Vallin toiminta vaikuttaa: yksin asuvat alkavat näkyä keskustelussa ja politiikassa ! Kun Valli ja Y-säätiö vaativat yksin asuville oikeutta vuosi sitten, asia sotkettiin yksinäisyyteen. Yksin asuminen on kuitenkin kova fakta, ei mielen kokemus. Miljoona yksin asuvaa Suomessa, ja EU:n köyhyystilastoissa toiseksi huonoin sija – olisi luullut asian tulevan nopeaan käsittelyyn. Nyt on valoa näkyvissä. Toimintamme

käihmisten saatava mielenterveyspalveluita (Julkaistu Kalevassa 15.3.2015)  Ikäihmisten mielenterveyden ongelmia ei tunnisteta riittävästi. Kokemuksemme mukaan Suomessa on ikäihmisiä, jotka eivät saa tarvitsemaansa tukea mielenterveyteensä. Vanhuspalvelulain toimeenpanon seurannassa 2013 ilmeni, että kunnissa ikäihmisten mielenterveyspalvelut koetaan riittämättömiksi. Ikäihmisten pääsyä mielenterveyspalveluihin on parannettava. Kelan psykoterapiatuki pitää ulottaa myös yli 67-vuotiaille. Vanhustyön ammattilaisten mielenterveysosaamista on parannettava ja psykogeriatrisia palveluita lisättävä.

Käpyrinne ry ja Kantti ry ovat pitkäjänteisesti valmistelleet toimintansa yhdistämistä. Tällä kahden voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen yhdistämisellä vahvistetaan entisestään kansalaisjärjestön tuottamaa toimintaa ja palvelua. Yhdistymisen tuottaman synergian avulla vastataan ikääntyvän yhteiskunnan tarpeisiin luomalla entistä paremmat mahdollisuudet ikääntyneiden ihmisten kansalais-, ja vapaaehtoistoiminnalle sekä vaikuttamis-, ja kehittämistyölle. Yhdistämisen myötä Käpyrinne ry:n toimipisteitä ovat Käpylässä Ilmattarentiellä Käpyrinteen palvelutalo ja

“Meitä pidetään taakkana yhteiskunnalle. Olemme näkymättömiä, meitä vältellään eikä meitä huomioida. Meiltä kielletään osallisuus ja monet palvelut. Itsenäistä suoriutumistamme ei tueta. Meitä jopa syytetään noituudesta, likaisuudesta ja rumuudesta. Joudumme kokemaan väkivaltaa yhteisömme ja perheemme taholta.” Mikä ihmisryhmä kertoo kohtelustaan näin? Kansainvälinen vanhojen oikeuksien liitto (GAROP eli Global Alliance for the Rights of Older People) julkaisi

Vallin yhdessä Y-säätiön kanssa 4. maaliskuuta järjestämään keskustelutilaisuuteen oli kutsuttu edustajat kaikista puolueista pohtimaan yksinasuvien tilannetta. Keskustelu kävi vilkkaana, kun lähes täysi salillinen ikäihmisiä keskusteli Kansallismuseon auditoriossa yksinasuvien tilanteesta ja asemasta Suomessa. Tilaisuuden aluksi Timo Kauppinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoi uudesta tutkimuksesta, jossa ensimmäistä kertaa kartoitettiin yksinasuvien tilannetta ja hyvinvointia Suomessa. Maassamme on tällä

Oulussa naiset päättivät toimia ja perustivat vuonna 1952 Oulun Vanhojen Huolto ry:n eli nykyisen Oulun Seudun Mäntykoti ry:n. Yhdistyksen tarkoituksena oli rakentaa vanhainkoti Ouluun, mutta rahan keräämisestä muodostui sen keskeisin tehtävä 10 vuodeksi. Monien vaikeuksien jälkeen yksityinen moderni vanhainkoti kuitenkin rakennettiin Raha-automaattiyhdistyksen merkittävällä avustuksella vuonna 1962. Järjestöjä tarvittiin vanhusten hyvinvoinnin parantamiseen, sillä tuolloin ikäihmiset usein

Yksinäiset ajatukset saavat ihmisen levottomaksi, saamattomaksi ja apaattiseksi, jolloin arjesta selviytyminen tuntuu vaikealta. Useimmille vanhoille ihmisille, arki on yksinoloa. On kuitenkin huomioitavaa, että kaikki vanhat yksin asuvat eivät koe olevansa yksinäisiä. Tutkimuskohteena vanhusten yksinäisyys on kiinnostanut jo vuosikymmenien ajan. Suuressa osassa tutkimuksia tarkastellaan yksinäisyyden yleisyyttä ja sen yhteyttä erilaisiin tekijöihin, kuten elämänmuutoksiin ja menetyksiin. Lisäksi

Kaakkois -Suomessa Miehikkälässä vuosina 2012-2014 toteutettu Miä ite – Myö yhessä -hanke sai Ray:ltä kahden vuoden jatkorahoituksen ja laajenee kahden työntekijän projektiksi. Miä ite -Myö yhessä -projekti toteutetaan Miehikkälän ja Virolahden kuntien alueella vuosina 2015-2016. Lue lisää

Palvelutaloyhdistys Koskenrinne ry:n entinen Karhunkulman Kohtaamispaikka muuttui vuoden alussa Kulmaksi. Päivisin avarissa ja viihtyisissä tiloissa toimii Koskenrinteen päiväkeskus, iltaisin sen valtaa Kotkan kaupungin nuorisotoiminta. Tiloissa toimii myös terveyskioski 2-3 päivänä viikossa sekä useita järjestöjä ja yhdistyksiä. Kulman avajaisten ohjelmanumeroista vastasivat mm. paikalliset nuoret tanhuajat ja Rap-mummo Eila. Yleisö sai myös arvuutella erilaisten uudempien ja vanhempien

Maailman väestön vanheneminen on huomioitava kaikessa päätöksenteossa nykyistä paremmin, erityisesti kehitysmaissa. Tätä korostaa Age International -järjestö tuoreessa raportissaan. Raportin mukaan maailmassa on vuonna 2050 enemmän yli 60-vuotiaita kuin alle 16-vuotiaita. Nopeimmin vanhusten määrä kasvaa kehitysmaissa. Tämä edellyttää valtioilta kaikkialla maailmassa uudenlaisia toimia.   Age International -järjestö julkaisee tänään raportin “Facing the facts: the truth about ageing