Valli ry:n Vanhusten Trainee –ohjelman aikana me, Riina ja Nasro, olemme päässeet näkemään erilaisia ihmisiä ja kohtaamaan erilaisia tilanteita hyvin erilaisissa olosuhteissa. Tässä tekstissä kerromme omia mielipiteitämme ja kokemuksiamme vanhusten ja muistisairaiden kohtaamisesta ja heidän kanssaan yhdessäolosta.

Suurimmassa osassa hoivakoteja asukkaat ulkoilevat ainakin jonkin verran. Keinoja liikkumiseen on monia. Monissa hoitokodeissa on niin virkeitä, itse käveleviä asukkaita kuin pyörätuolissa tai makuupyörätuolissa olevia asukkaita. Toiset asukkaat kävelevät itsenäisesti, toiset tarvitsevat tukea toisesta ihmisestä, jotkut rollaattorin. Toisen ihmisen koko painon tukeminen on vaikeaa ja siinä on pystyttävä ottamaan vastuu. Pyörätuolin työntäminen on raskasta, mutta helpompaa kuin käsikynkässä käveleminen ja horjahtamisen pelko. Joskus käy niin, että asukas kiintyy liikkumisvälineeseensä niin kovasti, ettei kukaan muu saa siihen esimerkiksi koskea tai siirtää sitä. Siksi asukkailla on monissa kodeissa nimikoidut ja täysin omat rollaattorit tai pyörätuolit.

Muistisairauksia on monia erilaisia ja ne vaikuttavat eri tavoin, kuten myös vanhuus vaikuttaa jokaiseen ihmiseen ja heidän kuntoonsa eri tavalla. Asukkaiden kanssa keskustelemisessa ja muutenkin kommunikoinnissa kannattaa aina muistaa, että jokainen ihminen on todellakin erilainen. Vaikka talon rutiinit olisivat kaikilla samat, syöminen, liikunta, jne. ei heidän kanssaan puhelemisen tarvitse olla. Jotkut pitävät siitä, että keskustellaan säästä, toiset haluavat kertoa omia muistojaan. Toiset eivät puhu ollenkaan, jolloin pelkkä hymy tai hennosti paijaaminen tai kädestä pitäminen on jo paljon heille, ja saattaa piristää heidän päiväänsä.

Asukkaat eivät välttämättä ymmärrä puhetta, tai vaikka ymmärtäisivät, eivät enää osaa vastata tai vastaavat jotain täysin asiaan liittymätöntä, joka heidän mielestään on ihan hyvä vastaus asiaan. Jotkut asukkaat kiroilevat, toiset puhuvat lyhyitä lauseita tai töksäyttäviä asioita, mutta sitä ei kannata ottaa liian vakavasti, sillä sanojen takana voi olla jotain aivan muuta. Vanha herra joka huutaa salin perältä ’perkele’ voi olla vakavasti muistisairas, tai vaan olla muistanut jotain ikävää. Voi myös olla, että hänellä on vaikkapa kipeä selkä, asukkaiden kanssa ei koskaan kannata olettaa ennalta mitään kenestäkään.

Näitä asioita me olemme kohdanneet ja tottuneet jo näkemään näiden kolmen viikon aikana työkokeilumme vierailuilla. Vaikka tieto muistisairauksista tai aggressiosta, tai muusta sellaisesta voi tuntua pelottavalta, me emme ole kohdanneet mitään sellaista mikä olisi aiheuttanut meille pelkoa tai vähentänyt kiinnostustamme työtä kohtaan. Toisaalta aina vierailumme eivät ole olleet kovin eläväisiä, joissain kodeissa olemme vain istuneet ja esimerkiksi laulaneet tai jutelleet asukkaiden kanssa. Jos asukkaat syövät ja liikkuvat itsenäisesti, on hyvä vain kannustaa ja olla seurana.

Me pidämme vanhustyöstä ja olemme molemmat jatkamassa työkokeilusta itsenäisen työkokeilun jaksolle ja odotamme innolla uusia työpaikkojamme ja kaikkia tulevia uusia ihmisiä.

Iloisia tulevia vanhustyön tekijöitä