VALLIn ja Vanhustyön keskusliiton yhteinen kannanotto 11.9.2020
Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä sosiaali- ja terveysjärjestöiltä aiotaan ensi vuonna leikata jopa 127 miljoonaa euroa. Tämä vähentäisi yli kolmasosan tänä vuonna jaettavista avustuksista, jotka ovat noin 385 miljoonaa euroa. Suunniteltu leikkaussumma on valtion budjetista vain 0,2 prosenttia, joten sillä ei valtion taloutta pelasteta. Valtioneuvoston on ratkaistava yli tuhannen sote-järjestön yleishyödyllisen toiminnan rahoitusongelma syksyn budjettiriihessä. Sote-järjestöt kanavoivat muun muassa 500 000 vapaaehtoistoimijan työtä, jonka kansantaloudellinen arvo on merkittävä. Järjestötoimintaan panostettu euro tulee selvitysten mukaan veronmaksajille takaisin kuusinkertaisena tuotoksena.
Järjestöjen merkitys on tunnetusti suuri vanhojen ihmisten ja kaikkien muidenkin haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Julkinen sektori ei pysty paikkaamaan yleishyödyllisten järjestöjen tekemää työtä. Leikkausten myötä matalan kynnyksen auttaminen, vertaistuki ja vapaaehtoistyön koordinointi rampautuisi. Ongelmat kasautuisivat entisestään ja inhimillinen hätä kasvaisi. Toiminnan ja avun piiristä putoaisi satoja tuhansia vanhuksia. Tutkimusten mukaan kolmasosa vanhoista ihmisistä kokee yksinäisyyttä.
Vanhusjärjestöillä on korvaamaton rooli esimerkiksi vanhusten yksinäisyyden vähentämisessä ja osallisuuden tunteen vahvistamisessa, etsivässä vanhustyössä, asumisen turvallisuudessa ja asuntojen korjausneuvonnassa sekä digiopastuksessa.
Järjestöissä vaikutetaan muun muassa siihen, että vanhojen ihmisten, kuten kaikkien muidenkin, yhdenvertainen osallisuus myös digitaalisessa yhteiskunnassa on mahdollista. Tämä ikäihmisten ääni, kokemus ja tarpeet teknologiaan ja digitalisaatioon liittyen eivät tule riittävästi huomioiduksi ilman järjestöjen tekemää vaikuttamis- ja edunvalvontatyötä.
Vanhoilla ihmisillä on oikeus tietoon ja osaamiseen digitaalisten palveluiden ja teknologian käyttöön liittyen. Ilman järjestöjen suoraa kosketuspintaa ikääntyviin ja vanhoihin ihmisiin heidän hyvinvointinsa ja osallisuutensa heikkenee.
Ilman sote-järjestöissä toimivia vapaaehtoisia ja työntekijöitä ja monia suomalaisten hyvinvointia tukevia palveluita ei olisi. Valtionavustukset ovat elintärkeitä järjestöjen toiminnalle. Säästetään euroja turvaamalla ihmisten toimintakyky, ei leikkaamalla budjettia.
Lisätietoja
toiminnanjohtaja Virpi Dufva, puh. 050 365 4664, virpi.dufva@valli.fi, Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry on vuonna 1953 perustettu valtakunnallinen vanhustyötä tekevä asiantuntijajärjestö. Teemme työtä paremman vanhuuden puolesta yhdessä 71 jäsenyhteisömme kanssa. Liiton jäsenet ovat järjestö- ja säätiöpohjaisia vanhusalan toimijoita eri puolilla Suomea. Tuomme esiin ikäihmisten äänen, kokemuksen ja tarpeen.
Vanhustyön keskusliitto – Centralförbundet för de gamlas väl ry on maan laajin valtakunnallinen vanhuusalan järjestö. Liitto toteuttaa vanhuuspoliittista vaikuttamista ja jäsenyhteisöjen edunvalvontaa ikääntyneiden ihmisten hyvinvoinnin, toimintakykyisyyden ja turvallisuuden edistämiseksi. Liitto tarjoaa kattavasti toimintaa, koulutusta ja asiantuntijuutta ikääntyneiden hyväksi. Toimintamuotojamme ovat Korjausneuvonta, Senioritoiminta, Ystäväpiiri-toiminta, Omahoitovalmennus, SeniorSurf ja Vahvike-aineistopankki. Toimintansa ja jäsenistönsä kautta liitto tavoittaa maanlaajuisesti satojatuhansia ikääntyneitä ihmisiä. Liitto julkaisee Vanhustyö-lehteä. Tutustu liiton toimintaan vtkl.fi. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina.