8. ja 9.-luokkalaisten työelämään tutustumisjaksot eli TET-jaksot tarjoavat nuorille ensimmäiset kokemukset työelämästä. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n Vanhustyön Trainee on yhdessä VALLIn jäsenyhteisöjen kanssa pilotoinut 360 Vanhuspalveluissa -mallia ja ensimmäiset kokemukset ovat erinomaisia. Vanhustyön Trainee ja Lasten ja nuorten säätiö jatkavat yhteistyötä, jonka tavoitteena on innostaa vanhuspuolen työnantajia tarjoamaan nuorille mielekkäitä TET-harjoittelumahdollisuuksia sekä tavoittaa
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
VALLIn Trainee-toiminnan ohjausryhmässä ja Uudenmaan TE-toimistossa monialaisten palveluiden johtavana asiantuntijana toiminut Annika Kähkönen pohtii työvoimahallinnon muutoksia läpi historian. Uudenmaan TE-toimiston ohjausryhmäjäsenyys tarjoaa Trainee-toiminnalle asiantuntevan näkymän TE-24 uudistukseen. VALLIn Vanhustyön Trainee-toiminta on onnekas, että sillä on ohjausryhmässään monipuolista osaamista ja jäseninä ihmisiä, jotka muun muassa tekevät työtä nuorten työllistymisen ja kouluttautumisen edistämiseksi. Tänä vuonna ohjausryhmässä on
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Tampereella järjestettiin 24.-25.4.2024 vuosittainen nuoriso- ja kasvatusalan valtakunnallinen tapahtuma. Vanhustyön Trainee nuorille -toiminta esitteli kahden VALLIn jäsenyhteisön Koivupirtin säätiö sr ja Amurin Teon Tupa ry:n kanssa sukupolvia yhdistävää toimintaa ja vanhustyön työ-, opiskelu- ja vapaaehtoistyön mahdollisuuksia. Oli tärkeää, että toimintaa päästiin avaamaan sekä valtakunnallisella että paikallisella tasolla. Meitä oli kumpanakin päivänä kolme vanhustyön innostunutta ammattilaista
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Yhteiskunnallinen yrittäjyys ei ole Suomessa kovinkaan tuttu käsite, mutta monissa Euroopan maissa se on vakiintunut toimintamuoto. Yhteiskunnalliset yritykset ovat osa yhteisötaloutta, ja Euroopassa ne työllistävät yli 13 miljoonaa ihmistä. Suomessa yhteiskunnallisia yrityksiä on arviolta 3500. Yhteiskunnallisen yrityksen liiketoimintamallin idea on saada aikaan positiivista yhteiskunnallista vaikutusta. Yrityksen missio voi olla esimerkiksi heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistäminen, kestävän
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Nuorten ja ikäihmisten välittämisen hetki
”Tämä on parasta mitä olen tehnyt pitkään aikaan!” Näin totesi eräs nuorten ja ikäihmisten yhteiseen Välittämisen päivän tempaukseen osallistunut Espoon lähimmäispalveluyhdistys Elpy ry:n palvelutalon asukas. Eri sukupolvia yhdistävässä Välittämisen päivän tempauksessa Omnian sotepajan nuoret askartelivat Puistokartanon ja Merikartanon asukkaiden kanssa välittämisen puut. Puiden lehdet muodostuivat sydämistä, jonne osallistujat kirjoittivat mitä välittäminen heille merkitsee tai tarkoittaa:
Työskentelen Avoimien opintojen ammatillisena opettajana Stadin ammatti- ja aikuisopistossa. Olen pohjakoulutukseltani kasvatustieteen maisteri. Lisäksi minulla on ammatillisen erityisopettajan ja opinto-ohjaajan pätevyys. Ammatillinen koulutus on tänä päivänä hyvin työelämälähtöistä ja perustuu pitkältä osin työpaikoilla tapahtuvaan oppimiseen. Osana työnkuvaani tunnistan ja tunnustan työpaikalla hankittavaa osaamista. Työelämäyhteistyökumppaneina toimivat mm. Helsingin Kustaankartanon seniorikeskus ja Puistolan palvelutalo. Tavoitteena on työllistymisen
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Taiteesta iloa yli sukupolvien
Taide tarjoaa mahdollisuuksia kaikenikäisille. Parhaimmillaan se synnyttää keskustelua erilaistenkin ihmisten välillä, tuo mieleen muistoja ja antaa tilaa unelmoinnille. Taidetta voi luoda yksin, kaksin, ryhmässä tai jopa yhteisössä. Sille ei ole ikärajaa. Taiteella ja taiteellisella toiminnalla voidaan tutkimusten mukaan lisätä sosiaalista hyvinvointia. Osallistavan ja yhteisöllisen taidetoiminnan avulla voidaan tuoda yhteen eri-ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia ihmisiä.
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
“Heti ensimmäisenä päivänä tuli todella tervetullut ja hyväksytty olo. Koin VALLI:n Trainee-ohjelman erittäin hyödylliseksi ja sain pitkästä aikaa suuntaa elämälleni.”, kuvailee Trainee-toiminnan myötä työllistynyt nuori. Työkokemuksen kautta rohkeutta uusien asioiden kokeilemiseen Nuoret kaipaavat empaattista ja lämmintä vastaanottoa työelämässä. On merkityksellistä kokea olevansa hyväksytty ja tärkeä työyhteisön jäsen, vaikka ei olisi vielä kokemusta työelämästä. Vanhus- ja
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Olemme olleet työkokeilussa Ilolansalossa neljättä viikkoa ja työkokeilumme lähestyy loppuaan. Työkokeilun aikana tutustuimme asukkaisiin ja toteutimme heille erilaista virkistystoimintaa. Työkokeilu on piristänyt arkeamme. Asukkaat ja henkilökunta ovat ottaneet meidät kivasti vastaan, ja olemme voineet työkokeilussa olla omia itsejämme. On ollut mukava tavata uusia ihmisiä ja viettää aikaa ikäihmisten kanssa. Parasta on ollut se, että olemme
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Mummodiskossa ikä on vain numeroita
Vanhustyön Trainee ja Mummodisko järjestivät vapaaehtoistoiminnan tempauksen, jossa ikääntyneet ja nuoret kohtasivat diskon merkeissä. Alun jännitys vaihtui leveään hymyyn ja yhteiseen tanssiin. Tapahtuma toi osallistujille hyvää mieltä ja onnistumisen kokemuksia. Tarvitsemme uudenlaisia ja rohkeita tapoja kohtauttaa nuoria ja ikääntyneitä Sukupolvien välisillä kohtaamisilla voi olla suuria vaikutuksia nuorten ja iäkkäiden elämään. Puhumme Vanhustyön Trainee nuorille -toiminnassamme
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee