Vaikuttamista paikallisesti, alueellisesti ja kansainvälisesti

VALLIn uutiskirjeen 1/2025 pääkirjoitus

Huhtikuussa järjestettävissä alue- ja kuntavaaleissa valitaan päättäjät, jotka seuraavien neljän vuodenaikana päättävät ikääntyvien ja vanhojen ihmisten palveluista ja aktiivisen elämän mahdollisuuksista. VALLI ry julkaisi omat vaalitavoitteensa sekä alue- että kuntavaaleihin. Kaksi kärkeämme molempiin vaaleihin ovat: Ikääntyminen ei muuta ihmisen oikeuksia ja kansalaisjärjestöillä on vahva merkitys ja tuki ikääntyvien ja vanhojen ihmisten arjessa. Tavoitteet ja lisätietoa löydät VALLIn www-sivuilta ja alempaa tästä uutiskirjeestä.

Paikallisen ja alueellisen työn lisäksi merkityksellistä on myös kansainvälinen yhteistyö. Lähetän terveiset YK:n Sosiaalisen Kehityksen Komitean 63. istunnosta (CSocD63), joka pidettiin helmikuun alkupuolella. Minulla oli ilo osallistua istuntoon Suomen valtuuskunnan jäsenenä. Istuntoviikko sisälsi paljon mielenkiintoisia keskusteluja, sivutapahtumia ja viimeisenä päivänä Kansalaisjärjestöjen Foorumin. Istunnossa fokusoitiin teemoja kohti marraskuussa järjestettävää järjestyksessään toista Social Summittia. Ensimmäinen oli 30 vuotta sitten Kööpenhaminassa. Paljon on maailma siitä muuttunut. Voit lukea lisää CSocD63 istunnosta lisää tästä uutiskirjeestä, tai VALLIn www-sivuilta.

Kohti kevättä ja vaaleja, muistathan äänestää!

Virpi Dufva
VALLIn toiminnanjohtaja