Maj-Lis 93v ja Tomppa 57v
Pienessä kyläyhteisössä oli 1960-luvulla kanssakäyminen luontevaa naapureiden kesken. Perheet ja varsinkin lapset liikkuivat talosta toiseen ja koko tienoo tunnettiin. Menimme lapsena mielellään naapuriin Maj-Liksen luo pelaamaan korttia tai ihan vain juttelemaan. Ja olihan hänellä myös oikea väritelevisio.
Pelit ovat jatkuneet tähän päivään saakka. Ne ovat myös kehittyneet digitaalisiksi tabletilla, jolloin samalla vaihdetaan päivän etäkuulumiset. Tarinat ja keskustelut ovat aina olleet molemminpuolisia. Lapsena aiheina oli koulunkäynti sekä harrastukset. Nyt aikuisena tulee käytyä läpi päivänpoliittiset kysymykset ja koko perheen kuulumiset.
Yhteiselo välillämme on ollut vuorovaikutteista ja aktiivista. Perhejuhlat ovat meillä aina olleet yhteiset, niin häät kuin hautajaiset. Välillä yeesaamme toisiamme arkiaskareissa. Minä tuen mm. pankki- ja digiasioinnissa, ja Maj-Lis taas ohjeistaa omenasoseen tai marjamehun keitossa. Jutut lentävät ja villikin huumori kukkii. Nyt kun omia vanhempia tai isovanhempia ei enää ole, on Maj-Lis luontevasti perheemme bonusisoäiti.
Isovanhempien päivää juhlitaan joka vuosi lokakuun kolmantena lauantaina. Isovanhempien päivä ei ole pelkästään biologisten isovanhempien ja lastenlasten juhla, vaan silloin juhlimme kaikkia ylisukupolvisia suhteita. Lue lisää isovanhempien päivästä täällä: linkki.
Teksti:
Tom Kankkonen, VALLIn kehitysjohtaja