Positiivisia tarinoita ei ole koskaan liikaa ja lisäksi me täällä etsivän vanhustyön verkostokeskuksessa toivomme, että te etsivän työn tekijät ja aiheesta kiinnostuneet tuntisitte toisenne mahdollisimman hyvin. Sitä silmällä pitäen ajattelimme aloittaa Tekijät näkyviin -teemaviikot, joissa kerromme teille toisistanne ja erilaisista etsivistä ympäri maan. Mikäli olet halukas jakamaan oman tarinasi vastaavana postauksena, ota meihin yhteyttä vaikka
- Published in Etsivän vanhustyön blogi, Etsivän vanhustyön verkostokeskus
Ylivieskalaisen Tuokiotuvan tarina on kuin oppikirjaesimerkki yhteistyön ja sinnikkyyden voimasta. Yhteisestä Ovesta ry:n toiminnanjohtaja, Anne Isokoski, kertoi kaikille ikäihmisille avoinna olevan Tuokiotuvan syntyneen täysin vapaaehtoisvoimin. Isokoski aloitti itsekin vapaaehtoisena yhdistyksessä ja teki vapaaehtoistöitä kolmen vuoden ajan, ennen kuin jätti päivätyönsä vuonna 2017 ja hyppäsi projektitöihin. Juuri vapaaehtoisuus on Isokosken mukaan yksi tuvan menestyksen kulmakivistä: ”Tupa
- Published in Etsivän vanhustyön blogi, Etsivän vanhustyön verkostokeskus
Tee huoli-ilmoitus, jos vanhuksen selviytyminen arjessa huolettaa Vanhojen ihmisten yksinäisyys ja riittävä avunsaanti saattavat huolettaa naapuria, tuttavaa ja joskus ohikulkijaakin. Kuntien ja järjestöjen etsivän vanhustyön tehtävänä on löytää ne iäkkäät ihmiset, jotka tarvitsisivat arkeensa enemmän apua. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry:n Etsivän vanhustyön verkostokeskus kannustaa välittämisen päivänä 29.11. pitämään huolta oman naapuruston iäkkäistä. Välittämisen päivän tarkoituksena on nostaa positiivisella tavalla
- Published in Uutisarkisto
Katherine Schaflerin, newyorkilaisen psykoterapeutin, artikkelin mukaan kaikki ihmiset kyselevät toisiltaan jokaisessa kohtaamisessa neljää kysymystä joko tiedostetusti tai tiedostamattaan. Nämä neljä kysymystä vapaasti suomennettuina ovat: Näetkö minut? Välitätkö siitä, että olen tässä? Olenko sinulle tarpeeksi hyvä, vai pitääkö minun muuttua jollain tapaa? Olenko sinulle merkityksellinen? Voinko aistia sen tavasta, jolla katsot minua? Kysymykset ovat erittäin tärkeitä
- Published in Etsivän vanhustyön blogi, Etsivän vanhustyön verkostokeskus
Älyteknologian kehitys voi avata uusia mahdollisuuksia tukea ikääntyneiden kotona asumista ja itsenäistä suoriutumista. Älyteknologioilla tarkoitetaan pääasiassa hyvinvointi-, turva- ja ICT-teknologioita, joissa on jonkinlainen tietoliikenneyhteys. Ikääntyneille suunnattuja teknologiatuotteita ja -palveluja on saatavissa, mutta ne ovat usein hoivaan ja terveysteknologiaan liittyviä. Esimerkiksi erilaisia henkilön fyysistä terveydentilaa ja toimintakykyä seuraavia mittausteknologiaa hyödyntäviä ratkaisuja on markkinoilla jo useita. Asuntoihin
- Published in Ikäteknologiakeskus - blogi
Pian 33 miljoonaa hammasta
”Ei oo mulla lehmää eikä lammasta, eikä suussa yhtään hammasta”, kertoo vanha laulu. Tosiaan, vuonna 1960 meitä yli 65-vuotiaita oli Suomessa kaksisataa tuhatta ja kunkin suussa oli keskimäärin yksi hammas. Kaksisataa tuhatta hammasta hoidettavana! Hampaattomia oli nuoremmissakin ikäluokissa eikä täysi hammasproteesi ollut harvinaisuus edes rippikouluikäisillä. Hammashoito taisi olla aika alkeellista ja hammaslääkäreitä vähän, oliko edes
- Published in Valli, Valli blogi
Porin Ruskatalojen palveluyhdistyksen toiminnanjohtaja Hanna-Leena Ojalainen, 44, on valittu Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry:n puheenjohtajaksi.
- Published in Valli, Valli uutiset
VALLIn edustajat olivat vierailulla Osnabryckissä, Saksassa tutustumassa HelpAge Deutschlandin toimintaan. Samalla tutustuttiin myös valtakunnallisen vanhusjärjestön, Bagson toimintaan.
- Published in Valli, Valli uutiset, Yhdessä -toiminta uutiset
Ikäteknologiaterveisiä Tanskasta
Vuosittainen AAL-Forum -tapahtuma järjestettiin tänä vuonna Tanskassa Aarhusissa. Tapahtuma on osa Euroopan parlamentin AAL (Assisted and Active Living) -ohjelmaa, joka nimensä mukaisesti pyrkii etsimään ratkaisuja ikääntymiseen aiheuttamiin haasteisiin ja parantamaan ikääntyneiden itsenäistä selviytymistä. Tapahtuma kokoaa vuosittain yhteen alan toimijoita eri puolilta Eurooppaa ja tarjoaa kattavan näkymän siihen, mitä on meneillään. Itse tapahtuman lisäksi osallistuin Vallin Ikäteknologiakeskuksen edustajana Pohjoismaisen verkoston, Nordic Think Tankin kokoukseen: tästä
- Published in Ikäteknologiakeskus, Ikäteknologiakeskus - blogi, Valli, Valli blogi
Mistä koostuu vanhuspalvelujärjestöjen identiteetti? Kuinka sitä voi hyödyntää oman organisaation asemoimisessa ja profiilin kirkastamisessa niin palvelumarkkinoilla kuin kansalaistoiminnassa? Tätä valottaa Vallin suunnittelija Suvi Hiltusen YAMK-opinnäytetyö.
- Published in Valli blogi