Vallin opintomatkalla Tukholmaan saatiin tutustua Västeråsin kaupungin vanhustyöhön. Kaupunki on panostanut huomattavasti teknologiaan, ja sitä hyödynnetään paljon myös vanhusten hoidossa.Projektipäällikkö Maria Gill esitteli vallilaisille maaliskuussa 2015 mielenkiintoisimpia tekno-logisia keksintöjä, joita käytetään hyödyksi vanhustyössä. Västeråsissa hyödynnetään sähköistä kotipalvelua niin yksityisellä, kuin julkisellakin sektorilla. Sähköisessä koti-palvelussa vanhuksista huolehditaan esimerkiksi video-puheluiden avulla. Niiden avulla hoitaja ja läheiset pystyvät

Vanhuspalvelulailla on omaishoidossa suuri merkitys, koska suuri osa omaishoitajista ja hoidettavista on yli 65-vuotiaita. Sekä iäkäs omaishoitaja että hoidettava ovat oikeutettuja lain palveluihin. Omaishoito on iäkkään henkilön yleisin hoitomuoto Suomessa. Omaishoitoa tukemalla kunnat tekevät suuria säästöjä sosiaali- ja terveyskuluissaan. Omaishoidon säilyminen edellyttää kunnilta selkeää panostusta omaishoitoperheiden tukemiseen. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali-

ahden vanhusten asuntosäätiö on vuonna 1964 perustettu ikäihmisten ja erityisryhmien asuntojen ja palveluiden tarjoaja. Säätiöllä on 1191 asuntoa, joista valtaosa sijaitsee Lahden kaupunki-keskustan läheisyydessä. Säätiö tarjoaa asumista ikääntyneille seniori- ja palvelutaloissa. Asumista tarjotaan myös muille erityisryhmille. Säätiön vuokralaisina on omien asukkaiden lisäksi useita palveluiden tuottajia, jotka tarjoavat palveluita mm. mielenterveyskuntoutujille, vammaisille sekä asunnottomille.     

Konferenssi oli kolmas Norsk Telemedicinekonsultin järjestämä tämän alan konferenssi. Nyt mukaan oli kutsuttu puhujia ja osallistujia muistakin pohjoismaista. Norjalaisten lisäksi paikalla oli pari puhujaa kustakin muusta pohjoismaasta, osallistujia oli vähän yli 300. He olivat pääosin norjalaisia kunnallisen sektorin toimijoita, mukana kuitenkin myös yksityisiä palveluntuottajia. Suomesta osallistujia oli puhujien lisäksi yksi, Ruotsista ja Tanskasta noin kymmenen. 

Iäkkäiden ihmisten teknologian käyttöön ja sen edistämiseen keskittyvän Ikäteknologi-akeskuksen toiminta on käynnistynyt kesäkuun alussa. Keskuksen toiminnasta vastaavat tuore kehittämispäällikkö Sanna Kaijanen ja KÄKÄTE -hankkeesta tuttu Lea Stenberg. Vallin Ikäteknologiakeskuksen toiminta käynnistyi kesäkuussa RAY:n tuella. Keskuksen tavoitteena on varmistaa, että iäkkäiden käyttäjien tarpeet huomioidaan teknologian kehitystyössä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Toiminta on jatkoa Käyttäjälle kätevä teknologia KÄKÄTE

Vallin uusi jäsenjärjestö, Toimintojen Talo, tarjoaa vanhuksille helpon kohtaamispaikan ja satoja tapahtumia vuodessa. Seinäjoella sijaitsevan talon toiminnan päätavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä.- See more at: Seinäjoen Kasperissa sijaitseva ”Toimari” on matalan kynnyksen kohtaamispaikka, joka on tarkoitettu kaikille ihmisille asuinpaikasta ja elämäntilanteesta riippumatta. Talosta löytyvät myös lounaskahvila ja kirpputori, ja se toimii samalla työhönvalmennusyksikkönä. Toimarissa asiaton oleskelu

Kansainvälisen vanhustyön järjestön HelpAge Internationalin seuraava puheenjohtaja on intialainen Arun Maira. Hän aloittaa tehtävässä marraskuussa. Maira on aiemmin toiminut jäsenenä Intian hallituksen suunnittelukomissiossa sekä työskennellyt Save the Children Indian ja Axis Bank Foundationin johdossa. HelpAge International on yksi maailman suurimmista kansainvälisistä vanhustyön toimijoista, joka tekee työtä vanhojen ihmisten oikeuksien puolesta. HelpAge nostaa näkyviin vanhoihin ihmisiin kohdistuvan

Tänään 4.6. on Miina Sillanpään syntymäpäivä. Ensimmäisen naisministerimme uraauurtavaa toimintaa kannattaa muistaa myös vanhustyössä. Miina Sillanpää (4.6.1866 – 3.4.1952) nousi torpantytöstä, piiasta ja palvelijattaresta tärkeäksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Hän oli uranuurtaja ja kansalaisvaikuttaja, joka teki laajan ja monipuolisen elämäntyön. Miina Sillanpää toimi kansanedustajana yhteensä 38 vuotta. Hänestä tuli myös Suomen ensimmäinen naisministeri vuonna 1926. Miina Sillanpään

Kaipaatko toisten eläkkeellä olevien naisten seuraa ja yhdessäoloa kukkaroa säästäen? Mietityttääkö jaksaminen, toimeentulo tai yksinäisyys ja kaipaisit neuvoja arkiaskareisiisi? Ehkä etsit uutta tekemistä tai vain rupattelukaveria? Miina Sillanpään säätiön Neuvokkaat naiset -hanke käynnistyy syksyllä. Helsingin Töölössä käynnistyy 23.9.2015 Neuvokkaiden Naisten ensimmäinen ryhmä. Ryhmä toimii kohtaamispaikkana, jonne voi tulla yhdessä pohtimaan elämän pulmia, jakamaan keinoja ja

HelpAge International järjestää Action All Ages -kampanjapäivän 22.5. HelpAge globaali verkosto kehottaa hallituksia sitoutumaan köyhyyden poistamiseksi, ottamaan kantaa eriarvoisuuden poistamiseen ja varmistamaan kestävän kehityksen. Tulevien vuosien työssä tulee erityisesti painottaa sitä, että kestävän kehityksen tavoitteet sisältävät kaikenikäiset ihmiset.  HelpAge International järjestää toukokuussa kampanjapäiviä eri puolilla maailmaa, ja tavoitteena on saada 15 miljoonaa ihmistä liikkeelle painostamaan