Ihmiset vanhenevat, teknologiat vanhentuvat. Kukin meistä vanhenee itselle tutun, mutta jo vanhentuneen teknologian kanssa. Uuden teknologian käyttöönotto on ikäihmiselle väistämättä iso haaste. Ilman toisten apua on siitä hankala selviytyä. Auttaisi, jos teknologiaa olisi edes helppo käyttää ja että se toimisi luotettavasti. Uutta opeteltavaa tulisi olla mahdollisimman vähän.  Teknologiassa on älyä, mutta valitettavasti vielä liian vähän.

Kaikki lukemaan ääneen selkokirjaa!

Vappu Taipale

Vallin kaikki jäsenjärjestöt hoi! Nyt alkaa Selkokeskuksen merkittävä kampanja: kaikki lukemaan ääneen selkokirjaa. Maailman ääneen lukemisen päivä, 24. helmikuuta lähestyy.  Selkokeskus avaa virallisesti Luetaan ääneen selkokirjaa- kampanjan nyt vuoden toisella viikolla ja se jatkuu viikolle 9.  Tämä on merkittävää, Valli haluaa olla mukana. Tiedättehän selkokielen, se on hyvää, selkeää ja kaikille ymmärrettävää suomea. Vaikka selkokieli

Se tuli minulle yllätyksenä, pyytämättä, se veljeni vanha, minkä tilalle hän hankki itselleen uuden. Ja näin tapahtui pari kertaa tekniikan kehittyessä. Ensimmäinen möhömahainen laite pöydälläni, katseli minua mykkänä, odottavan näköisenä, että mitäs siinä mietit. Mietin, etten halua tutustua sinuun. Olet kuulema hankala,  itsekäs ja vaativa kaveri. Pelkään sinua, pelkään, että viet yöuneni. Aamulla saat mennä sinne,

Uuteen taloon muutettuani ihmettelin, mikä oikein saa naapurit viettämään kesän hellepäivät pihapenkillä neulomassa. Kun elämä toi samaan taloyhtiöön aktiivisia naisia, on tehty yhdessä arjen suuria ja pieniä ihmeitä. Muutaman vuoden toimimisen jälkeen syntyi ajatus, että energiaa voi käyttää muidenkin kuin talon väen ilahduttamiseen. Syntyi Silver Ladies ja naiset halusivat vapaaehtoistyön kohteeksi ikäihmiset: ”tuntuu hyvältä lähettää

Tampereen Naisyhdistyksessä treenataan mielen hyvinvointia

Heini Virtanen ja Anu Kuikka

Tampereella sijaitseva Lahdensivun koti kokosi marraskuisena iltapäivänä 13 alueen ikäihmistä tunnelmalliseen takkahuoneeseen. Tavoitteena on toteuttaa palvelutalon ulkopuolella asuvien ikääntyneiden kanssa SenioriHyvinvointitreenit.  Ikääntyneet pohtivat, mitä he haluavat seuraavien kuuden tapaamiskerran aikana tehdä. Muun muassa keilailu kiinnosti koska sitä ei oltu aiemmin tehty. Lahdensivun kodin (Tampereen Naisyhdistys ry) sosiaalityöntekijä Heini Virtanen kertoi, että heillä on päivittäin vilkasta

Terveiset Jyväskylästä, vanhustyön ytimestä! Taloudellinen tiukkuus ja syksyn pimeys vie mieltä matalaksi. Siksi työn kehittämiselle on otollinen aika, onnistumisista saa draivia ja se taas tuottaa ja lisää työhyvinvointia.   Hoitotyötä on tehty hyvin perinteisellä, laitosmaisella tavalla jo aivan liian pitkään. Organisaatio määrittää herkästi ikäihmisten hoitoa ja asiakkaalle kuuluva valta siirtyy ikään kuin hoitajan taskuun. Ammattisanasto

”Alzheimer on lempeä sairastuneelle, mutta ankara omaiselle. Taudin edetessä sairastunut menettää sairaudentunnon ja lakkaa tiedostamasta oireitaan. Läheiselle ei tätä armoa ole.” Näin kirjoittaa Anneli Kanto kirjassaan ”Pala palalta pois” (2013, Gummerus). Annelin äiti sairastui tautiin vähitellen ja sai Alzheimer-diagnoosin. Anneli kirjasi tarkoin tuntonsa pitkien omaishoitajavuosien ajan.  Viime viikolla kävimme katsomassa Helsingin Avoimet ovet-teatterin näytöksen, joka rakentui saman

Euroopan komissio on asettanut tavoitteeksi, että vuonna 2020 kaikilla eurooppalaisilla on odotettavissa kaksi elinvuotta enemmän ilman raihnaisuutta. Miten tuo olisi saavutettavissa?  Innovage- hanke on kerännyt vakuuttavia eurooppalaisia innovaatioita ikäpolitiikan ympäriltä. Nyt yhdeksi tähtitoiminnaksi nimettiin Tanskan ehkäisevät kotikäynnit. InnovAge-hankkeen päätösseminaari pidettiin Brysselissä 14.10. Olen toiminut sen työseminaareissa puheenjohtajana, etunani ulkopuolisuus ja senioriteetti. Tällä kertaa pohdittiin vakavasti

Miten järjestää vanhusten asuminen ja palvelut halvimpaan mahdolliseen ale-hintaan? Tietenkin kilpailuttamalla. Pahimmillaan kilpailuttamisen tavat valitettavasti lähenevät entisajan huutolaismarkkinoita. Miten uusi hankintalaki turvaa vanhusten ihmisarvoisen kohtelun? Taannoin kuulin erään suomalaisen kunnan kilpailuttamiskäytännöstä. Siinä kunnan edustaja laittaa vanhuspalvelujen tarjoajille sähköisesti viestin, jossa kertoo vanhuksesta (nimettömänä) perustiedot ja tarpeet. Sitten palveluntarjoajat hinnoittelevat tarjouksensa, eli kertovat, mihin hintaan lupautuvat

Evakkoja keskellämme

Vappu Taipale

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ja jäsenjärjestöt myötäelävät voimakkaasti ihmisten hätää ja pelkoja kansainvaelluksen aikana. Toivomme pikaista rauhaa ja järjestystä lähtömaihin, mutta juuri nyt avun antaminen Suomeen tuleville on tärkeää! Meidän vanhojen sukupolvi muistaa evakkoajat. 400 000  karjalaista tuli rajan yli ja jätti sinne omaisuutensa mitä nyt kantamalla mukaan sai. Sitten asumaan aluksi vieraiden nurkkiin, myöhemmin