19 -vuotias Noora lähti Vanhustyön Traineen kautta kokeilemaan, millainen on vanhustyön arki Korson vanhustenkeskuksessa, Vantaalla. Pyysin Nooraa kertomaan kokemuksistaan 5 viikon jälkeen. Välimatkan takia haastattelutavaksi valikoitui Whatsapp -keskustelu:  Suvi: Miltä ensimmäinen viikko työkokeilussa  tuntui? Noora: No ensin olin tietenkin ihan jännittynyt koska uusi paikka ja uudet ihmiset, mutta kyllä se siitä. Pikkuhiljaa aloin lopettaa jännittämisen

Oulussa helmi-maaliskuun vaihteessa Oulun Seudun Mäntykodissa toteutettava Vanhustyön Trainee ei olisi löytänyt nuoriaan ilman sitoutunutta yhteistyötä paikallisen Ohjaamon kanssa. Haastattelimme ryhmän muodostamisessa avainasemassa ollutta asiantuntija Minna Tuhkasta. Kuka olet ja mistä tulet? – Olen Tuhkasen Minna ja olen toiminut Ohjaamo asiantuntijana Byströmin Ohjaamossa Oulussa reilun vuoden. Byströmin Ohjaamo on matalan kynnyksen palvelukeskus, josta nuoret saavat

Meillä on Vanhustyön Trainee nuorille -toiminnassamme ajatus, että jokainen tarvitsee vanhusten ja muistisairaiden kohtaamistaitoja. Ikääntyvät, myös muistisairaat, ovat alati kasvava asiakaskunta niin ravintola-, päivittäistavara-, liikunta- kuin kampaamoalalla, teknologian ja kulttuurin alalla sekä lukemattomilla muilla aloilla. Kuten meistä jokainen, myös omat vanhempamme ja isovanhempamme ikääntyvät. Ahmed innostui DigiTraineen aikana koodaamisesta. Hän huomasi, että ikäihmisille suunnatuissa mobiilipeleissä

Oulussa parhaillaan käynnissä olevan Vanhustyön Trainee -ohjelman nuoret halusivat haastaa oman vaalipiirinsä kansanedustajia vastaamaan nuorille tärkeisiin kysymyksiin. Haasteeseen tarttuivat Tiina Heikkinen SDP:stä, Mirja-Irene Hätälä Kristillisdemokraateista, Marjut Lehtonen Keskustasta sekä Sofia Tervakangas Vihreistä. Nuorten laatimat kysymykset ovat: Millä tavalla resursseja pitäisi lisätä vanhustyössä? Miten pitkäaikaistyöttömiä voisi kannustaa työelämään? Miten vähävaraisten lapsiperheiden harrastusmahdollisuuksia voisi lisätä? Millä tavalla

Joulunalusviikolla päättyi neliviikkoinen työharjoittelujakso Turun Kotikunnaan palvelutalossa. Työskentelimme ryhmänä tutustuen palvelutalon asukkaisiin ja sen toimintaan. Pääsimme mukaan aktiviteetteihin, joita olemme myös järjestäneet itse. Näin jouluaikaan pidimme joulukorttipajaa, samalla joulumusiikkia kuunnellen ja glögiä juoden. pääsimme osallistumaan vanhusten kanssa joulukonsertteihin ja -tansseihin. Huomasimme näiden neljän viikon aikana, että työ vaatii fyysistä sekä psyykkistä jaksamista. Koemme, että hoitajat

Alankomaissa vapaaehtoistoiminta on aivan eri mittakaavassa kuin meillä Suomessa. Koska matkustimme opintomatkalle tähän vapaaehtoistoiminnan kehtoon, meidän oli pakko päästä kurkistamaan lähemmin, mistä vapaaehtoistoiminnan suosio kenties koostuu. Tapasimmekin Melita Bacicin ja Leo Rietveldin, jotka työskentelevät Vrijwilligers Centrale Amsterdamissa eli VCA:ssa. VCA on paikallinen, Amsterdamin alueella toimiva vapaaehtoistoiminnan keskus. Alankomaissa kullakin kaupungilla on omat vapaaehtoistoiminnan keskuksensa ja

Osallistuin alkusyksystä kollegani kanssa Lauttasaaren vanhustentalosäätiön järjestämään koulutukseen Hyvän elämän edellytykset vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidossa. Koulutuksen toteutti FT, tutkija, lähihoitaja Jari Pirhonen tuoreen väitöskirjansa tiimoilta. Voisi väittää, että hyvän elämän perustarpeet – ainakin sosiaalisesta näkökulmasta – ovat kaikilla samat missä iässä tahansa. Loppujen lopuksi nämä tarpeet eivät muutu ikääntyessä. Pirhosen tutkimuksessa nousseet perustarpeet – autonomia, toimijuus,

Kesän kynnyksellä Palvelukoti Hopeassa neljän viikon ajan järjestetty Vanhustyön Trainee -ohjelma synnytti monenlaisia ystävyyssuhteita. Hopean asukas ja ohjelmassa mukana ollut Marck löysivät yhteisen sävelen jo ensimmäisenä päivänä. Yhteisiä jutunaiheita miehillä riittää – molemmat kun pitävät käsillä tekemisestä ja ovat kiinnostuneet maailman menosta monella eri tasolla. Tärkein yhteys löytyi kuitenkin yhteisistä elämänarvoista. Marck on uuden tuttavuutensa

Vantaan Myyrmäessä sijaitsevassa Betesda -säätiön Palvelukoti Hopeassa toteutettava Vanhustyön Trainee -ohjelma on jo puolivälissä. Päivät ovat menneet hurjaa vauhtia! Mitä Hopean päivät ovat ryhmälle tähän mennessä antaneet? Ryhmätoimintaa oikeassa työympäristössä Palvelukodissa järjestettävässä ohjelmassa on ollut se hieno puoli, että nuoret ovat saaneet viettää ohjelmapäivät autenttisessa ympäristössä. Kun samalla tutustutaan vanhuksiin ja kokeillaan uusia asioita (kuten

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen ovat nykyään käsitteitä, jotka vilahtelevat koulutukseen ja työelämään liittyvissä puheissa tämän tästä. Vuoden alussa käynnistynyt ammatillisen koulutuksen reformi painottaa oppimista yhä enemmän työpaikoilla ja muissa autenttisissa ympäristöissä. Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen tukevat monimuotoistuvaa oppimista. Saimme maaliskuussa vieraaksemme Stadin ammattiopiston opettaja Inka Koskisen, joka kävi perehdyttämässä osaan.fi -sivuston käyttöönottoon. Osaan.fi -palvelu on