Turussa juhlitaan Isovanhempien päivää pelaamisen merkeissä. Iloa Arkeen -kiertuetapahtumassa Turun Varissuolla jaettiin 16.10. vapaalippuja 20:lle seniorille ja heidän lapsenlapsilleen Grail Quest -pelitapahtumaan. Isovanhempien päivänä järjestettävä Grail Quest on uusi koko perheen pelitapahtuma Turussa, jossa on mm. SM-tason peliturnauksia, VR-kokeiluja sekä erilaista puheohjelmaa pelaamisen ympärillä. ”Me Grail Questissa haluamme kannustaa myös senioreita pelaamaan, ja mikäs sen mukavampaa kuin
- Published in Uutisarkisto
Aimon päivä, välittämisen päivä 29.11.2018
Välittämisen päivä 29.11 Marraskuu, loppuvuosi ennen joulua sekä joulu voi olla yksinäisille iäkkäille vuoden pimeintä aikaa – myös henkisesti. Vanhojen ihmisten yksinäisyys ja riittävä avunsaanti saattavat huolettaa naapuria, tuttavaa ja joskus ohikulkijaakin. Kuntien ja järjestöjen etsivän vanhustyön tehtävänä on löytää ne iäkkäät, jotka tarvitsisivat arkeensa enemmän apua. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry:n yhteydessä toimiva Etsivän
- Published in Uutisarkisto
Vanhustyön keskusliiton v. 1972 käynnistämää Valtakunnallista Vanhustenviikkoa vietetään 7.-14.10. teemalla Iloa toimeliaisuudesta – Aktivitet ger glädje. Kampanjalla kannustetaan eri yhteisöjä järjestämään tapahtumia Vanhustenviikolla ja kehittämään toimintaa ikääntyneiden ihmisten hyväksi. Vanhustyön keskusliitto on tuottanut toimijoille maksuttoman Vanhustenviikon julisteen ja teemalehden, josta voi poimia ideoita Vanhustenviikolle. Tapahtumia voi postata Facebookiin @Vanhustenviikko ja twiitata @VTKL10 #vanhustenviikko. Vanhustenviikon suojelijana toimii tasavallan presidentti
- Published in Uutisarkisto
loa Arkeen -kiertue jatkuu jälleen lokakuun puolenvälin jälkeen. Turusta startataan 16.10, jolloin mennään Turun Lähimmäispalveluyhdistyksen Liikkuvan resurssikeskuksen mukana Varissuolle Majanummen toimitalolle. Tapahtumassa on mahdollisuus tutustua mm. Raimo Lähteenmäen elektroniikkakomponenttitaiteeseen tai vaikkapa kokeilla digitaalista ajopeliä Grail Groupin ohjaajan avustuksella. Katso ohjelma ja tule mukaan Iloiseen iltapäivään. Iloa Arkeen -tapahtuma Turussa pdf Kiertue jatkuu Ouluun, missä Iloa Arkeen
- Published in Uutisarkisto
Lokakuu on ikäihmisten juhlaa
Kansainvälistä vanhojen ihmisten päivää vietetään vuosittain 1.10. Yhdistyneiden kansakuntien (YK) aloitteesta. Syytä juhlaan myös on, sillä YK:n arvion mukaan, vuoteen 2050 mennessä 20 % maailman väestöstä on yli 60-vuotiaita. Ikäihmiset ovat siis maailmanlaajuisesti suuri ja kasvava voimavara! Lokakuussa ikäihmisiä juhlitaan, ja ikäihmisten ihmisoikeuksien puolesta kampanjoidaan eri puolilla maailmaa, näin myös Suomessa. Suomessa ikäihmiset näkyvät ja
- Published in Uutisarkisto
sovanhempien päivän vieton suunnittelu kannattaa aloittaa jo nyt. Juhlapäivä on lauantai 20.10. mutta sitä voi juhlia muunakin päivänä, esim. päiväkodeissa ja kouluissa voidaan kutsua lasten isovanhempia käymään. Hoivakodeissa ja palvelutaloissa voidaan vastaavasti kutsua lapsia kylään. Isovanhempien päivän alla, tänä vuonna torstaina 18.10., julkaistaan myös Vuoden isovanhempi 2018. Lue lisää isovanhempien päivästä Lue lisää Vuoden isovanhemman valinnasta
- Published in Uutisarkisto
Sisäministeriö suosittelee liputtamista 1.10. Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivänä. Liputuksen lisäksi Miina Sillanpään Seura on tehnyt myös aloitteen samana päivänä järjestettävästä kaikkien järjestöjen ja yhdistysten ”Avointen ovien päivästä”. Kansalaisvaikuttamisen juhlapäivänä yhdistykset, järjestöt ja organisaatiot sekä valtakunnallisella että paikallistasoilla juhlistavat liputuspäivää järjestämällä omia tapahtumia ja tekemällä toimintaansa tunnetuksi. Tapahtumia koordinoi SOSTE ry. SOSTE haastaakin nyt kaikki mukaan avointen ovien päivään kullekin
- Published in Uutisarkisto
Etsivän vanhustyön verkostokeskus järjesti koulutuksen aiheista arviointi ja vaikuttavuus 24.8.2018. Koulutuksen luennoijina olivat Kuntoutussäätiön tutkija ja arvioitsija Tuuli Shinyella sekä Suomen Arviointiyhdistys ry SAYFES:in puheenjohtaja Petri Uusikylä. Tuuli Shinyella kertoi ARTSI-työkaluista, joita voi käyttää apuna arvioinnissa. ARTSI-oppaaseen voi tutustua tarkemmin täällä ja ARTSI-työkaluihin ja lomakepohjiin täällä. Petri Uusikylän esityksen vaikuttavuuden osoittamisesta taas voi katsoa täältä. Lisäksi Petri Uusikylä kertoi SAYFES
- Published in Uutisarkisto
Ikäihmisillä on oikeus itsenäiseen elämään
Kaikilla ihmisillä on oikeus itsenäiseen elämään. Tämä oikeus on vanhoille ihmisille erityisen tärkeä. HelpAge International:n koostamassa videossa vanhat ihmiset eri puolilta maailmaa kertovat, mitä itsenäinen elämä heille merkitsee. Videolla kuullaan myös Vallin jäsenyhteisössä aktiivisesti toimivan Irman ajatuksia. Monet haastateltavat myös kertovat, että vanhetessa heidän oikeuttaan itsenäiseen elämään ja päätöksentekoon ei ole enää kunnioitettu. Valli toimii aktiivisesti ainoana
- Published in Uutisarkisto
Löytyykö ystävä ruudun takaa?
Etsivän vanhustyön verkostokeskus vieraili Lahden Avainsäätiön Ruutuystävät-toiminnassa yhdessä Iloa Arkeen -pysäkkien ja SenioriVerkon kanssa. Ruutuystävät vetävät Skype-kuvapuhelukeskusteluryhmiä. Ruutuystävät paitsi ohjaavat ryhmiä, mutta toimivat myös ystävyyden deittipalveluna: ”Meitä voisi sanoa ystävyyden Tinderiksi”, Elina Waajakoski vitsailee Kirsi Nykoppin nauraessa taustalla. Keskustelemaan pääsee kotoakin käsin Ruutuystävät yhdistävät samanhenkisiä ihmisiä samoihin ryhmiin. Ohjaavatpa he ihmisiä kohtaamaan toisiaan myös livenä, kuvapuheluiden lisäksi. Ryhmien ohella
- Published in Uutisarkisto