Käyttäisin digipalveluja, jos voisin! Kampanja helppokäyttöisten ja ymmärrettävien digipalveluiden puolesta! SelkeästiMeille.fi.

Hallitusohjelmaan on kirjattu monia tavoitteita, joiden täyttymisessä digitaalisilla palveluilla on merkittävä rooli. Digitalisaation lisäämisellä tavoitellaan muun muassa sosiaalipalveluiden saatavuuden ja vaikuttavuuden lisäämistä ja asioinnin helpottumista. Uusia palveluita kehitetään ja julkistetaan innolla. Monille ihmisille palveluiden käyttöönotto on kuitenkin liian vaikeaa. Digitalisaation huumassa syntyy usein monimutkaisia, organisaatiolähtöisesti suunniteltuja palveluita, jotka eivät näyttäydy ymmärrettävinä käyttäjän silmin. Digitaaliset palvelut

Järjestimme elokuussa Miljan palvelutalossa asukkaille tulevaisuuskeskustelun. Keskustelun tavoitteena oli oppia toinen toisiltaan sekä koota iäkkäiden osallistujien arvokkaita näkökulmia ja kokemuksia paremman tulevaisuuden rakentamisesta. Kävimme keskustelut Miljan pihalla huvimajassa ja saimme aktiivisia keskustelijoita mukaan. Keskusteluissa nousi vahvasti esille iäkkäiden tyytyväisyys nykyiseen elämänvaiheeseen ja asumiseen Miljassa. Yhteisöllisyyden merkitys nousi myös esille keskusteluissa. Kysyimme muun muassa seuraavia asioita:

Kuvassa kolme ryppyistä kättä päällekkäin ja teksti: Sinä voit auttaa. Vapaaehtoistyö.fi

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n vuosittaista Välittämisen päivää vietetään tänä vuonna perjantaina 24.11. Päivän aikana juhlistetaan eri puolilla Suomea tärkeää välittämisen teemaa. Välittäminen on parhaimmillaan arjen pieniä tekoja, kuten huomioimista, avun tarjoamista tai vaikkapa kuulumisten kyselyä. Vapaaehtoistoimintaan osallistuminen on välittämistä parhaimmillaan. Se on oman panoksen antamista yhteiseen hyvään. Näistä pienemmistä ja suuremmista panoksista koostuu

Ruandan vanhat naiset kauppiaina

Vappu Taipale

Marraskuussa Ruandassa on kevät ja monihaaraiset jakarandapuut kukkivat runsain violetein kukkatertuin. Masakan kylässä vanhoilla naisilla on puuhaa: he valmistavat astianpesuainetta myytäväksi. Kerralla syntyy noin 50 litraa vihreää tuotetta. Mainontaa ei tarvita, tieto kulkee suusta suuhun kylässä ja siitä edemmäksikin. HelpAge Internationalin vuotuinen läsnäolokokous pidettiin tänä vuonna Kigalissa, Ruandassa. Ruandalaisia on runsaat 12 miljoonaa suunnilleen Uudenmaan

Varamummot ja -vaarit kunniaan!

Heidi Nieminen

VALLIn aloitteesta vietettävän vuosittaisen isovanhempien päivän tarkoituksena ei ole juhlia pelkästään isovanhempia, vaan myös sukupolvien välisen yhteyden merkitystä yleisesti. Kaikki vanhat ihmiset eivät ole isovanhempia, eikä kaikilla lapsilla ole omia isovanhempia syystä tai toisesta. Isovanhemmat ovat mahdollisesti kuolleet, tai yhteys on saattanut katketa lapsen vanhempien ja isovanhempien välillä, jolloin lapsikaan ei saa tavata isovanhempiaan. Oli

Isovanhemmuus merkitsee itselleni paljon ja se on erityisin asia elämässäni. Isovanhemmuuden myötä olen myös paljon pohtinut ja peilannut omaa äitiyttä. Lastenlapsillani on lähipiiriä ja huolehtivia aikuisia paljon. Se ei ole itsestäänselvyys monissa perheissä. Neljä lastenlastani ovat todellinen rikkaus elämässäni ja nyt heistä yhden, Aadan, eskarimaailmaan pääsin tutustumaan. Tyttärentyttären Aadan eskariaamupalalle oli kutsuttu isovanhemmat. Meidän kokoonpanoomme

Varustelut kuin Mersussa!  

Sanna

Minulla onkin tällainen ”Mersu”, mikäs se sinun on? Tiedätkös, että sain itse valita värin, renkaat, vanteet sekä lisävarusteet kuten valot ja ääniohjauksen? Tällä kehtaa liikkua toreilla ja kylillä, kevytkin se on. Sen avulla rohkenen lähteä vaikkapa pidemmällekin lenkille ystävien kanssa. Nyt olen löytänyt ihan minun näköiseni kulkupelin. Voisitko kuvitella, että kyseessä on niinkin tavallinen apuväline

Seniorit ovat yhä kiinnostuneempia verkko-ostamisesta. Vaikka he ostavat verkosta keskimäärin vähemmän kuin muut ikäluokat, heidän osallistumisensa on kasvussa. Tilastokeskuksen mukaan vuosina 2013–2021 verkosta ostaminen on kaksinkertaistunut 65–74-vuotiailla ja jopa yli kolminkertaistunut 75–89-vuotiailla. Kasvu näkyy myös kuluttajariitojen määrässä ja sitä kautta meillä Euroopan kuluttajakeskuksessa (European Consumer Centre Finland, ECC).    ECC auttaa kuluttajia valtioiden rajat ylittävän kaupan

Olen valmistumassa sosionomiksi kesällä 2023 ja olen tehnyt opinnäytetyöni tuotoksena videon, jossa käsittelen erilaisten ihmisten mahdollisuuksia erilaisiin välittämisen tekoihin. Tässä tekstissä nostan sellaisia asioita opinnäytetyöstäni, joissa korostan vanhustyön tarpeita välittäville sosiaalialan ammattilaisille. Vaikka sosiaalialan ammattilainen kuvailisi itseään empaattiseksi, paras asiakastyön vaikuttavuuden mittari on asiakkaat. Pystyykö asiakas uskomaan sen, että hänen tilanteestaan ollaan aidosti kiinnostuneita ja

Ajatuksia Suomen hyvään tulevaisuuteen

Ellen Granholm

Alkuvuodesta Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta pyysi Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:ä keräämään ikääntyvien ja vanhojen ihmisten näkemyksiä Suomen hyvään tulevaisuuteen. Tässä blogissa salolainen 90-vuotias Ellen Granholm tekee tarkkanäköisiä havaintoja sekä konkreettisia ehdotuksia tulevaisuuskeskustelujen innoittamana.   Digi hyötykäyttöön!  Suomessa lienee liki miljoona yli 65-vuotiasta, joilla ei ole digitaitoja. Täällä Ilolansalon palvelukeskuksessakin on virkeitä asukkaita, jotka eivät kuitenkaan voi edes