Heli Väisänen on aloittanut työskentelyn Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry:ssä Ikäinstituutin ja Valli ry:n yhteisesti koordinoiman Elämänote-ohjelman suunnittelijana. Heli siirtyi työtehtävään Sosten koordinoiman Järjestö 2.0: mukana muutoksessa -ohjelman Satakunnan hankekoordinaattorin paikalta.
Heli on koulutukseltaan johtamisen ja organisoinnin KTM, markkinoinnin tradenomi sekä kulttuurin ja taiteen tuottaja. Lisäksi hänellä on ammattiopintoja journalismin ja sosiaalityön alalta, ja viimeksi Heli on täydentänyt opintojaan Innostu ikääntymisestä -osaamiskokonaisuudella. Helin työelämän kiinnostuksen kohteena on aina ollut vahvasti verkostoyhteistyö, eri sektoreiden välinen yhteistyö ja sidosryhmätyöskentely sekä niihin liittyvä kehittämistyö. ”Yhdessä olemme enemmän”, Heli sanoo.
Ikääntyneiden ihmisten elämänkulku on lähellä Helin sydäntä, ja hän kokeekin olevansa unelmatyön äärellä. ”Ikääntyminen tuo sellaista viisautta, jota nuoremmilta puuttuu. Vaikka ihmisen fyysinen olemus muuttuukin ja toimintakyky heikkenee, jokaisella on oikeus merkitykselliseen elämään myös vanhana”, Heli toteaa. Sen eteen tehdään töitä myös nyt alkaneessa Elämänote-ohjelmassa.