Kulttuurit kohtasivat kansainvälisillä ikäteknologian messuilla

Suvi Hiltunen, Kaisa Huuhtanen

Lokakuussa 2022 järjestetyillä ikäteknologiamessuilla Korean Daegussa ihmeteltiin kulttuurin eroavaisuuksia ikääntyvien ja vanhojen ihmisten kotona asumista ja arkea tukevien teknologisten ratkaisujen toteutuksessa. Ikäteknologiamessuilla esiteltiin enimmäkseen korealaista teknologiaa. Esillä olleet tuotteet eivät sinällään pitäneet mitään mullistavaa, täysin uutta ja ennennäkemätöntä teknologiaa, mutta tuotteet olivat sitäkin mielenkiintoisempia. Mr. Mind Oli kiinnostavaa nähdä, miten eri tavalla teknologisten laitteiden muotoilu

Digitaaliset välittämisen keinot

Suvi Hiltunen

Teknologia ja digitaaliset ratkaisut täydentävät keinoja välittää. Fyysinen kohtaaminen ei aina syystä tai toisesta ole mahdollista. Arjen kiireessä tarvitsee nopeita ja käteviä ratkaisuja osoittaakseen välittävänsä kanssaihmisestä. Esittelemme tässä kolme ehdotusta, miten juuri Sinä voit hyödyntää digitaalisuutta omissa arjen välittämisen teoissasi. Pienet arjen niksit huomioida läheistä etäisyyksien päähän Olisiko yksinäisen läheisesi kanssa mahdollista ottaa käyttöön kuvapuhelu

Välittäminen on nyt POP

Päivi Tiittula

Välittäminen on nyt POP. Välittämiseen tarvitaan kaikkia, niin eri organisaatioita kuin yksittäisiä henkilöitä. Erityisesti epävarmoina aikoina tarvitaan välittämisen tekoja, joilla luodaan toiveikkuutta, luottamusta ja hyvinvointia. Välittämisen teot ovat pieniä arkisia tekoja, joiden myötä syntyy elämää rikastavaa vuorovaikutusta ja hyvänkierre. Välittäminen toimii vastapainona epävarmuudelle Epävarmoina aikoina tarvitaan välittämistä ja ystävällisiä pieniä arjen tekoja. Tässä ajassa ihmismieliä

Juttusarja välittämisestä

Päivi Tiittula

VALLI ry:n nettisivuilla julkaistiin loppusyksyn 2021 aikana useita välittämisen teemaan liittyviä haastatteluja ja blogijuttuja. Juttusarjan tarkoituksena on ollut kehystää välittämisen laajaa teemaa eri näkökulmista. Kirjoitukset auttavat sanoittamaan, mitä välittämisellä tarkoitetaan ja ymmärretään. Juttusarjassa julkaistuista kirjoituksista tässä koottuna muutamia linkkien alle. Kirjoitukset ovat vapaasti jaettavissa. #VälittämisenPäivä #Välittämistaidot #ParempiVanhuus #PienetTeot 22.11.2021 Välittävän yhteiskunnan luomiseen tarvitaan kaikkia Yhteiskuntapolitiikan

Nuoren kohtaaminen työelämässä on panostus tulevaisuuteen

Johanna Roti, Nina Vuorinen

“Heti ensimmäisenä päivänä tuli todella tervetullut ja hyväksytty olo. Koin VALLI:n Trainee-ohjelman erittäin hyödylliseksi ja sain pitkästä aikaa suuntaa elämälleni.”, kuvailee Trainee-toiminnan myötä työllistynyt nuori. Työkokemuksen kautta rohkeutta uusien asioiden kokeilemiseen Nuoret kaipaavat empaattista ja lämmintä vastaanottoa työelämässä. On merkityksellistä kokea olevansa hyväksytty ja tärkeä työyhteisön jäsen, vaikka ei olisi vielä kokemusta työelämästä. Vanhus- ja

Isoäiti ja teini-ikäinen lapsenlapsi istuvat sohvalla ja halaavat.

Isovanhemmuus koetaan voimauttavaksi ja hyvinvointia tukevaksi, monesti elämän tärkeimmäksi ja rakkaimmaksi asiaksi. Lapsenlapset saavat nauttia yhdessäolosta isovanhempiensa kanssa kiireettä ja jakamattomasta huomiosta nauttien. Väestöliiton perhebarometri 2021:n mukaan isovanhemmuuden ja koetun hyvinvoinnin yhteyttä on tutkittu kuitenkin toistaiseksi vain vähän. Niidenkin tutkimusten tulokset ovat välillä keskenään ristiriitaisia. Isovanhemmaksi tuleminen ja lastenlas­ten hoitaminen voi lisätä hyvinvointia ja onnellisuutta

Vanha nainen näyttää tietokoneelta pienelle tytölle kuvaa kahdesta muusta vanhasta henkilöstä.

Jokainen meistä on jonkun lapsenlapsi. Onnekkaimmilla meistä isovanhemmat ovat mukana elämässä. Joillain päivittäin ja joillain harvemmin. Joillain ihanina muistoina. Joskus isovanhemmat ovat vielä työikäisiä ja joskus jo hyvinkin iäkkäitä. Tärkeitä kuitenkin. Mikä tekee isoisistä ja -äideistä tärkeitä? Usein ne ovat niitä lastenlasten kanssa jaettuja kokemuksia ja loppujen lopuksi ihan arkisia hetkiä. Joku muistaa pitkät automatkat

Minulta kysyttiin pari viikkoa sitten, että missä haluan olla, kun olen vanha. Vastasin pohtimatta sen enempää, että jossakin missä en ole yksin. Kaipaa nyt ja uskon kaipaavani vanhanakin seuraa, läheisyyttä ja keskusteluja. Minulla ei ole vaateita sille, kuka minun lääkkeeni tuo ja kuinka kauan on kouluja käyty. Minulle on tärkeää, että ihminen tekee työtään minun

Palveluiden tarjoajat käyttävät jonkinlaista karsintaa siinä, mitkä yhteydenotot päätyvät varsinaiselle asiakaspalvelijalle asti. Sote-alalla tyypillisin tällainen automaattien karsinta on tähän asti ollut erilaisten valintasovellusten käyttämistä. Varmaan jokainen meistä on törmännyt puhelinpalveluun, jossa pyydetään valitsemaan jokin numero aina tietyn asian kohdalla (”Jos haluatte palvelua ruotsiksi, valitkaa numero 2” jne.). Kehittyneempi versio tällaisesta asiakkaiden yhteydenottojen ohjaamisesta tietylle taholle

Kolme senioria nauraa

VALLIn Ikäteknologiakeskuksen koordinoima valtakunnallinen Digiraati on yli 65-vuotiaiden foorumi, jossa ikääntyvät pääsevät vaikuttamaan oman arjen digitaalisiin ja teknologisiin ratkaisuihin. Mahdollisuus vaikuttaa digitalisaation kehitykseen edistää ikäystävällistä yhteiskuntaa. Kuluvan vuoden aikana yli 130 eri ikääntynyttä henkilöä yhdeksällä eri paikkakunnalla on kokoontunut yhteen erilaisten digitaalisten ja teknologisten ratkaisujen kehittämisprosessien puitteissa. Yhteistyötä on tehty eri yhteistyökumppaneiden kanssa, esimerkiksi valtion