Asia VN/4219/2023 Peruspankkipalvelut Kommenttinne peruspankkipalveluita koskeviin arviomuistion havaintoihin ja toimenpide-ehdotuksiin (arviomuistion luku 2)? Voitte tässä yhteydessä tuoda esille myös arvioitanne eri toimenpidevaihtoehtojen vaikutuksista. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry (jatkossa VALLI ry) kiittää mahdollisuudesta lausuaperuspankkipalveluita ja luottolaitoslainsäädäntöä koskevaan arviomuistioon. VALLI ry on 70 vuottatoiminut valtakunnallinen asiantuntijajärjestö, joka yhdessä jäsenyhteisöjensä kanssa tekee töitäparemman vanhuuden puolesta. VALLI
- Published in Edunvalvonta, Edunvalvonta 2024, Valli
Me allekirjoittaneet järjestöt olemme vakavasti huolissamme yleisestä ikääntyneiden palveluvajeesta. Tällä hetkellä hyvinvointialueet ovat leikkaamassa erityisesti ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluista. Ikääntyneiden on tärkeää saada palvelutarpeensa mukaiset palvelut kuitenkin myös silloin, kun he kuuluvat erityislainsäädännön piiriin. Haluamme selventää ja muistuttaa, että vammaispalvelulailla autetaan yleisestä ja suuresta ikääntyneiden joukosta kohdennetusti vain rajattua, pienempää osaa: ikääntyvien, vammaispalveluja tarvitsevien ihmisten ryhmää.
- Published in Edunvalvonta, Edunvalvonta 2024, Valli
Viite: Kirjallinen asiantuntijalausunto. Pyyntö lähetetty 26.2.2024 / Etelä-Suomen aluehallintovirasto Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry (jatkossa VALLI ry) kiittää Etelä-Suomen aluehallintovirastoa mahdollisuudesta asiantuntijalausuntoon. VALLI ry on vuonna 1953 perustettu valtakunnallinen vanhusalan asiantuntijajärjestö, joka yhdessä 60 jäsenyhteisönsä kanssa tekee töitä paremman vanhuuden puolesta. VALLI ry toimii jäsenyhteisöjensä edunvalvojana. Liitto tuo esille ikääntyvien ja vanhojen ihmisten äänen,
- Published in Edunvalvonta, Edunvalvonta 2024, Valli
Järjestöjen toimintaa linjaavan, Petteri Orpon hallitusohjelmaan kirjatun Kansalaisjärjestöstrategian valmistelutyö on alkanut. Tässä turbulentissa tilanteessa strategia on tärkeä työväline. Kansalaisyhteiskunnan merkitys yhteiskunnassamme pitäisi olla selviö; jos järjestöt eivät toimisi, ja jos niiden toimintaan ei ohjattaisi resursseja, ei mielestäni Suomi olisi maailman onnellisin maa, eikä meillä olisi näin turvallista yhteiskuntaa. Me olisimme myös huomattavasti tämänhetkistä kauempana Agenda
- Published in Edunvalvonta, Edunvalvonta 2024, Valli, Valli uutiset
Kun huoli yksin asuvasta naapurista herää, on toimittava. Poliisi on hoitanut viime aikoina poikkeuksellisen paljon yksinäisyyteen ja pahaan oloon liittyviä tehtäviä. Joulun pyhät ovat haasteellista aikaa erityisesti yksin asuville iäkkäille ihmisille, koska osalta heistä puuttuu tukea-antavat omaiset ja läheiset. Ero, leskeksi jääminen ja etäiset, katkenneet tai kuormittavat ihmissuhteet voivat johtaa sosiaalisen verkoston kutistumiseen. Kotona asuu entistä
- Published in Edunvalvonta, Valli, Valli uutiset
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) myöntämiä korjausavustusmäärärahoja ollaan talousarvioehdotuksen mukaan pudottamassa yli 60% edellisten vuosien tasosta. Tämä on arvioiden mukaan alentamassa mm. ikääntyneille ja vammaisille suunnattuja korjausavustuksia noin neljäsosaan aiempien vuosien tasosta. Tutkimusnäyttöjen perusteella iäkkäät ihmiset haluavat asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Sen on todettu olevan myös kansallisesti kannattavaa ja tavoiteltavaa. Kodin esteettömyys, terveellisyys ja
- Published in Edunvalvonta, Valli, Valli uutiset
Asia: U 60/2023 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi digitaalisen euron käyttöönotosta (digieuroasetus). Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry (jatkossa VALLI ry) kiittää talousvaliokuntaa mahdollisuudestatuoda esiin ikääntyvien ja vanhojen ihmisten näkökantoja liittyen Valtioneuvoston kirjelmään digieuroasetuksesta. VALLI ry on vuonna 1953 perustettu valtakunnallinen vanhusalan asiantuntijajärjestö, joka yhdessä 61 jäsenyhteisönsä kanssa tekee
- Published in Edunvalvonta, Valli
Asia: U 58/2023 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi euroseteleiden ja -metallirahojen laillisen maksuvälineen asemasta käteisasetus). Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry (jatkossa VALLI ry) kiittää talousvaliokuntaa mahdollisuudesta asiantuntijalausuntoon. VALLI ry on vuonna 1953 perustettu valtakunnallinen vanhusalan asiantuntijajärjestö, joka yhdessä 61 jäsenyhteisönsä kanssa tekee töitä paremman vanhuuden puolesta. VALLI ry
- Published in Edunvalvonta, Valli
Asia: VN/33155/2021 1. Ikääntyvien työkyky paranee Työhyvinvointi ja työn muokkaus samaa mieltä Henkilöstön riittävyys jonkin verran samaa mieltä Johtamisen kehittäminen samaa mieltä Työurien mielekkyys ja osaaminen jonkin verran samaa mieltä Kerro lyhyesti, mitä mielestäsi ikääntyvien työkyky paranee -sisältötekstiin tulisi lisätä tai mitä siitä pitäisi poistaa. Lausuntopalvelussa sekä laatusuositusluonnoksessa erilaiset otsikot työhyvinvointi ja työn muokkausversus Työhyvinvointi
- Published in Edunvalvonta, Valli
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry pitää tärkeänä, että kehitetään eri vaihtoehtoja ikääntyvien ja vanhojen ihmisten asumiseen, ja että tarjolla on laaja kirjo erilaisia palveluja. Tämä lisää samalla järjestelmän ja palveluketjun joustavuutta sekä asiakkaiden omaa valinnanvapautta. VALLI ry näkee positiivisena, että yhteisöllisyyttä kehitetään, ja asuminen sekä palvelut muovautuvat aidosti vanhojen ihmisten yksilöllisten tarpeiden mukaan. VALLI
- Published in Edunvalvonta, Valli, Valli uutiset