Tuore uutinen kertoo sen, minkä moni on jo tiennytkin: lähihoitajaopiskelijoiden(kin) joukossa on myös päihde- ja mielenterveysongelmaisia. Tämä on asia, jota on pohdittu ja josta on keskusteltu Vanhustyön Trainee -ohjelman alusta saakka. Kuinka varmistua siitä, ettei alalle ohjata niitä nuoria, joilla on akuutti päihde- tai mielenterveysongelma?
Trainee-ohjelmaan kuuluva kahdeksan viikon perehdytysjakso ennen palvelutalo-työkokeilun alkua kertoo jo paljon nuoren sitoutumiskyvystä, päivärytmistä, vastoinkäymisiin suhtautumisesta ja vuorovaikutuksesta muiden ryhmäläisten kanssa. Traineen ohjaaja on luotettava aikuinen, jonka kanssa nuori voi keskustella myös aroista asioista tarvitsematta pelätä sanktioita. Häntä myös rohkaistaan tähän, koska vain tietämällä nuoren todellisen tilanteen ja motivaation, ohjaaja voi auttaa häntä eteenpäin elämässään. Nuoren kanssa työskentelevä muu verkosto otetaan mahdollisuuksien mukaan yhteistyöhön hänen asioidensa edistämiseksi, ja jos verkostoa ei ole, sitä ryhdytään rakentamaan. Aina lähihoitajan tai hoiva-avustajan koulutus ei ole vielä se vaihtoehto, johon nuori voi edetä Traineen jälkeen, vaan yhdessä mietitään muita ratkaisuja omien voimavarojen tukemiseksi. Kaikille vanhustyö ei ylipäänsä ole tulevaisuuden ala, vaan heidän kanssaan etsitään muita ratkaisuja.
Täysin erehtymätöntä ei varmasti Vanhustyön Trainee -ohjelmastakaan saada, vaan alalle voi edelleen ohjautua myös nuoria, joille se ei olisi paras ratkaisu. Kahdeksan viikon tutustumisaika nuoreen tarjoaa kuitenkin huomattavasti paremmat mahdollisuudet saada selville yhtä lailla hänen mahdolliset riippuvuus- tai mielenterveysongelmansa kuin vaikkapa hänen erityisvahvuutensa verrattuna esimerkiksi oppilaitoksissa käytettäviin yhden päivän valintakokeisiin. Unohtamatta, että samalla nuori itse ehtii saada realistisen käsityksen alasta, jota hän mahdollisesti päättää hakea opiskelemaan.