merkityksellisiä kohtaamisia ja oivalluksia. Parhaimmillaan ne avaavat nuorille uusia mahdollisuuksia ja

Nuori ja vanhus ovat käsikynkässä iloiset ilmeet kasvoillaan.

Sosiaali- ja terveysalan työvoimapula on ajankohtainen aihe, johon etsitään ratkaisuja niin sosiaali- ja terveysministeriön ja työnantajien kuin järjestöjenkin toimesta. Kompleksisten haasteiden ratkaiseminen vaatii yhteistyötä, luovuutta, uudenlaista ajattelua ja sinnikästä työtä. Tarvitsemme eri tasoisia ratkaisuja, jotta sote-alalle riittää tulevaisuudessa tekijöitä ja jotta nykyiset työntekijät voivat hyvin ja jaksavat työssään. Joskus ratkaisut voivat löytyä myös läheltä. Trainee-ohjelma

Onko sinulla taito innostaa ja tukea nuoria kohti opintoja ja työelämää? Oletko kohtaamisen ammattilainen ja osaat toimia myös verkostoissa, joiden avulla nuoret saavat onnistumisen kokemuksia työelämästä? VALLIn Vanhustyön Trainee -toiminta yhdistää nuoret ja vanhat ihmiset sekä kehittää sukupolviälykästä työelämää. Toiminnan tavoitteena on vahvistaa työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten työelämävalmiuksia.Keskeisin tehtäväsi on ohjata ja suunnitella

Nuori kumartuneena pyörätuolissa istuvan henkilön puoleen, molemmat selkä kameraan päin. Molemmat katselevat syksyisen sumuiselle lammikolle, jossa on paljon sorsia.

Toiminta innostaa nuoria sosiaali- ja terveysalalle sekä vanhustyöhön Vanhustyön Trainee -ohjelmissa useat nuoret ovat yllätyksekseen löytäneet innostuksen sosiaali- ja terveysalan opintoja sekä vanhustyötä kohtaan. Ryhmämuotoisten työkokeilujen tavoitteena on tarjota nuorille onnistumisen kokemuksia työelämässä, ikäihmisten parissa tehtävässä työssä ja tuoda nuorille lisää itsevarmuutta. Samalla nuoret tutustuvat sosiaali- ja terveysalaan sekä vanhustyöhön yhtenä uravaihtoehtona. Vaikka nuori ei

nuori mies ja vanha nainen istuvat sohvalla vierekkäin kahvikupit kädessä ja hymyilevät.

Muistatko vielä, miltä tuntui mennä ensimmäistä kertaa työharjoitteluun tai uuteen työpaikkaan? Muistatko, miten hyvältä tuntui, kun joku kohtasi sinut empaattisesti ja myötätuntoisesti? Työntekijä, näetkö nuoren työkokeilijan ujouden ja epävarmuuden taakse? Ensimmäistä työelämäkokemusta hankkiva nuori pohtii salaa ja toiveikkaana mielessään: Huomaathan minut? Kannustava katse ei maksa, eikä vie aikaa. Mutta se, miten tulee työyhteisössä kohdatuksi, voi

Joukko nuoria kävelee kadulla, selin kameraan. Kaksi heistä työntää ikäihmistä pyörätuolilla, ja yksi on käsikynkäss kävelevän ikäihmisen kanssa.

Vanhustyön Trainee -ohjelma mahdollisti kotoutumiskoulutuksessa olevien nuorten ja ikäihmisten kohtaamisen. Ohjelman ansiosta nuoret saivat mielekästä ja suomen kielen oppimista tukevaa tekemistä pitkän kesälomansa ajaksi. Samalla senioritalossa asuvat ikääntyvät saivat arkeensa virkistystä ja iloa. Kesän aikana nuoret kiinnostuivat vanhusalasta ammatillisesti. Espoon maahanmuuttajapalvelut ja Työllisyys Espoo etsivät vaihtoehtoja siihen, kuinka kotoutujanuoret voisivat edistää kielenoppimista ja työelämätaitojaan koulujen

Johanna Roti

Olen Johanna Roti, VALLI:n Vanhustyön Traineen uusi suunnittelija. On innostavaa päästä tekemään työtä, jossa saan olla tekemisissä nuorten, ikääntyneiden ja osallisuuden edistämisen parissa. Olen tehnyt työurani heikoimmassa asemassa olevien ihmisten parissa. Työkokemusta löytyy mm. lastensuojelusta, päihdetyöstä, asunnottomien ja ikääntyneiden palveluista. Viimeisimpänä työelämässä olen kehittänyt Diakonissalaitoksella etsivän ja osallistavan vanhustyön toimintamallia. Olen koulutukseltani pian valmistuva sosionomi