Turvallisuuteen ja turvattomuuden tunteen lievittämiseen liittyvät asiat nousevat usein keskusteluun, kun mietitään ikääntyneen asumista ja itsenäistä selviytymistä. Varsinkin muistisairaan henkilön itsenäisen toimintakyvyn tukemisen kohdalla nämä kysymykset saattavat askarruttaa paljonkin. Olisi tärkeää tukea olemassa olevaa toimintakykyä ja mahdollistaa esimerkiksi itsenäinen asiointi lähikaupassa, mutta toisaalta sairauden vaikutukset näkyvät eksymisen pelkona tai vuorokausirytmin haasteina. Toisaalta taas hyvinkin terävämuistinen

Lue myös uudempi artikkelimme (julkaistu 1/2023) Vinkkejä älykellon hankintaan seniorille Turvatuotteista ja erilaisista turvarannekkeista puhuttaessa monen mielikuvana on perinteiseen turvapuhelimeen liitetty rannepainike, jolla hälytetään apua tarvittaessa. Tällainen painike koetaan usein hankalaksi käyttää. Ja sen pelätään leimaavan käyttäjäänsä esimerkiksi vanhaksi ja heikoksi, joka ei selviä päivittäisistä toiminnoistaan ilman toisen henkilön apua. Älykellojen mielikuva on erilainen, ja

VALLIn Ikäteknologiakeskus koordinoi ja fasilitoi Ikäteknologiaverkostoa. Verkostossa kohtaavat alan eri toimijat, kuten käyttäjät, yritykset, oppilaitokset ja hanketoimijat. Ikäteknologiaverkostossa käydään vuoropuhelua ja löydetään yhteisiä kosketuspintoja ikäteknologiaan, sen kehittämiseen ja käyttämiseen. Verkoston jäsenet kokoontuivat toukokuussa vuoden toiseen virtuaaliseen tapaamiseen. Ikäteknologiaverkoston vuoden 2021 teemana on käyttäjälähtöisyys, ja siihen liittyen verkoston jäsenet kaipaavat erityisesti tietoa olemassa olevista toiminnoista ja

Vielä ennen kesää järjestetään monipuolinen ja tiivis järjestöjen digiverkoston kokous tiistaina 18.5. klo 13-14.30 Teamsissa!  Ilmoittaudu ja hyppää linjoille mukaan, saat linkin paluupostissa.    Tervetuloa kuulemaan, kysymään ja kehittämään yhdessä! Jatkamme toukokuussa keskustelua kiinnostavien aiheinen parissa. Järjestöjen digiverkoston jäseniä kiinnostaa, miten he voivat kiinnittyä esillä oleviin kokonaisuuksiin ja miten ratkaisut palvelevat parhaalla mahdollisella tavalla heidän edustamiaan kohderyhmiä.  Tapaamisen

Tervetuloa Ikäteknologiaverkoston tapaamiseen keskiviikkona 5.5.2021. Verkosto on tarkoitettu kaikille ikääntymisen ja teknologian rajapinnassa toimiville. Tapaaminen järjestetään Teamsissa kello 12:30-15:30. OHJELMA: Klo 12.30 Tilaisuuden avaus / Kaisa Huuhtanen, IkäteknologiakeskusKlo 12.40 Miten hoitotyö, kuntoutus ja teknologia sovitetaan yhteen Esittelyssä KATI- ja Hyteairo -ohjelmat /Heidi Anttila , THLKlo 13.20 TAUKOKlo 13.30 Causalus, Ikäänyneiden lääkehoidon järkeistäminen / Sirkku Karinen,

Lääkehoidon toteutumisessa on tärkeää huolehtia siitä, että lääkkeet tulevat otetuksi oikea-aikaisesti ja ettei lääkkeitä syödä turhaan. Turha lääkitys voi olla esimerkiksi vuosia sitten johonkin jo helpottaneeseen vaivaan määrätty lääke, joka on vain ”jäänyt päälle”. Lääkkeitä on saatettu myös määrätä vaivoihin, jotka ovatkin aiheutuneet jonkin toisen lääkkeen sivuvaikutuksena ja jotka olisivat ehkä helpottuneet ajan kanssa tai

Digi arjessa ei todellakaan ole todellisuutta kaikille kansalaisille. Sen eteen pitää tehdä hartiavoimin töitä. Ja usein huomaa kaipaavansa selkeämpiä vaikuttamisen mahdollisuuksia. Vaikuttamisen paikkoja on, ja niihin on hyvä tarttua matalalla kynnykselläkin. Merkittävän vaikuttamisen paikan tarjoaa Digi arkeen -neuvottelukunta. Se toimii yhteistyö- ja vuoropuhelukanavana kansalaisjärjestöjen, tutkijoiden, eri viranomaisten, elinkeinoelämän ja julkisten palveluiden digitalisoinnista vastaavan valtiovarainministeriön välillä. 

Ikäihmisten yhdenvertainen mukanaolo digitaalisessa yhteiskunnassa Ikäihmisten yhdenvertaista mukanaoloa digitaalisessa yhteiskunnassa pitää vahvistaa huomioimalla heidän tarpeensa ja kokemuksensa kunnan palvelujen ja ratkaisujen tarjoamisessa. Ikäihmisten osallisuuden kokemusta on seurattava säännöllisesti ja siitä on raportoitava, myös vanhusneuvostoille.  Matalankynnyksen riittävä, oikea-aikainen digituki helposti saatavilla Maksutonta matalankynnyksen digitukea pitää olla helposti saatavilla kaikille ikäihmisille. Mahdollisuus digitaitojen perusteiden opetteluun ja taitojen

Digitaalisen pelaamisen käsite pitää sisällään useita eri alustoja. Joku pelaa kännykällä Candy Crushia ja joku toinen uppoutuu tietokoneellaan World of Warcaftin syövereihin. Jollain päivän tyhjät tauot täyttyvät perinteisen pasianssin digiversiosta ja joku rakentelee konsolilla Minecraft-maailmoissa. Tyypillisesti pelaaminen mielletään hyvin nuorten, alle parikymppisten miesten harrastukseksi, mutta totuus on toinen. Nykyään pelaajien keski-ikä lähestyy 45 vuotta ja

Ikäteknologiakeskuksessa vuosi 2020 sujui innostuneissa merkeissä! Koronan kurjuudesta huolimatta se sai myös kivalla buustilla eli innostavalla tavalla aikaan uusia toimintatapoja ja tehokkuutta. Jo kevät – syksystä puhumattakaan –  osoitti sen, että etäyhteyksien kautta erilaiset kohtaamiset onnistuivat erittäin hyvin.  Ja mahdollistivat entistä suuremman kohderyhmän tavoittamisen. Ikäteknologiakeskuksen toiminnan ytimessä olevan verkottamisen ja eri sektoreiden koordinoinnin kautta mukana