Johanna Roti

Olen Johanna Roti, VALLI:n Vanhustyön Traineen uusi suunnittelija. On innostavaa päästä tekemään työtä, jossa saan olla tekemisissä nuorten, ikääntyneiden ja osallisuuden edistämisen parissa. Olen tehnyt työurani heikoimmassa asemassa olevien ihmisten parissa. Työkokemusta löytyy mm. lastensuojelusta, päihdetyöstä, asunnottomien ja ikääntyneiden palveluista. Viimeisimpänä työelämässä olen kehittänyt Diakonissalaitoksella etsivän ja osallistavan vanhustyön toimintamallia. Olen koulutukseltani pian valmistuva sosionomi

Turvallisuuteen ja turvattomuuden tunteen lievittämiseen liittyvät asiat nousevat usein keskusteluun, kun mietitään ikääntyneen asumista ja itsenäistä selviytymistä. Varsinkin muistisairaan henkilön itsenäisen toimintakyvyn tukemisen kohdalla nämä kysymykset saattavat askarruttaa paljonkin. Olisi tärkeää tukea olemassa olevaa toimintakykyä ja mahdollistaa esimerkiksi itsenäinen asiointi lähikaupassa, mutta toisaalta sairauden vaikutukset näkyvät eksymisen pelkona tai vuorokausirytmin haasteina. Toisaalta taas hyvinkin terävämuistinen

Ageismi eli ikäsyrjintä on noussut jälleen keskustelun aiheeksi, kun YK:n globaali raportti ikäsyrjinnästä julkistettiin alkukeväästä. YK:n pääsihteeri António Guterres avaa julkaisun esipuheessa ikäsyrjinnän konkreettisia seurauksia: Se vahingoittaa yksilön terveyttä ja ihmisarvoa sekä talouksia ja yhteiskuntia. Ikäsyrjintä kieltää ihmisiltä heidän ihmisoikeutensa ja vaikuttaa kykyyn saavuttaa potentiaalisesti mahdollinen. Covid-19-pandemialla on ollut tuhoisa vaikutus, erityisesti ikäihmisiin. Pääsihteeri Guterres

Lue myös uudempi artikkelimme (julkaistu 1/2023) Vinkkejä älykellon hankintaan seniorille Turvatuotteista ja erilaisista turvarannekkeista puhuttaessa monen mielikuvana on perinteiseen turvapuhelimeen liitetty rannepainike, jolla hälytetään apua tarvittaessa. Tällainen painike koetaan usein hankalaksi käyttää. Ja sen pelätään leimaavan käyttäjäänsä esimerkiksi vanhaksi ja heikoksi, joka ei selviä päivittäisistä toiminnoistaan ilman toisen henkilön apua. Älykellojen mielikuva on erilainen, ja

VALLIn Ikäteknologiakeskus koordinoi ja fasilitoi Ikäteknologiaverkostoa. Verkostossa kohtaavat alan eri toimijat, kuten käyttäjät, yritykset, oppilaitokset ja hanketoimijat. Ikäteknologiaverkostossa käydään vuoropuhelua ja löydetään yhteisiä kosketuspintoja ikäteknologiaan, sen kehittämiseen ja käyttämiseen. Verkoston jäsenet kokoontuivat toukokuussa vuoden toiseen virtuaaliseen tapaamiseen. Ikäteknologiaverkoston vuoden 2021 teemana on käyttäjälähtöisyys, ja siihen liittyen verkoston jäsenet kaipaavat erityisesti tietoa olemassa olevista toiminnoista ja

Onko kuntapäättäjillä kanttia olla huomiomatta iäkkäitä? Ikääntynyt väestöryhmä kasvaa koko Suomessa, ja eri kunnissa hiukan eri suhteessa. Pian joissakin kunnissa ikääntyneiden osuus on jopa kolmannes kuntalaisista. Ikääntyneet eivät kuitenkaan muodosta yhtenäistä ryhmää kuten eivät kuntapäättäjätkään. Eläkkeelle jääneestä seniorista hauraaseen hoidettavaan vanhukseen voi kulua aikaa useampi vuosikymmen tai vain hetken humaus. Se, miten iäkkäiden ihmisten toimijuutta

Kuntavaalit siirtyivät kesäkuulle, ja nyt keväällä ja alkukesästä on vielä aikaa nostaa esiin ja esitellä keskeisiä teemoja ja mahdollisia ratkaisuehdotuksia kuntapäättäjiksi hakeville. Aika on poikkeuksellinen, COVID19-pandemia on edelleen vahvasti riesanamme, sote-uudistus on kesken, ja meidän järjestötoimijoiden osalta Veikkauksen rahapelituottojen tulevaisuuden taso, ja koko avustusjärjestelmän rakenne on muutosten edessä. Osaan näistä asioista kuntapäättäjät eivät voi suoraan

Suomen YK-liiton toiminnanjohtaja Helena Laukon tervehdys: Tervetuloa Suomen YK-liiton jäseneksi! Suomen YK-liitto on YK-teemoihin keskittyvä kansalaisjärjestö. Liitto edistää laaja-alaisen vaikuttajaverkostonsa avulla kansainvälistä yhteistyötä, jossa ketään ei jätetä kehityksestä jälkeen. Visiomme on saavuttaa yhteistyöllä vahva YK ja kestävä tulevaisuus. Toiminnassa on mukana lähes 70 suomalaista järjestöä ammattiyhdistysliikkeestä nais- ja nuorisojärjestöihin. On hienoa saada mukaan myös ikäihmisten

VALLI ry:n Etsivän vanhustyön verkostokeskuksen koordinoima Helsingin kaupungin ja helsinkiläisten järjestöjen yhteinen Kunnan keskitetyn palveluohjauksen ja järjestöjen etsivän vanhustyön systeeminen verkostoyhdyspintatyö -toimintamalli palkittiin Talentian Hyvä käytäntö -kilpailussa. Tuo tunnustus lämmitti ja kannustaa pyrkimään vielä parempaan. Sosiaali- ja terveystyössä moni asia toimii hyvin ja uusia toimintamallejakin kehitetään jatkuvasti. Samaan aikaan sosiaali- ja terveysala tarvitsee nostetta. Työ

Suomalaiseen kalenteriin merkitään vuodesta 2023 alkaen vakiintuneena liputuspäivänä ”Miina Sillanpään päivä, kansalaisvaikuttamisen päivä” 1.10. Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen kunniaksi liputettiin ensimmäisen kerran vuonna 2016, 150 vuotta Miina Sillanpään syntymän jälkeen. Siitä asti liputus on saanut sisäministeriöltä vuosittaisen suosituksen, joka nyt siis muuttuu vakiintuneeksi liputukseksi. Sisäministeriö ja Helsingin yliopiston almanakkatoimisto tiedottivat asiasta 19.3.2021. VALLI ry oli