Asia: VN/14164/2024 Vanhus- ja Lähimmäispalvelun liitto VALLI ry kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto asemanhaltijan tehtävien järjestämisestä. VALLI ry haluaa korostaa erityisesti Ikääntyneiden ja vanhojen ihmisten yhdenvertaisia toimintamahdollisuuksia niin asemilla kuin niiden välittömässä läheisyydessä liikkuessa kuin myös muissa aseman pitämiseen liittyvässä toiminnassa, mm. tosiasiallisesti esteettömän ja saavutettavan matkaketjun osalta.  VALLI katsoo, että tosiasiallisen esteettömyyden kannalta on ensisijaisesti tärkeää

Asia: VN/12457/2021 Luku 1. Johdanto  Kiitämme kohteliaimmin mahdollisuudesta lausua Järjestöjen yksinäisyysverkoston puolesta Yhteiskunnan turvallisuusstrategiaan. Järjestöjen yksinäisyysverkosto kokoaa yhteen valtakunnallisesti toimivia eri alojen järjestöjä ja säätiöitä. Keskitymme lausunnossamme lisääntyneeseen yksinäisyyteen sekä ulkopuolelle sulkemiseen, sillä pitkittyessään yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemukset lisäävät väkivallan ja radikalisoitumisen riskiä sekä alentavat ihmisen toimintakykyä ja kriisinkestävyyttä.  Yksinäisyys on laaja yhteiskunnallinen ongelma johtuen

Asia:  VN/16703/2024 1. Pidättekö luonnoksessa esitettyä muutosta kannatettavana? Ei 2. Onko esitetty muutos toimiva ratkaisu talouden tasapainottamiseksi? Ei Jos kyllä, voitte esittää asiaan liittyvät näkökohtanne. – Jos ei, voitte esittää vaihtoehtoisia ratkaisumalleja ja muut asiaan liittyvät näkökohtanne palvelujen toteuttamisesta taloudellisesti kestävällä tavalla. Nopeat, edestakaiset siksak-päätökset mitoituksen muutoksista eivät ole toimivia. Esim. RAI-mittaristo on ollut laajasti

Asia: VN/15547/2024 Kantanne ajokorttilausuntojen rajaamisesta pois julkisesta perusterveydenhuollosta? Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry pitää ajokorttilausuntojen rajaamista pois julkisesta perusterveydenhuollosta lähtökohtaisesti ongelmallisena. Vaikka tähän mennessä merkittävä osa lausunnoista onkin tehty yksityisessä terveydenhuollossa. Esityksellä siirretään arviot terveyskeskusten potilaansa usein pidempään tuntevilta lääkäreiltä yksityislääkäreille, joilla ei ole niinkään kokonaiskuvaa ja hoidollista vastuuta potilaasta. VALLI ry esittää vakavan

Asia: VN/14348/2024 Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry ei kannata asiakasmaksujen huomattavaa korotusta ja esittää vakavan huolensa muutoksesta, joka asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan sekä voisi johtaa toimeentulotuen tarpeen kasvuun. Tämä koskee varsinkin vähävaraisia ja erityisesti ikäihmisiä.  Vaarana on ihmisten eriarvoistuminen. Asiakasmaksut eivät suuruudellaan saa siirtää palveluja niitä tarvitsevien ulottumattomiin. Pääsy terveyspalveluihin ei toteudu yhdenvertaisella tavalla ja

Asia: VN/27386/2023-VNK-31 Tarkentavat kysymykset Millaista sidosryhmäyhteistyötä tulisi tehdä toimeenpanon aikana (yhteistyötahot, yhteistyön muoto ja fokus)? Laaja-alainen yhteistyö kieli- ja kulttuurivähemmistöjä edustavien järjestöjen, uskonnollistenvähemmistöjen edustajien, Etnisten suhteiden neuvottelukuntien sekä seksuaali- jasukupuolivähemmistöjä edustavien järjestöjen kanssa. Mitä sellaisia toimenpiteitä toimenpideohjelmasta puuttuu, joita valtioneuvostonyhdenvertaisuustiedonannon puitteissa pitäisi mielestäsi edistää? Toimenpiteet ikääntyvien ja vanhojen vähemmistöihin kuuluvien kokeman syrjinnän vähentämiseksi. Miten toimenpideohjelman

Asia: VN/24520/2023 Pidättekö hallituksen esitysluonnoksen 3 luvussa kerrottuja tavoitteita kannatettavina? kyllä Voit halutessasi esittää huomioita: Tavoitteet ovat kannatettavia, mutta erityisesti korostamme lain yhtenäistä soveltamista ja yhdenvertaista palveluiden saatavuutta suhteessa samassa elämäntilanteessa ja ikävaiheessa oleviin henkilöihin. Arvioinnin ja sitä kautta arviointiosaamisen merkitys korostuu soveltamisvaiheessa. Päästäänkö esitetyillä muutosehdotuksilla esityksen tavoitteisiin? kyllä Voit halutessasi esittää huomioita: Painottaisimme edelleen

Asia: VN/9978/2024 Määritelmät. Näkemyksenne asetusluonnoksen 2 §:n määritelmistä (esim. ovatko määritelmät selkeät, onko tarvetta lisätä määritelmiin jokin käsite?) Kyllä Perustelut: Käyttäjien näkökulmasta selkeämpi. Käyttöoikeudet sosiaali- ja terveydenhuollon välillä. Ovatko terveydenhuollon käyttöoikeudet sosiaalihuollon asiakastietoihin tarkoituksenmukaiset (18 §)? Kyllä Perustelut: Kokonaisvaltaisen avun ja hoidon sekä ennaltaehkäisevän toiminnan kannalta on tärkeää, ettäkäyttöoikeudet terveydenhuollon ja sosiaalihuollon välillä on olemassa

Asia:  VN/9102/2023 Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry (jatkossa VALLI ry) pitää hyvänä sitä, että esteettömyysdirektiivin mukaisten tuotteiden ja palveluiden sekä esteettömyys- ja saavutettavuusdirektiivien mukaisten digitaalisten palveluiden valvonta keskitettäisiin yhdelle viranomaiselle. Kuten hallituksen esityksessä kohdassa 4.2.2 Yhteiskunnallisten vaikutusten arvioinnissa todetaan, valvonta on tällä hetkellä jakaantunut sekä aluehallintoviraston ja liikenne- ja viestintäviraston kesken, ja jakautuminen VALLIn

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry ilmaisee vakavan huolensa valtiolle ja hyvinvointialueille, niin poliittisille päättäjille kuin virkamiehille, vanhusten inhimillisen elämän toteutumisesta Suomessa. Leikkurit käyvät ja sakset silppuavat, kun hyvinvointi-Suomessa vähennetään nyt vanhusten tukea, palvelua ja hoivaa. Vähennykset liittyvät pitkälti valtion ajamiin ja alueiden tekemiin vanhusten palveluiden talouden sopeuttamistoimiin. Kriteereitä korotetaan, palveluita ja henkilöstöä karsitaan, odotusajat