VALLIn trainee toiminta yhdistää nuoret ja vanhukset sekä kehittää sukupolviälykästä työelämää. Toiminta tarjoaa nuorille kokemusta vanhustyöstä ja vanhustyön toimijoille mahdollisuuden kohdata ja ohjata nuoria. Tampereella järjestettiin syyskuussa 2024 Koivupirtin säätiön palvelukodissa ja Kalevan kulman Iloa Arkeen -pysäkkitoiminnassa VALLIn Trainee-ohjelma 17–29 –vuotiaille nuorille. Kuukauden aikana nuoret ja vanhat ulkoilivat, askartelivat, leipoivat, tuolijumppasivat, lauloivat ja tietenkin tutustuivat

Jo 11 vuoden ajan Vanhustyön Trainee on järjestänyt VALLIn eri jäsenyhteisöissä ryhmämuotoisia työkokeiluja. Seuraavan kerran työkokeilu järjestetään Koivupirtin säätiön palvelukodissa Tampereella, jossa Trainee-työntekijällä on ollut kuluvan vuoden ajan myös toinen toimisto. Alla olevaa mainosta saa välittää omissa verkostoissasi Tampereen seudulla. Ryhmään mukaan ja vanhustyöhön tutustumaan ehtii vielä! Lisätietoja työkokeilusta saa ottamalla yhteyden Kerttu Ojalehto puh:

Uusi vuosi tuo mukanaan uusia kivoja kuvioita, sillä tänä vuonna VALLI:n Vanhustyön Traineella on kaksi työpistettä: yksi Helsingissä ja toinen Tampereella. Vanhustyön Trainee –toiminta toteuttaa kerran vuodessa valtakunnallisesti työn ja koulutuksen ulkopuolella oleville suunnatun Trainee-ohjelman ikäihmisten hoivakodissa ja palvelutalossa ja tänä vuonna se järjestetään Palvelukoti Koivupirtissä. Johannan Rotin sijaisena toimiva Kerttu Ojalehto on päässyt asettumaan

VALLI ry:n ryhmämuotoinen työkokeilu eli Trainee-ohjelma on tarkoitus lähiaikoina ottaa käyttöön myös Vihreän Keitaan Oman Elämän Stara -hankkeessa, jossa tuetaan neuropsykiatria- ja traumahaasteiden kanssa eläviä kohti työelämää. Trainee-ohjelman käyttöönotto tulee tarjoamaan uudenlaisia mahdollisuuksia työssä oppimiseen.   Vihreällä Keitaalla on alkanut uusi Euroopan sosiaalirahaston rahoittama hanke, jossa tarjotaan moniammatillista tukea neuropsykiatria- ja traumahaasteiden kanssa eläville, kohti osallisuutta

Moro! Olen Kerttu Ojalehto ja aloitin marraskuun alussa VALLI ry:ssä Vanhustyön Traineessa vastaavana suunnittelijana Johanna Rotin jäädessä perhevapaalle. Olen paljasjalkainen tamperelainen ja asun edelleen täällä Pirkanmaalla kahden järven välissä. Koulutukseltani olen sekä nuorisotyöhön ja kansalaistoimintaan perehtynyt yhteisöpedagogi (AMK) että yhteiskuntatieteiden maisteri (YKM). Opinnoissani syvennyin mm. hoivan ja hoidon järjestämisen, kotoutumisen ja kolmannen sektorin kysymyksiin. Lisäksi

Oppisopimuksella lähihoitajaksi, valmistuminen hoiva-avustajaksi, peruskoulu päätökseen ja omat vahvuudet tutuksi työelämässä. Mitä kuuluu nuorille, jotka olivat vuonna 2021 mukana Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n Trainee-ohjelmissa? Nuoret kertovat millainen vaikutus vanhustyön ryhmämuotoisella työkokeilulla oli heidän elämäänsä. Morsal työllistyi vanhustyöhön ja opiskelee tällä hetkellä lähihoitajaksi oppisopimuksella Ennen Trainee-ohjelmaa olin vakuuttunut siitä, että vanhusten ja muistisairaiden kanssa

Nuori nainen halaa vanhaa naista sohvalla. Lähikuva.

Välittämisen päivä on Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n vuosittainen tapahtuma- ja teemapäivä, jota vietetään tänä vuonna perjantaina 24.11.2023. Päivän tarkoituksena on innostaa ja kannustaa kaikenikäisiä ihmisiä välittämään toisistaan pienillä arjen teoilla. Ottamalla osaa Välittämisen päivään itselle tai omalle yhteisölle soveltuvalla tavalla, voitte levittää yhteiskuntaan välittämisen kulttuuria. Nämä vinkit on koottu nuorten parissa toimivien ammattilaisten tueksi

Joukko nuoria hymyilee kameralle ryhmäkuvassa.

Suomessa vuosittain noin 125 000 peruskoulun 8. ja 9. luokkalaista osallistuu työelämään tutustumisjaksoihin, eli TET-jaksoihin. Nämä 1–2 viikon mittaiset jaksot tarjoavat nuorille ensikosketuksen työelämään. TET-jaksojen avulla voidaan lisätä sosiaali- ja terveysalan sekä vanhustyön houkuttelevuutta nuorten keskuudessa ja rikkoa perinteisiä sekä sukupuolittuneita urapolkumalleja. Nuorten toiveet TET-jaksoilta ovat selkeät: he haluavat helppoa saavutettavuutta, mielenkiintoista työn sisältöä omien

Olemme Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:ssä laatineet someviestinnän vinkkilistan, jolla vanhustyön organisaatiot saavat paitsi positiivista näkyvyyttä myös edistettyä vanhustyön vetovoimaisuutta laajemmin. Kaksisivuisen vinkkilistan voi tulostaa vaikkapa huoneentauluksi toimiston seinälle. Vinkkilista on koostettu VALLIn vahvasta asiantuntijuudesta vanhustyön vetovoimaisuuden edistämisessä ja ratkaisujen tarjoajana. Lista sisältää myös tutkitusti toimivia, helposti käyttöön otettavia vinkkejä someviestinnän kehittämiseksi.  Jaa vinkkilista

Johanna työllistyi vanhustyöhön ryhmämuotoisen työkokeilun avulla ja kannustaa vanhustyönantajia ja nuorten palveluita yhteistyöhön. Positiivisten kokemusten tarjoaminen vanhustyöstä murtaa ennakkoluuloja ja innostaa alalle uusia tekijöitä. Johanna kertoo: ”Olin pitkään työttömänä ennen Trainee-ohjelmaan osallistumista. Työllisyyspalveluiden virkailijan kanssa pohdimme erilaisia vaihtoehtoja ja huomioni kiinnittyi mainokseen, joka oli värikäs ja ei turhan vakava. VALLIn Trainee-ohjelman mainoksessa luki, ettei työkokeilun