Robotitkin juhlivat Nuuttina

Tänä vuonna VALLIn perinteisissä Nuuttijuhlissa tammikuussa oli teemana robotiikka ja uusi teknologia, siirryimmehän juuri uudelle kymmenluvulle. Moni ikäpolveni edustaja muistaa lapsuudestaan, kuinka vuosi 2020 kuvattiin kaukaiseksi tulevaisuudeksi, jolloin autot lentävät ja erilaisten teknologioiden käyttö on lisääntynyt räjähdysmäisesti.

Nyt kun tuo maaginen vuosiluku on saavutettu, ei meillä edelleenkään ole lentäviä autoja eikä edes niitä ruuan korvaavia pillereitä, mitä joskus kuviteltiin. Kuitenkin yksi tämän hetken suurimmista puheenaiheista on lisääntyvä älyteknologia ja robotiikka. Siksi myös me vanhustyön parissa työtä tekevät aloimme miettiä, mitä robotiikkaa ja älyteknologiaa ikääntyneiden hoitoon on tarjolla ja voisimmeko esitellä joitakin teknologiatuotteita juhlassamme.

Ihastuttava kuutti kainalossa

Ensimmäisenä mieleemme tuli hoivakäyttöön suunnatut robotit, kuten hyljerobotti Paro.  Juhlassamme Paro herätti huomiota ja yllättävän monelle vieraalle, jopa teknologiatoimijoita edustaville, oli tämä ensikosketus tähän suhteellisen paljon julkisuuttakin keränneeseen kuuttiin. Muutama vieras jopa kertoi, ettei ollut koskaan edes kuullut tällaisen olemassaolosta. Vaikka Paro ei varsinaisesti edusta kaikkein uusinta teknologiaa, vaan sitä on suunniteltu jo vuonna 1993 Japanissa, se toisaalta on niitä harvoja hoivakäyttöön suunniteltuja robotteja, jotka on oikeasti saatu markkinoille.

Nokkela ja notkea Nao-robotti oli hauska

Juhlamme vetonaula oli vieraat tervetulleiksi toivottanut pikkurobotti Nao, joka esitteli taitojaan juhlaväelle varsin innokkaasti. Se vastaili kysymyksiin ja kertoili vitsejä, tanssi ja oli kaikin puolin innokas juhlavieras. Hoivakodeissa näitä robotteja on käytetty esimerkiksi liikuntatuokioiden ja visailujen vetäjänä. Myös kielen opettamisessa ja korvaavan kommunikoinnin apuvälineenä Nao on loistava, koska se väsymättömästi jaksaa vasta uudelleen ja uudelleen samaan kysymykseen eivätkä lukuisatkaan toistot vähennä sen innokkuutta.

Koska oppiminen lähtee leikkimisestä ja leikkimistä ei pitäisi koskaan lopettaa, oli meillä Nuuttijuhlien toiminnallisena osuutena yhteisötaideteoksen rakentaminen legoista. Kaikki vieraat saivat lisätä omat legonsa teokseen: alkuperäinen ajatus siitä, mitä mahdollisesti syntyisi, poikkesi huomattavasti lopputuloksesta, mutta sehän on osa yhteisötaideteosten viehätystä. Legoja hyödynsimme myös robotiikan ja sen mahdollisuuksien esittelyyn: esillä olleet kaksi legorobottia ja niiden ohjelmoiminen kiinnostivat monia. Legorobotit ovatkin tähän loistava väline; niiden jatkuva ja loputon muovattavuus asettavat vain mielikuvituksen rajaksi todellisuudelle.

Pelin avulla älykästä liikuntaa

Moto tiles -liikuntalaatat koettiin myös kiinnostaviksi. Ne on kehitetty ikääntyneille ja kuntoutujille motoriikan ja liikkuvuuden kehittämiseen ja niitä käytetään usein juuri ikääntyneiden liikkumisen tukemiseen. Monet ikääntyneiden kanssa toimivat fysioterapeutit ovat ottaneet laatat välinevarastoonsa, sillä ne on helppo kuljettaa paikasta toiseen ja niiden käyttäminen tuo pelillisyyden hyödyt liikunnan motivoimiseen. Nuuttijuhliin nämä päätyivät ohjelmanumeroksi, koska halusimme antaa vieraille mahdollisuuden tutustua siihen, kuinka helppoa, hauskaa ja motivoivaa voi pelillistäminen olla.

Tekoälyä hoiva-alalle tulevaisuudessakin

Juhlassamme pystyimme esittelemään vain hienoisen pintaraapaisun ikäihmisten tarpeisiin kehitetystä robotiikasta, mutta selvästikin aihe kiehtoo vanhustyön parissa työskenteleviä ihmisiä. Tulevaisuuden teknologioilta odotetaan paljon ja tekoälyn uskotaan tuovan uusia työkaluja ja työtapoja hoiva-alallekin.

Robotiikan ja sote-alan rajapinta on sinällään kiinnostavaa, mutta valitettavan kaukana vielä olemme siitä, että meillä oikeasti on robotiikkaa, jolla pystymme ratkaisemaan ikääntyvän väestön ja sen aiheuttaman hoivan tarpeen kasvun ongelmia. Tekoälystä ja robotiikasta kuitenkin varmasti löytyy ainakin osa ratkaisua, varsinkin kun kehitys kehittyy tälläkin hetkellä niin huimaavaa vauhtia. Ja oikeastaan Suomessahan ollaan japanin ohella aika pitkällä, ehkä jopa pisimmällä maailmassa, teknologian hyödyntämisessä sote-alalla.

Kaisa Huuhtanen
Erityisasiantuntija
Ikäteknologiakeskus