Trainee-nuoret ideoimassa
Kevään 2015 Vanhustyön Trainee -nuoret kokoontuivat toukokuun puolivälissä ”välinehuoltopäivään” Valliin. Päivän aikana heiltä myös kerättiin ideoita ohjelman kehittämiseksi. Trainee-ohjelman prosessin osalta nuoria mietitytti erityisesti pitäisikö ohjelma saada keskeyttää, jos alkaa tuntua, ettei vanhustyö olekaan oma ala. Yksi nuorista viittasi omaan kokemukseensa ja totesi, että ainakin hänen kohdallaan oli onnenpotku, ettei hänen annettu lopettaa ohjelmaa kesken.
- Published in Trainee blogi, Vanhustyön Trainee
Mentorointia kesätyöntekijöille
Miten saisimme nuoret kiinnostumaan vanhustyöstä? Siitähän koko Vanhustyön Trainee -hanke aikoinaan lähti liikkeelle. Työvoimapula ei ole helpottamassa, päinvastoin. Nämä nuoret, jotka nyt ovat tutustumassa vanhustyöhön tai ottavat ensiaskeleitaan kesätyöntekijöinä, ovat työntekijöiden tulevia kollegoita. (Unohtamatta, että meille allekirjoittaneen ikäisille keskiäkäisille he ovat myös mahdollisia tulevia hoitajiamme!) Se, jos mikä, muistuttaa siitä kuinka tärkeää on löytää vanhustyöhön
- Published in Trainee blogi, Vanhustyön Trainee
Kesäkuulumisia
Helle ei helli, mutta kalenterin mukaan ollaan jo kesäkuussa. Vanhustyön Trainee (Ray) lomailee juhannuksen alusviikon (15.-19.6.) ja sen jälkeen heinäkuussa 8.-25.7. Sitä ennen on vielä pöhinää. Eilen koulutettiin uusia mentoreita Lappeenrannassa tosi mielenkiintoisessa tilassa, Navetoriumin auditoriossa. Nuorten sitouttaminen työyhteisöön kiinnosti ja herätti paljon keskustelua. Yhdessä pohdittiin mm. mitä tehdä, jos nuoren ja mentorin ”kemiat” eivät
- Published in Trainee blogi, Vanhustyön Trainee
Mentorikoulutusta myös teille?
Vanhustyön Trainee -ohjelman tavoitteena on edistää työvoiman saantia vanhustyöhön kehittämällä välineitä nuorten työllistämiseksi ja työyhteisöjen ohjauskuorman helpottamiseksi. Yksi näistä välineistä on Vanhustyön Trainee -mentorointimalli. Mentorimallin osana on kehitetty koko työyhteisölle suunnattuja mentorikoulutuksia. Koulutukset ovat yhden iltapäivän mittaisia ja ne antavat valmiuksia mm. mentorointimenetelmien soveltamiseen osana työhön perehdytysprosessia sopivan mentorin valintaan kommunikaatioon palautteen antamiseen ja monimuotoisessa
- Published in Trainee blogi, Vanhustyön Trainee
”ELY-Trainee” alkoi taas
Uusi Trainee-nuorten ryhmä aloitti jälleen työskentelyn Vanhustyön Trainee -ohjelmassa Vallissa. Ensimmäisenä päivänä nuoret mm. tekivät ryhmälleen pelisäännöt ja sitoutuivat niihin (allekirjoitukset on kuvassa peitetty). Yhteistyö tuon Uudenmaan ELY-keskuksen ”ELY-Trainee” -ryhmän ja tämän Vanhustyön Trainee (Ray) -kehittämisprojektin välillä jatkuu. Katsotaanpa, löytyisikö tästä Trainee-ryhmästä esimerkiksi hyviä näyttelijöitä tekeillä olevaan Työyhteisötilanteita-videosarjaan!
- Published in Trainee blogi, Vanhustyön Trainee
Mukaan Vallin vanhustyömentori -ohjelmaan
Vanhustyömentori-ohjelma tarjoaa tietoa ja taitoa nuoren työkokeilijan tai työntekijän ohjaamiseen työyhteisössä. Tavoitteena on helpottaa vanhustyön työyhteisön ohjauskuormitusta ja antaa nuorelle hyvä alku työelämään. Ohjelma on suunnattu ensisijaisesti Vallin jäsenjärjestöille, mutta myös muut nuorten työllistämisestä kiinnostuneet vanhustyöjärjestöt voivat hakea mukaan. Ohjelma koostuu mentorikoulutuksesta, mentorisparrauksesta ja mentoreille järjestettävästä päätöstilaisuudesta. Työyhteisö voi nimetä ohjelmaan yhden tai useampia työntekijöitä.
- Published in Trainee blogi, Vanhustyön Trainee
Vanhustyön työnantaja!
Millaisia aiheita ja asioita pitäisi erityisesti nostaa etukäteen esiin nuoren, vanhusalalle työkokeiluun tai töihin tulevan nuoren kanssa? Vanhustyön Trainee -hankkeessa tuotetaan ”Työyhteisötilanteita” -videoklippisarja, jonka tavoitteena on nostaa esiin nimenomaan vanhustyölle ominaisia tilanteita, joita työpaikalla voi tulla vastaan. Klipit esittävät tilanteita sekä työnantajien että nuorten näkökulmasta. Saanko postata Instagrammiin kuvan itsestäni ryhmäkodin asukkaan kanssa? Jos muistisairas
- Published in Trainee blogi, Vanhustyön Trainee
Mentorit koulutuksessa
Uusia Trainee-mentoreita saapui jälleen Valliin kuulemaan lisää mentoroinnista Vanhustyön Trainee -ohjelmassa. Olipa mukana yksi jo aiemmin koulutukseen osallistunutkin, joka toi mukanaan myös työkaverinsa. Iltapäivän koulutusohjelman sekoitti seinän takana jyrinänsä aloittanut järeä iskuporakone, joten mentorit ja ELY-Trainee -ohjelmaan parhaillaan osallistuvat nuoret joutuivat heti tilaisuuden alussa ihan ”kylmiltään” tutustumaan toisiinsa pienten ryhmäkeskustelujen merkeissä. Nuoret ja mentorit pohtivat
- Published in Trainee blogi, Vanhustyön Trainee
Palkkatuki uudistui vuoden 2015 alussa
Työnantaja, oletko valmis palkkaamaan myös nuoria tai henkilöitä, jotka tarvitsevat keskimääräistä enemmän tukea työsuhteen alussa? Jos, niin voit olla oikeutettu palkkatukeen. Tässä silmäys uudistuneeseen palkkatukeen nimenomaan nuorten palkkaamisen sekä yhdistysten näkökulmasta. Mukana myös yleiset palkkatuen myöntämisperiaatteet. Lisätietoa ml. sosiaalisille yrityksille ja kunnille maksettavasta palkkatuesta sekä palkkatuen hakuohjeet löytyvät TE-palvelujen Palkkatuki-sivulta. Yleistä palkkatuesta Työnantajana voit saada
- Published in Trainee blogi, Vanhustyön Trainee
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015
Tavoitat minut etätöistä 29.12.-30.12. ja toimistolta jälleen 5.1.2015 alkaen.
- Published in Trainee blogi, Vanhustyön Trainee