Eva Korkiamäki, Susanna Ruuhonen, Camilla Sjöblom, Kirsi Kolehmainen Olimme kuusi viikkoa harjoittelussa Metropolian, Helsingin kaupungin itäisen kotihoidon ja Stadin ammattiopiston Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa. Harjoittelun aikana pääsimme itsenäisesti työskentelemään nimettyjen asiakkaiden kanssa. Hyödynsimme monialaisen verkoston asiantuntijuutta miettiessämme ratkaisuja asiakkaidemme arjen haasteisiin. Apua yksinäisyyden kokemukseen Yhteistä asiakkaillemme oli yksinäisyyden tunne, johon voimme tämän hankkeen ja harjoittelun
- Published in Valli, Valli blogi
Nuorten ajatuksia ikääntymisestä
”Kun minä olen vanha, haluaisin ajatella, että olen elänyt hyvän elämän, ja minusta pidettäisiin huolta ja olisi keskustelukaveri”, pohti vuoden viimeiseen Trainee -ohjelmaan osallistunut nuori. Vanhustyön Trainee -ohjelma herättelee nuorten ajatuksia ikääntymisestä, ja ohjelman aikana käymme monia keskusteluita vanhenemisesta ja yleisesti elämästä. Nuoret pohtivat usein kysymyksiä hyvästä vanhuudesta sekä omasta ja lähipiirin vanhenemisesta. Suomalaisessa yhteiskunnassa
- Published in Trainee blogi, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Suomalaisten rakastama pianisti Izumi Tateno jakaa elämänsä kahden maan välillä ja on viettänyt viimeisimmät koronakuukaudet Japanissa. Parisen viikkoa sitten Izumi palasi Suomeen joulun viettoon. Tapaan Izumin ja hänen vaimonsa, laulajatar Marjan turvavälein ja maskein toteutetulla vierailullani heidän kauniissa Helsingin kodissaan. Keskustelemme Izumin urasta, vanhenemisesta, Suomen ja Japanin kulttuurieroista ja erityisesti siitä, kuinka selvitä elämän eteen
- Published in Valli, Valli blogi
Sukupolvien välistä oppimista ja työelämäosallisuutta – vuoden 2020 opit ja katse tulevaan
Vanhustyön Traineelle vuosi 2020 on ollut muuttuneita suunnitelmia, hauskoja hetkiä, toisinaan epävarmuutta tulevasta sekä mukavia virtuaalisia kohtaamisia. Vuoteen 2021 käymme innostunein ja luottavaisin mielin. Vuoden 2020 alussa Nanna Vänttinen aloitti Suvi Hiltusen työparina. Vuosi alkoi tohinalla, ja kevät/kesäksi oli suunniteltu kolme nuorille suunnattua Vanhustyön Trainee-ryhmää. Vanhustyön Trainee vieraili TE-toimiston nuorten infoissa, ja yhteistyötä käynnistettiin aikuisten perusopetusta
- Published in Trainee blogi, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Toteutimme tällä viikolla virtuaalisia infotilaisuuksia VALMA-ryhmille. Tällä kertaa aiheena oli vapaaehtoistoiminta ikäihmisten parissa. Samaan aikaan osallistumme parhaillaan käynnissä olevaan Välittämisen aika -kampanjaan. Kampanjassa kannustetaan kaikkia tekemään pieniä välittämisen tekoja ja huomaamaan ikäihmiset – niin tutut kuin tuntemattomat – ympärillämme. Yksi välittämisen teko onkin jakaa tässä erilaisia vinkkejä ikäihmisten iloksi tehtävään vapaaehtoistoimintaan. Mitä tarkoittaa vapaaehtoistoiminta ikäihmisten
- Published in Trainee blogi, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Asuisitko robotin kanssa?
VALLIn Ikäteknologiakeskuksen DigiAgeTalkissa on perinteisesti keskusteltu myös robotiikasta ja sen vaikutuksista ikääntyneiden elämään. DigiAgeTalk2020 ei ollut tästä poikkeus. Kuulimme pari erittäin inspiroivaa puheenvuoroa robotiikasta. ”Robotti ei korvaa ihmistä, mutta jos ei ole ihmistä, robotti on hyvä korvike” Ensin suomalaisen robotisaatiokehityksen taitaja Cristina Andersson maalaili tulevaisuuden kuvaa teknologisoituvasta vanhustenhuollosta ja kysyi ”asuisitko robotin kanssa?”. Cristina esitteli
- Published in Ikäteknologiakeskus, Ikäteknologiakeskus - blogi, Valli, Valli blogi
Vapaaehtoistoiminnalla voi välittää
Vietämme Välittämisen päivää 27.11. Päivän innostamana kysyimme kolmelta vanhusten parissa vapaaehtoistyötä tekevältä henkilöltä heidän ajatuksiaan välittämisestä. Pienet teot ovat olleet merkityksellisiä niin ikäihmisille kuin vapaaehtoisille itselleen. Aliisa ja Hiam soittivat keväällä Vanhustyön Traineen innoittamana videopuheluita palvelutaloihin ja ilahduttivat näin vanhoja ihmisiä. Perinteinen puhelu tai videopuhelu onkin mainio tapa ilahduttaa toista ihmistä ja osoittaa, että hänestä
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Kehitetään välittämisen kulttuuria
Mitä kaikkea kaunis sana välittäminen voikaan tarkoittaa? Voimme esimerkiksi välittää viestejä, puheluita tai asuntoja. VALLIn Etsivän vanhustyön verkostokeskuksen kolmatta kertaa järjestettävän Välittämisen päivän ydinajatuksena on välittää toisesta ihmisestä. Asia, jonka voi ilmaista lyhyesti, mutta joka on yksi ihmisenä olemisen suurimpia ja tärkeimpiä asioita. Korona-aika on herätellyt meitä välittämisen tekoihin ja koen, että elämme tällä hetkellä
- Published in Valli, Valli blogi
Välittäminen kuuluu kaikille
Ikääntyminen koskettaa meitä kaikkia. Väestö ikääntyy ja pian suomalaisista joka neljäs on yli 65-vuotias. Mitä se vaatii yhteiskunnalta, ympäristöltä ja ennen kaikkea meiltä jokaiselta? Vastuu ”onnistuneesta ikääntymisestä” on meidän kulttuurissamme vahvasti omissa käsissämme, niin hyvässä kuin pahassa. Miten varaudun vanhuuteen? Riittääkö, että pidän yllä omaa toimijuuttani ja osallisuuttani, panostan omaan hyvinvointiini ja ihmissuhteisiini? Milloin annan
- Published in Etsivän vanhustyön blogi, Etsivän vanhustyön verkostokeskus, Valli, Valli blogi
Mitä kuuluu, Nea?
Mitä kuuluu? on Vanhustyön Traineen juttusarja, jossa ikäihmisten parissa toimivat tai muuta ihmisläheistä työtä tekevät nuoret aikuiset pääsevät ääneen. Viidennessä osassa kuulumisiaan kertoo Nea, joka oli mukana Vanhustyön Trainee -ohjelmassa vuonna 2015. Mitä sinulle kuuluu?Ihan hyvää kuuluu. Mikä on sinun työnkuvasi? Hoiva-avustaja. Kerro työstäsi. On mukavaa, että saa itse vaikuttaa, miten paljon jaksaa tehdä työvuoroja
- Published in Trainee blogi, Valli blogi, Vanhustyön Trainee