Korjaavaa, kehittävää ja ehkäisevää työtä
1980-90-luvun vaihteessa opiskelin sosiaalipolitiikkaa Kuopion yliopistossa. Ostin postimerkkejä, ja sain postimerkin Miina Sillanpäästä. Säilytin tätä Miinan postimerkkiä rahapussissani, se muistutti minua Miinan elämänpolusta sosiaalipoliitikkona ja kansalaisvaikuttajana. Tuolloin en tiennyt, että yliopistosta valmistumiseni jälkeen tulisin työskentelemään ja toimimaan paikoissa, jotka Miina on perustanut tai joissa Miinan elämäntyötä vaalitaan. Helsingin ensikoti on ollut vahvasti elämässäni mukana yli
- Published in Valli, Valli blogi
VALLIn uutiskirje 1/2019 Hyvään hoitoon kuuluvat riittävä, ammattinsa osaava ja työhönsä sitoutunut henkilökunta sekä arvokkaan vanhuuden mahdollistava johtajuus ja esimiestyö. Henkilökuntamitoituksen pitää perustua hoidettavien ihmisten yksilöllisiin tarpeisiin ja se tulisikin mitoittaa mahdollisimman räätälöidysti esimerkiksi saattohoitotilanteet huomioiden. Tarvitsemme valtakunnallisesti yhtenäisiä mitoitusta tarkentavia ohjeita ja mittareita. Tarvitaan myös ohjeita siitä, millainen henkilökunta voidaan laskea hoitoa ja hoivaa
- Published in Edunvalvonta, Valli
VALLIn uutiskirje 2/2019 Helmikuussa järjestettiin YK:n Sosiaalisen kehityksen toimikunnan (CSocD57) istunto, jonka Suomen delegaatioon osallistuin Vallin edustajana. Istunto pidettiin YK:n päämajassa New Yorkissa. Vuoden 2019 istunnon pääteemana käsiteltiin eriarvoisuutta ja sosiaalista inkluusiota sekä niihin vaikuttamista sosiaaliturva- ja talouspolitiikalla.Jo useamman vuoden ajan on toimikunnan istunnoissa käsitelty myös nousevaa teemaa, joka tänä vuonna käsitteli ihmisen aikaansaamien ja
- Published in Edunvalvonta, Valli
Välittämisen päivä 29.11.2018 onnistui yli odotusten, kiitos kaikille päivään osallistuneille! Kaiken kaikkiaan 29 eri toimijaa osallistui päiväämme ja tavoitimme huikeat 1850 ikäihmistä yhteisellä tempauksellamme päivää juhlineiden tahojen arvioiden mukaan. Välittämisen päivä ideoitiin sitä varten, että voisimme lievittää ikääntyneiden ihmisten kokemaa yksinäisyyttä vuoden pimeimpään aikaan. Lisäksi halusimme tuoda etsivää vanhustyötä tunnetuksi. Valitsimme tämän vuoden tapahtuman teemaksi
- Published in Uutisarkisto
Kannanotto 15.4.2020 Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry ilmaisee huolensa ja kantansa niin kunnille kuin valtiollekin liittyen koronaepidemian aikaansaamaan tilanteeseen kolmannen sektorin toimijoiden toimintaedellytyksiin. Vanhuksia ja vanhusjärjestötoimijoita ei saa nyt unohtaa: järjestöjen laaja-alaista toimintaa tullaan tarvitsemaan koronaepidemian jälkeenkin. VALLI ry:llä on eri puolella Suomea useampia jäsenyhteisöjä, jotka ovat hyvin haastavassa tilanteessa. Nämä VALLIn jäsenet ovat
- Published in Edunvalvonta, Valli, Valli uutiset
”Ei pidä miettiä! Ihan ennakkoluulottomasti mukaan vaan.” Päivä vapaaehtoisena -vierailut ovat taaskin tavoittaneet kymmeniä suomea opiskelevia maahan muuttaneita sekä vanhuksia syksyn aikana. Vierailuihin on mahtunut iloisia kohtaamisia muun muassa pelien, tietovisan, laulun ja askartelun merkeissä. Syksyn mittaan olemme järjestäneet kohtaamisia useammassa palvelutalossa. Yksi näistä on Ilmari Helanderin vanhusten säätiön yksikkö, Helander- koti, Vuosaaressa. Olemme vierailleet
- Published in Uutisarkisto
Elämänote-ohjelma käynnistyi
Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Ikäinstituutin ja Valli ry:n koordinoima Elämänote-avustusohjelma on käynnistynyt syksyllä 2018. Ohjelmassa mukana olevien hankkeiden yhteisenä tavoitteena on parantaa haasteellisissa elämäntilanteissa olevien ikäihmisten osallisuutta ja vahvistaa heidän elämänhallintaansa. Ohjelma on Veikkauksen rahoittama ja se jatkuu vuoden 2021 loppuun asti. Elämänote-ohjelmassa on mukana 19 hanketta, jotka toimivat noin 80 kunnan
- Published in Uutisarkisto
Marraskuun 6. päivänä Vallin neuvotteluhuoneessa kokoontui Venäjän järjestötyön edustajia. Vieraat olivat tulleet tutustumaan suomalaiseen järjestötyöhön. Kuudentoista eri järjestön voimin matkaan lähtenyt venäläinen delegaatio oli vahva ja ammattitaitoinen. Kaikkia järjestöjä yhdisti ikäihmisten edun ajaminen. Mukana oli edustajia eri puolilta Venäjää; mm. Samaran Hopeinen ikä -allianssista, jonka työnä on toimia 14 eri alueen kattojärjestönä, Komin alkuperäisnaisten yhdistyksestä,
- Published in Uutisarkisto
Terveyden edistäminen alkanut Myanmarissa
On täydenkuun juhla, kaikilla myanmarilaisilla on kolme vapaapäivää. Naisilla on poskillaan keltaisella maalilla tehdyt ympyrät, lasten nenälläkin on herttainen täplä. Kultaisen Swedagon-pagodin alueelle Yangonissa tungeksiin ainakin 50 000 ihmistä. Pieniä alakouluikäisiä lapsimunkkeja kaapuineen, ajettuina päineen ja kulhot käsissään näkyy joukossa. (Munkit eivät muuten kerjää, vaan heille annetaan). Buddhalaisuus näyttää täällä monia kasvojaan, rauhallisia, mutta myös
- Published in Valli, Valli blogi
Minä luen sinulle -kampanja tulee taas!
Minä luen sinulle -kampanjassa 11.-15.2.2019 maahanmuuttajat lukevat ääneen ikäihmisille ja kehitysvammaisille ihmisille. Kampanjassa luetaan ääneen selkokielisiä kirjoja ja lehtiä, joita on helppo lukea ja ymmärtää. Vanhus-, vammais- ja maahanmuuttajatyön toimijat voivat ilmoittautua mukaan kampanjaan 28.1.2019 asti. Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Minä luen sinulle -kampanja tulee taas helmikuussa 2019! Kampanja tuo yhteen maahanmuuttajia
- Published in Uutisarkisto